Hatshepsut -riipus

Tämä riipus on sellainen Vaikeuksien kautta voittoon -työ. Sukulaiselta sain egyptiläisen rannekorun korjattavaksi ja lyhennettäväksi. Siitä jäi yli yksi egyptiläisrouva, kuka oikeasti lieneekään. Tuntui vain mukavalta ajatella, että se voisi olla naisfaarao Ma'at-ka-Ra Hatshepsut. Ma'at-ka-Ra:n kääntäminen ei ole ihan yksiselitteistä, muinaiset egyptiläiset taisivat rakastaa arvoituksellisuutta ja monimerkityksellisyyttä. Se voisi tarkoittaa vaikka Totuuden ja tasapainon sielua. Ra on joka tapauksessa aurinko, jota kuusimillinen meripihka edustaa.

Kokeilu- elikkäs inspiraatiolaatikosta löytyi skrympattu rengas. Siihenpä sitten yksinkertaisesti leidi kiinni, kastikka meripihkalle, ripustuslenkki ja avot. Homma valmis. Paitsi että pää, siis ontto hopeapää, räjähti juottaessa kahdeksi, tärykalvo meinasi puhjeta, hehkuvat osat lensivät metrin päähän ja tämä mörökölli oli heittää tohottimen lattialle säikähtäessään. Pään juotin ehkä noin yhdeksän kertaa, siitä tuli reikäpää. Joka himputin juotoksella joku toinen juotos irtosi tai liikkui, joten eri osasia juottelin varmaankin noin seitsemääntoista kertaan. Mutta nyt Hän on valmis. Miun-Ra.

Pilaantuneet riipukset

Onneksi hopeakorun pilalle meneminen ei tarkoita hukkaan heitettyä materiaalia, ainoastaan työaika on mennyt haaskuun. Sekään ei mene haaskuun, sillä pilalle menneistä jutuista oppii aina jotain.

Tämän perhosen oppi oli se, että prässäämällä ei voi tehdä kovin pientä kuviota. Tämän piti tulla pyöreään hopealaattaan ihan pikkuruisena, mutta eihän siitä mitään tullut. Perhonen oli jo sulatuskipossa, kun noukin sen takaisin ja laitoin sille tuntosarvet. Loppuviimein kokeilin siihen ensimmäistä kertaa eläissäni emalointia. Eihän siitä ihan sitruunaperhosta tullut, mutta aika veikeä väritys kuitenkin. Tästä tuli automaagisesti Ippi-trinsessalle kolmevuotissynttärilahja.

En sitten ihan ekalla kokeilulla kuitenkaan uskonut, ettei prässäämisessä toimi pienet kuviot. Mä olin päättänyt tämän onnistuvan, mutta tällä kertaa päättäminen ei auttanut. Alla olevassa kuvassa on muotti, josta oli korukin suunniteltu jo valmiiksi. 

 

Tuli sitten kissa ilman häntää, jalkoja ja korvia. Ajattelin, että raaputtamalla ja patinoimalla saan puuttuvat osat kivasti esiin, mutta ei siitä ihan tahtomaani tullut. Täytynee yrittää vielä voimistaa noita piirtelyitä ja patinoida uudestaan. Tästä tuli joka tapauksessa noin miljoona kertaa parempi kuin miltä puolivalmis aihio näytti.

Tässä on siis hyviä esimerkkejä siitä, että kaikki hommat eivät aina mene ihan putkeen. Kaikenlaisia ajatushäröjä sattuu, ja taitamattomuus tekniikoissa tulee näkyviin myöskin. Onneksi tekemällä oppii, eikä kaikkea tarvi osata opettelematta.

Sateenkaaren päässä

Sateenkaaren  päässä on kuulemma aarre. Itse en ole sitä koskaan löytänyt, en ole edes etsinyt. Sateenkaarikuukivi puolestaan on aarre ihan itsessään. Tämän kaunokaisen etsiskelin NERIK-kivilaatikostani, jossa se oli asustanut pitkähkön aikaa. 

Kukaan ei usko, kun nyt kerron, ettei sormus oikeasti ole näin kuhmuinen, naarmuinen ja kiilloton. Se on oikeasti ihan nätti, on se. Kivessä on kaunis sininen hohde, jota oli tosi vaikea saada kuvaan. Tarkkuuskin siinä kärsi, kun käsi vapisten yritin pitää kameraa ja suuntailla valoja. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä. 

Tätä sormusta oli mielenkiintoista tehdä. Kaikki lähti kivestä. Kuukiven sanotaan olevan hyvin henkilökohtainen kivi, se heijastelee sitä, mitä sen haltija on. Uskon vakaasti, että jokainen meistä osaa valita itselleen sopivan kiven - tai että kivi valitsee meidät :-) Sormuksen uusi haltija kertoi mieltymyksistään, mutta sain aikasten vapaat kädet työn suhteen. Monta uutta juttua tuli opeteltua matkan varrella oikein kantapään kautta.

Voi hyssyt. Olisi ehkä viisaampaa olla julkaisematta näitä kuvia, mutta minkäs teet. Luonto ei anna periksi, kaikki on esiteltävä, eikä uusia kuvia ole mahdollista ottaa. Taidanpa siis laulella meidän porukan tunnuslaulua... "Viisaus ei asu meissä..."

Yksinkertaista mustaa

Mikähän siinä nyt on, että korut tuppaavat välillä olemaan mustia ja yksinkertaisia? Myönnän olevani yksinkertainen, joo. Synkkä ja musta en kuitenkaan tiedosta olevani. Taitaa tällä alkavan syksyn pimeydellä olla jotain tekemistä aiheen kanssa. Lupaan kuitenkin laajentaa repertuaaria hieman, ainakin ehkä ruskeaan tai harmaaseen...

Koruun halusi mukaan mattapintaista mustakiveä, kiiltävää onyksia, kirkasta vuorikvartsia, ja tietysti rippunen hopeaa.

KAH004 32,50€

Nahkaa siellä ja täällä

En ole ollut ennemmin kovinkaan suuri nahkarannekefani. Sitten niitä alkoi näkyä siellä ja täällä, vähän joka puolella. Säännöllisesti seuraamissani blogeissa ainakin Katri, korukokeilija, silbii ja papu ovat värkänneet näitä, kuvia löytyy useammassakin postauksessa jokaisella. Olihan se sitten kokeiltava. Kivasti sopivat yhteen useiden, erilaisten hopearannekkeiden kanssa.

Itselläni on nyt kestotestissä "Just Ask" -korumetalli/nahkahässäkkä. Ekan saunareissun jälkeen en suostu enää kastelemaan tätä (tiiviinä koruna hautuu ikävästi märkänä), mutta muuten pidän ainakin kuukauden yötäpäivää ranteessa. Saas katsoa millaiseksi menee. Työpöydältä näitä löytyy pino odottamassa sopivia tekstipätkiä. Metallican Nothing Else Matters naputtui jo, muut vielä vartoavat jotain.

Viikonloppu meni hujauksessa. Lankoja värjäilin noitakattilassa ainakin sipuleilla, pajulla, lepänkävyillä, pihlajalla, seitikeillä, krapilla ja sinipuulla. Saattoi siellä olla jotain muutakin. Sukkalankoja on nyt varmaankin kahdeksi vuodeksi tällä neulomistahdilla.

Tämä päivä menikin sitten päivätöiden ohessa sormus- ja keppihepopajalla. Tein ihan omasta päästä hummasia, mutta tyypit odottelevat vielä täytettä ja keppejä. Näistä tuli siis ProtoTyyppejä.

Oili-riipuksia

Tilasin kesällä Vuorelan Arilta Kankurinaitasta hienoja, uusia työkaluja. Yksi niistä oli tämä vetorauta. Katsokaa ja ihailkaa.

Kastikkakartioiden tekeminen on vielä hankalaa. Jos teen kolme aihiota, niin ainakin yksi menee vasaroidessa saumasta halki. Vaan harjoitus tekee mestarin. Yhtenä viikonloppuna harjoittelin kastikoiden tekemistä tällaisiin Oili-tyyppisiin riipuksiin. Osa sai keskelleen cubic zirconian, osa sai jäädä ihan rinkulaksi. Itselleni tein vielä kuvasta puuttuvan paksumman rinkulaisen ilman kiveä ja siihen mätsäävät korvikset.

Kuka myöhästyi todistusten jaosta?

No Beadapa hyvinkin. Pora surisi viimeiseen mahdolliseen hetkeen tämän touhutädin käsissä. Onneksi todistus saatiin kuitenkin jaettua loppuviimein.

Hopeapalloja levystä ja lenkeistä

Vaahteranlehtiä. Tulevat korvikset?

Sydämiä yksi- ja kaksipuoleisina

Enää ei taidakaan olla kuin yksi riipus esittelemättä kesän kurssilta. Sitten saatte taas vuodeksi rauhan!

Urakointia

Silmukkamerkit ovat aina tarpeellisia kapistuksia. Niiden tekeminen ei varsin vaadi mitään ideointia, joten kunhan saa kaikki tarpeet kerättyä näppärään shakkinappulalaatikkoon, on niitä oiva vääntää telkkua katsellessa.

Viime viikolla päätin tehdä merkkilöisiä omaan tarpeeseen ja vähän ylikin. Eiköhän näillä taas hetken pärjää.

Akryylihelmiä ja korumetallia

Parit-kolmetkymmenet silmukkamerkit

Puhderiipuksia

Minulla on maailman paras hopeavaijeri. Se on mukavan vahva, 1,5-millinen. Se on riittävän lyhyt t-paidan kanssa, 42-senttinen. Kaikkein tärkein ominaisuus kuitenkin on sen pieni lukkopää, siihen on helppoakin helpompi vaihtaa riipuksia fiiliksen mukaan.

Nyt seuraa monen monta yksinkertaista riipusta muutaman vuoden ajalta. Tämä taisi olla ensimmäinen pantaistutukseni syksyllä 2010. Lusikkaan löysi tiensä tiikerinsilmä ja hopeapallerot. Palleroiden lisäämisen keksin vasta kun kivi oli kiinni. Toki tiesin, että on riskipeliä lähteä juottamaan kivellistä korua, mutta otin riskin. Rikkihän tiikerinsilmä räsähti, mutta ei haittaa omassa käytössä. 

Saman vuoden jouluksi tein perus-perus-riipuksen pyöreästä larvikiitista. Larvikiitissa on upea valon leikki, jota harvoin saa kuviin ikuistettua. Jossain vaiheessa riipus näytti tyhjältä, ja pöydällä lojui pala lankaa. Langanpätkästä tuli vielä tuollainen ylimääräinen rinkula riipukseen heilumaan.

Kankaanpään kesäkurssilla oli 2011 tehty kaikenlaisia ufoja ja kiperryksiä ja kuperruksia. Olihan niitä sitten itsekin syksyn tullen kokeiltava. Ekassa lenkeistä juotettu ja kiperretty kukka jonkin helmiäishässäkän kanssa.

Toisessa on tehty kaksi kukkasta, ja ne on juotettu yhteen. Väliin piti pistää vielä fasetoitu labradoriittihelmi tuomaan painoa ja tuntumaa.

Viistehiottuja kiviäkin olen yrittänyt opetella istuttamaan. Tässä on kaikkien kokeilujen kokeilu. Kivelle (=lasille) tein suoran lieriön, jonka sisälle juotin renkaan lasia varten. Hirveän monimutkaista, kun en helpommastakaan tavasta tiennyt! Tässä siis etsausharjoittelu messingille, hopeisen pannan yhdistäminen messinkiin ja viistehiotun lasinpalan istuttaminen. Saanko esitellä: Valopää.

Tämä(kin) riipus syntyi vahingossa. Minulla oli spinnerien teko käynnissä. Yhdestä versiosta tuli vähän iso. Teksti oli punsseloitu siten, että sillä on merkitystä ainoastaan minulle, joten ei sitä voinut eteenpäinkään antaa. Laitoimma siihen fasetoidun, tumman larvikiitin - ja himppasen verran jämerämpi riipus oli syntynyt.

Leipomuksia

Minä en leivo. Osaan kyllä, ei ole siitä kiinni. Pulmana on se, että syön itse kaikki leipomukseni. Tällä kertaa täytyi leipaista sitten jotain sellaista, josta voi nauttia ihan noin niinku muutevvaa. Lasisia muffinsseja strösselein, olkaa hyvät.

Tean tuotokset

Tea, ihana, juutuupista hopeahommia itseopiskellut keijukainen, teki ekana työnään kaksipuoleisen laatan. Toinen puoli on skrympattu ja toisella puolella tekstiä, joka ei tyydyttänyt perfektionistitekijän silmää. Punsseloinnit tehty rakkaurella moneen kertaan. Nyt se on valmis.

Hopeinen plektra

Sormuksia neito tekaisi kymmenisen kappaletta

Upea, upea rintaneula. Mekanismi itse tehty

Melko perinteiset korvikset, mutta niin kivat.
Tällaiset täytyy väsätä itsekin jossakin vaiheessa.

Jokainen virhe on mahdollisuus

Näin olen kuullut sanottavan, ja taas kerran se piti paikkansa paremmin kuin hyvin. Tämän sormuksen aihio aiheutti hiusten repimistä, harmaantumista, kiroilua ja pohjatonta pettymystä. Huoh. Mä en osaa mitään -olo oli enemmän kuin lähellä.

Tästä muotista siis lähdin liikkeelle. Muoto oli kiva ja suunnitelma valmis. Pirskatan levy vaan luiskahti, ja levyn reuna upposi muottiin. Iiik, katastroohvi ja paniikki ja harmitus. Ei tu mitään. Kun näitä olis ees kaks, niin tekisin korvikset... Hhmmmmm... Sormukseen tarvii vaan yhden. Teenpä sittenkin sormuksen.

Keskustaksi valikoitui Jaana-murusen tekemää dichroid-lasia. Kuvissa lasin värinvaihtelu ei tule mitenkään näkyviin, siinä tuntuisi olevan oranssia, punaista, violettia ja vihreää. Upea. Rungon tekaisin äkkiä pakista löytyneestä puolipyöreästä langasta.

Sormus istuu kuin nenä päähän - tai kuin sormus sormeen. Pääsin ekan kerran kokeilemaan neliön mallista antiikkipinnaa, ja sehän on aivan mahtavan muotoinen sormukseen. Istutus pysyy nätisti paikallaan eikä yritä hivuttautua kämmenpuolelle. Miksen mä ollut kuullut tällaisestakaan aiemmin, mitä hä? Onneksi sain sitten kuitenkin hankittua itselleni samanmoisen, vaikka jouduin hetken sitä odottelemaankin.

Siinä se on, nenä päässä. Kuvassa sormus on vaan väärässä kädessä ja sormessa. Järkkärillä kuvaaminen vasemmalla kädellä kun ei ole se mun juttu.

En voi ymmärtää, että on jo syyskuu. Mun kesä ei tänä vuonna oikein ehtinyt edes alkaa, kun nyt on jo virallisesti syksy. Ens vuonna mä muistan vaihtaa kesävaihteelle - lupaan.