sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pelkkää hopeanväriä

Toisinaan tekee mieli tehdä pelkkää hopeaväristä. Pöydällä pyöri muutama verkkohelmi, ruoriketjun punontaharjoituksista jääneitä renkaita ja korviskoukkuja. Niinpä niistä tuli korviksia. Kylläpä näissä ekoissa onkin vääränvänkyrät lenkit, ihan hävettää. Ja nehän tehdään teletappien sanoin "Uudestaan!". 
 
Anoppi tahtoi ehdottomasti nämä, vaikkei korvareikiä ole vielä uudelleen avattu. Hän sai viedä nämä harjoituskappaleiksi, teen uudet kokonaan hopeisina, kunhan joudan.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Nimilaattoja

Ystävillä oli tuparit hetki sitten. Jotain teki mieli viedä, mutta ei tavan taloustavaraa. Mikäpä olisi koiraperheelle mukavampi kuin nimilaatat veljeksille. Chilin ja Frodon laatoista ei tähän hätään ole kuvia, mutta tässä yksi (huono) kuva Leevin ja Laran laatoista. Pohja on näissä kuparia ja sytän hopealangasta väännetty. Leevi sai samaan rahaan kaksi laattaa, kun tekijälle sattui pienoinen kömmähdys puhelinnumeron punsseloinnissa. Tulipahan kokeiltua harjoituskappaleeseen tassun sahaamistakin.
Aiemmin olen tehnyt vähän toisenlaisen laatan. Tuo oli littana versio, nämä uudet kuperia. Uusiin tulee vielä pieni avainrengas, josta se on helppo kiinnittää valjaisiin tai pantaan. Hinta yhdelle laatalle 15€/kpl ja useamman laatan tilaajalle seuraavat halvemmalla.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ei ihan satakieli

Tästä ei tullut herkkää ja kaunista satakieltä. Hyvä niin, sillä ei ollut tarkoituskaan. Ystävä näki tekemäni lamppuhelmipöllön, ja halusi teetättää siitä syntymäpäivälahjan toiselle ystävälle. Ystävä pitää hempeistä väreistä, vaaleanpunaisesta, sinisestä, kaikesta herkästä. Pöllöstä ei saa herkkää tekemälläkään, joten tästä tilattiin juuri se vastapaino herkkyydelle, se särmä.

Pikkuisia norsunluun värisiä lamppuhelmiä, joihin on tehty pöllöön sopivia pilkkuja ja läiskiä erilaisilla erikoisväreillä.
 

Koru itsessään on tehty yksinkertaisesti vahanauhaan pujotellen. Mieleni olisi halunnut tähän patinoitua hopeaa, mutta se ei ollut tällä kertaa mahdollista.

Tämä aika vuodesta on hankalaa postausten suhteen, etten vahingossakaan paljasta blogissa lahjoja etukäteen. Tämä koru löysi uuteen kotiin jo reilu viikko sitten - ja onneksi oli mieluinen.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Hömppää ranteeseen

Toisinaan tehdään taidetta (Hah!) ilman aivoja. Tämä on juuri sellaista. Otetaan kourallinen korumetallilenkkejä ja pujotellaan ne kuminauhaan. That's it ja sillä hyvä. Käy ja kukkuu molemmin päin ja menee monen kokoiseen ranteeseen.


Nyt on varmaankin oiva aika toivottaa Hyvää Juhannusta. Syyään hyvin ja juuaan vähäsen vaikka vissyä, huiotaan itikoita ja saunotaan vähän tavallista enämpi. Siinä mun Jussi.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hematiittiriipus

Hematiitti ja romuhopea... Hmmm. Eipä juuri innosta etukäteen ajatellen. Hematiitti on ihan kivaa joo, mutta jotenkin sen on leimannut aurinkorantojen "Osta seitsemän rannekorua kympillä! Special price for you my friend, only today, only for you my friend!" -kauppiaat.

Noh. Tulipa sitten ajankuluksi sulateltua levysoiron päälle jämäkiposta rompetta. Siitä muotoutuikin aika hauska. Mieleeni tuli miehinen rippiristi, mutta ilman sitä ristiä. Sen jälkeen hematiitti olikin ainoa oikea kivivalinta. Onneksi pakistani löytyi yksi sellainen kuusimillisenä.



Ensimmäisen kerran ikinä, koskaan, milloinkaan, päätin putsata tällaisen sulattelujutun mahdollisimman kirkkaaksi. Vähän vastapainoa rosoisuudelle. Eikä tämä välttämättä mikään mieskoru ole. Olen vielä kahden vaiheilla, että joutaako tämä uuteen kotiin (Laita meiliä miunmaunkoru ät gmail piste com jos kiinnostaa) vai koristaako se omaa kaulanalustaa.

Hematiitti pitää jalat maassa ja terveen maalaisjärjen päässä, auttaa keskittymisessä ja poistaa itseasetettuja rajoituksia.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kameran kätköistä osa kolme

Näiden kuvien löytymisestä olin äärettömän onnellinen. Olen surrut moneen kertaan, etten ottanut tästä kuvaa, sillä se lähti hyvin vauhdilla takaisin alkuperäiselle omistajalleen. 

Sain ystävältäni hänelle hyvin tärkeän kolikon. Halusin tehdä siitä jotain ihan erilaista kuin ennen, ei prameilevaa, mutta silti näyttävää. Kolikko ei saisi peittyä, enkä tahtonut rei'ittää sitä. Tällä kertaa ei todellakaan mitään "kolikkoon reikä, siihen lenkki ja kaulaan roikkumaan." Ei. Omalla tavallani halusin kunnioittaa ystävän ajatuksia, jotka tähän kolikkoon liittyvät. Halusin korusta riipuksen ja ystävän näköisen.

Siitä tuli hopeaan yhdistettynä yksinkertainen.

Puolen pennyn kolikko vuodelta 1941.

Takaosan juotin ja muotoilin erikseen, ja kiinnitin pantaan kun kolikko oli jo paikallaan.

Tykkään tästä itse tosi kovasti, onneksi ystäväkin.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kameran kätköistä osa kaks

Sarjamme "Kameran kätköistä" jatkuu. Vuosi tai pari sitten työtoveri juhli täysiä kymmeniä. Hippalot olivat kivan rennot saunabileet hyvine syömisineen ja juomisineen. Juhliin ei tietenkään mennä tyhjin käsin.

Koru muotoutui kohtuullisen lyhyeksi, mutta ei missään nimessä choker-mittaiseksi. Pääosassa oli tietenkin hopea. Kivinä käytin sardonyksia, onyksia ja vuorikvartsia. Ripustuslenkki näyttää kuvassa olevan vähän sivussa, en sitä kai ole noin vinoon laittanut. Toivottavasti.

 Riipusrinkulan sisään väkersin metsälähteen, jonka sydämenä on muistaakseni tähtiobsidiaani.
 
Siellä se tähti on, turvassa hopean suojassa. Renkaaseen on punsseloitu tunnisteita.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kameran kätköistä osa yks

Iskä tarvitsi kameraa lainaan. Kaivoin yhteen pikkuprojektiin (=talonrakennukseen) ostetun vekottimen kätköistäni. Se on sellainen kamera, jota ei tule normioloissa käytettyä juuri laisinkaan. Ajattelinpa tyhjentää kuvat - ja mitä sieltä löytyikään.

Nooran ylioppilasviemisiksi tehdyt korukuvat ovat lojuneet kamerassa pitkään. Huonossa riipuskuvassa näkyy hopeaa, larvikiittia ja vuorikvartsia yksinkertaisena killuttimena.


Rannekorussa on samat materiaalit hopeisten pikkukäpy -ketjupalojen kanssa.

Oli hirmuisen liikuttavaa nähdä, että nämä korut pääsivät mukaan, kun tuore ylioppilas lähti viettämään ikimuistoista iltaa ystäviensä kanssa.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Rakkautta ja piikkilankaa

Uniklubikin iskee tätiin. Aina. Otsikkobiisin sanat ovat vähän - sanoisinko - mulle sopimattomat, mutta  tämä pistää väreet selkäpiihin ja vääntää auton äänivehkeiden nupit kaakkoon. Kyytiläisten ikäväksi se pistää myös laulamaan. Olen pahoillani, paitsi etten oikeasti ole.


Yritin saada tähän sellaista tosi rouheaa piikkilankafiilistä. Lankojen päät sulattelin palloiksi, etteivät pistä käytössä. Olisi ikävä olla ranteet verillä. Korvikset tein ylijäämäpaloista, kun innoissani vääntelin lenkkejä vähän paljon. Joskus ehkä raaskin tehdä tähän kaulakorunkin.


Setti on tapani mukaan patinoitu. Tätä ei olisi edes voinut jättää kirkkaaksi, vaan se vaatii ehdottomasti vähän lisää rouheutta ja ajan hampaan jälkiä. Rrrrakastan tätä piikkilankaa. Nämä on miun ikuomat, taas uudet lempparit.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Värikokeiluja korviksiin

Lamppuhelmiä tehdessä pöydällä pyöri muutama epämääräinen, vihreä lasitanko. Olivat raasut pikkuisia pätkiä, ja menossa jämälaatikkoon. Pitihän niistä sitten kokeilla, jotta mitä saisi aikaiseksi. Aivan mahtavan, hienon ja raikkaan raitaisia vihreitä helmiä pullahti ulos uunista.

Näistä tuli samalla hepsankeikka-korvikset. Yritin harjoitella monen helmen tekemistä samaan tikkuun, mutta se vaatinee vielä... krhm... himppasen reeniä. Tyypeistä tuli muotopuolia ja  tikun kädenpuoleinen helmi tuppasi jäähtymään tehdessä liikaa. Näissäkin on kahdessa halkeamat, mutta kestivät rummunkin särkymättä. Omaan käyttöön välttää vallan hyvin.

Kesän ajaksi postaukset saattavat vähentyä kahteen viikkokertaan, keskiviikkoon ja sunnuntaihin. Päivätyössä ja pihahommissa pukkaa sen verran projektia, että koruilulle jää ikävän vähän aikaa. Jotain pientä tietysti tulee värkättyä. Viikonloppuna maailmalle lähtivät parit hopeiset peruskorvikset ja kynsilakkakoruja, mutta en kuvaa ehtinyt räiskäistä ennenkö olivat jo käytössä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Elämän kolhima sydän

Yleensä olen hirmuisen laiska ottamaan mitään projektikuvia. Teen niin innolla, että kuvien ottaminen unohtuu. Nyt tulee poikkeus siihen asiaan. Tämä sydän oli pitkään työn alla. Aloittelin sitä jo ennen kurssin joulutaukoa, muistaakseni marraskuulla. Siitä oli tarkoitus tulla pelkästään tuollainen epäsymmetrinen, vähän romuluinen sydän. Patinaa, vähän kiiltoa, rosoa, sellainen hellyyttävä ruma ankanpoikanen. Levystä sahatun sydämen päälle on siis sulateltu ylijäämäkiposta kaikenlaista rompetta.
 
Juotoksen jälkeisestä hapotuksesta tullessaan se ei kuitenkaan ollut valmis. Se jäi pyörimään pakkiin ja työpöydälle, osui aina välillä käsiin ja silmiin, muttei koskaan kertonut, mitä halusi kaverikseen.
 
Ajatus muotoutui pikkuhiljaa. Tuohon keskelle, ehkä toiseen sakaraan, istuttaisin kiven. Oikea kivi oli pitkään hakusessa. Hypistelin pakistani opaalitriplettiä, tähtidiobsidiaania, viistehiottua London Blue -topaasia... Mikään ei tuntunut oikealta. Enkä tiedä vieläkään, teenkö sille roikottimen helmistä ja hopeasta, vai tuleeko se roikkumaan pelkkään hopeaketjuun. Saas kattoo minkälainen joutsen siitä isona tulee.

Vaan sittenkin päätin, että pientäkin pienempi tähtiobsidiaani sopii tähän hienosti, vaikka olin sen jo kertaalleen hylännyt. Hionnasta johtuen kiveen muodostuu useampisakarainen tähtikuvio. Tässä kivi vielä puuttuu, istukka on sentään valmiina. Minipikkuiselle, nelimilliselle kivelle oli melko haasteellista tuo kastikan teko, jos en ole vielä muistanut sanoa. Ei vaan auttanut itku markkinoilla. Kivi halusi tähän heti, kun itse ensin keksin, että kenelle tämä riipus tahtoo muuttaa.

Riipus kävi vähän rummussa kovettumassa ennen kiven kiinnitystä. Istutus on tarkoituksella tuollainen erityisen rouhea ja klohmoinen, kivi on kuitenkin hyvin kiinni, ei hölsky eikä helise. Halusin pitää ilmeen kolhittuna alusta loppuun asti.

Kiven kiinnityksen jälkeen tämä vaati ehdottomasti pientä, tai itse asiassa vähän isompaakin, patinoimista.

Osa patinoinnista on poistettu, osa jätetty, ja sydän on käynyt vielä kiillotusrummussa kovettumassa ja vaihtamassa vähän väriään.