Pöllöjen paluu

Toistan itseäni toistamasta päästyäni: Jokainen virhe on mahdollisuus. Tätä korua ei mitenkään ollut tarkoitus tehdä, vaan se tuli kuin itsekseen pilalle menneestä hopealevystä. Tai olihan tämä suunniteltu, kerrankin olin tehnyt ihan luonnoksen ihan oikein paperille. Se luonnos oli vaan ihan jotain muuta kuin lopputulos...

Yritin saada juuttikankaan kuviointia prässäämällä levylle. Siitä mitään tullu. Pari hentoa painaumaa. Sitten viien tonnin pikkuprässiin  iskettiin teräsverkko, jotta saadaan vähän rouheampi kuvio aikaiseksi, varmana onnistuu. Vielä mitä. Muutama hassu kaari jostain verkon syttyrästä. Sittenhän levy olikin jo ihan pilalla, koska niitä jälkiä oli siellä, täällä ja tuolla ja siitä tuli ihan pöllö. Huoh.

Hetken levyä katseltuani se alkoi kuin alkoikin näyttää ihan pöllön masulta. Eihän siinä auttanut muuta kuin kaivella esiin suunnitelma, lisää levynpaloja, langanpätkää ja valmiiksi punottua ketjua. Vielä viilat ja filssit, saha, punsselit, juotosvehkeet, hapot, patinointi- ja patinoinninpoistoaineet ja kiillotusrumpu. A vot. Pöllöstä tuli tällainen.

Koska pöllö oli yksinäinen ja minulla oli vielä toinen palanen tuota pilaantunutta levyä, sai pööpötti itselleen serkun. Tämä on kuulemma vihaisen näköinen, ja tuo ykkösserkku pikkuisen hoopo. Näiden tekeminen oli tosi hauskaa. Taaskin persoona tuli esiin vasta patinoinnin ja viimeisen rummutuksen jälkeen.

Pöllöt lennähtivät Joulupuotiin, ja jälkimmäinen pallopöllö ehti muuttaa uuteen kotiin jo ennen postauksen julkaisemista. Katsotaan, miten tuon hoopolaisen käy. En olisi hirmuisen pahoillani, vaikka se tulisi takaisin kotiin, tänne sysimetsään.

Son kuulkaa jo joulukuu! Mihin ihmeeseen tämä vuosi on oikein hurahtanut, en ymmärrä.