keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pilaantuneet riipukset

Onneksi hopeakorun pilalle meneminen ei tarkoita hukkaan heitettyä materiaalia, ainoastaan työaika on mennyt haaskuun. Sekään ei mene haaskuun, sillä pilalle menneistä jutuista oppii aina jotain.

Tämän perhosen oppi oli se, että prässäämällä ei voi tehdä kovin pientä kuviota. Tämän piti tulla pyöreään hopealaattaan ihan pikkuruisena, mutta eihän siitä mitään tullut. Perhonen oli jo sulatuskipossa, kun noukin sen takaisin ja laitoin sille tuntosarvet. Loppuviimein kokeilin siihen ensimmäistä kertaa eläissäni emalointia. Eihän siitä ihan sitruunaperhosta tullut, mutta aika veikeä väritys kuitenkin. Tästä tuli automaagisesti Ippi-trinsessalle kolmevuotissynttärilahja.

En sitten ihan ekalla kokeilulla kuitenkaan uskonut, ettei prässäämisessä toimi pienet kuviot. Mä olin päättänyt tämän onnistuvan, mutta tällä kertaa päättäminen ei auttanut. Alla olevassa kuvassa on muotti, josta oli korukin suunniteltu jo valmiiksi. 
 
Tuli sitten kissa ilman häntää, jalkoja ja korvia. Ajattelin, että raaputtamalla ja patinoimalla saan puuttuvat osat kivasti esiin, mutta ei siitä ihan tahtomaani tullut. Täytynee yrittää vielä voimistaa noita piirtelyitä ja patinoida uudestaan. Tästä tuli joka tapauksessa noin miljoona kertaa parempi kuin miltä puolivalmis aihio näytti.

Tässä on siis hyviä esimerkkejä siitä, että kaikki hommat eivät aina mene ihan putkeen. Kaikenlaisia ajatushäröjä sattuu, ja taitamattomuus tekniikoissa tulee näkyviin myöskin. Onneksi tekemällä oppii, eikä kaikkea tarvi osata opettelematta.

2 kommenttia:

  1. Hienoa koruja, minusta nämä itsetehdyt korut saakin olla itsetehdyn näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä. Kaupasta saa valmiita, valettuja ja sliipattuja koruja, jos sellasia tahtoo. Itse tehdyissä saa näkyä kädenjälki - eikä taatusti tule samanlaista vastaan! Minä kutsun sitä persoonallisuudeksi ;-)

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.