keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Neuloosi iski

Mulle iski neuloosi joskus ennen joulua 2012. Sille ei näy loppua. Mulla on vaan sellainen vähän rajatumpi diagnoosi, sukkaneuloosi. En oo villalangan kanssa yhtään sinut, mutta ei noita sukkia voi oikein hopealangastakaan vääntää. Kai.

Nyt levällään oleville neulomuksille piti tehdä projektipussukat. Minähän siis aina teen ensin yhden loppuun ennenkö aloitan seuraavaa. Eihän siitä tule mitään, jos on monta hommaa kesken yhtä aikaa, menee häsläämiseksi. Nyt oli viikonloppuna sukkien lisäks toinenkin rojekti, joka kaiken kukkuraksi vei multa kokonaisen vapaapäivän. Tai oikeastaan kaks, koska toinen päivä meni pussukoiden ompelussa.

TiiQ on tehnyt ihanoita knot bag -pusseja. Löysin netin syövereistä sellaisen ohjeen, jonka perusteella mäkin osasin tapella tällaisen valmiiksi asti. Tykkään tosi kovasti. Tein vahingossa yhden pikkuruisenkin, jossa on hyvä kuskata kännyä ja pikkutavaroita sitten kesällä, kun ei ole takkia, jossa on loputtomasti taskuja.


Sukkien lisäksi oli siis toinenkin rojektin tynkä käynnissä. Mun melkein tekisi mieli järjestää tästä arvonta tai tietokilpailu, jotta kuka keksii, mikä tämä on. Hahaa! Paitsi että  täähän on miun blogi, joten mähän voin sellaisen järkätä.

Elikkäs siis. Mennään arvontasysteemillä. Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin 9.11. klo 24:00 mennessä. Kommenttiin varma tieto, valistunut arvaus tai hyvin perusteltu höpönlöpö tästä asiasta. Palkinto on mullekin vielä ylläri, joko korvikset tai riipus, saapi toivoa kumpi. Kolmen pisteen vihje on, että neulomus ei ole kyynärvarren lämmitin, putkilo on alhaalta halki koko pidemmän "sivun" matkalta.
Arvaus-/tietokilpailun/arvonnan tulokset ilmestynevät tänne parin viikon päästä, 12.11.

7 kommenttia:

  1. Kanankaulan lämmittäjä.

    https://www.etsy.com/listing/116493797/chickens-sweaters-hen-sweaters-hens?ref=shop_home_active

    VastaaPoista
  2. Kyllä on ollut huisin vaikeaa olla kommentoimatta [i]mitään[/i] näihin tietoihin/veikkauksiin.

    Jos joskus hankin tänne kanoja, niin ehdottomasti niille pitää saada mätsäävät lämmittimet. Son varma!

    VastaaPoista
  3. Arvauksella mennään - hmm... tenniskyynerpään ekologinen kuntouttaja? Perustelut: Villa on veden jälkeen toiseksi vanhin voide, ainaskin ekologinen ja tekee ihmeitä kaikenlaisille kipu-oire yhtymille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla, voipi olla... Perustelut ovat ainakin loistavat!

      Poista
  4. Koiran kauluri...tai saapikkaan yläreunaan valevillasukan reunus, tai pikkukengän kengän lämmittäjä....tai....en mä keksi enempää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keksit jo ihan hirveen monta! Ja toi saapikkaan valereunus (neulomus ei ollut se, paljastui nyt tässä) on loistava idea, sellaiset täytyy ehdottomasti värkätä.

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.