keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Arvonta on suoritettu

Kaksvuotissynttäreiden ja alkavan vuoden kunniaksi järjestetämäni arvonta on suoritettu. Käytin peräti kahta satunnaisgeneraattoria, voitteko uskoa. Ensimmäinen oli ihan perinteinen random.org, joka valikoi nummeron kolme. Tämä kolmonen sitten syötettiin lottokoneen liveversioon. Huomaa Lottokone alkuperäispakkauksessaan alla olevassa kuvassa. Kone on tuossa vielä uuden karhea, kuva on otettu vuosia sitten.

Koneen toimintaa piti vähän dokumentoida, vaikka valaistusolosuhteet olivatkin vähän hämäriä. Hämärähommia siis tehtiin, ja saatiin vain söheröjä kuvia aikaan. Vaan onhan ne tähän laitettava, tietystikin.
Alkuasetelma
Lottokone käynnistyy käskyllä "Ota!"
Virallisesti valvottu arvontalipuke toimitettu
Ensinnä tuodut laput järjestyksessä
Ja loput laput

Lottokone toimii siten, että voittaja oli kolmas lappu, jonka kone kiikutti emännän käteen. Tällä kertaa voittajaksi arvottiin JENNYF! Laitatko miulle sähköpostilla osoitetietosi tulemaan? Miuthan tavoittaa osoitteesta miunmaunkoru miuku gmail piste com.

Koskapa voittaja oli kommentissa valikoinut itselleen palkinnoksi riipuksen, niin päätin sitten omavaltaisesti järjestää lisäarvonnan tuolle toiselle vaihtoehdolle elikkäs huiville. Tuoduista lipukkeista valittiin kolmas, jossa vaihtoehtona oli huivi tai toivetta ei oltu eritelty. Sen kohdalla onni osui METALLIKÄSSYMIEHEN kohdalle. Jos maltat odottaa viikon, niin saat huiviloisen kuriiripostilla.

Onnea molemmille voittajille! Lottokone kiittää ja kuittaa! Ihan parasta tulevaa vuotta jokaiselle!

PS: Lottokoneelle piti vuosia sitten opettaa Ota-käsky, kun emäntä oli rähmäkäpälä. Kaikki pikkutavarat putosivat terassin alle, eikä ihminen päässyt hakemaan niitä mitenkään sieltä pois. Vaan minne ihminen ei mahdu, sinne kääpiömäyräkoira menee taatusti! Parhaillaan ukkeli toi terassin alta kaikki heinänkorret ja oksanpätkät ennen pudonnutta sytkäriä, että sai mahdollisimman monta palkkaa. Palkkahan tietysti pitää antaa jokaisesta toimitetusta esineestä. Ei tyhmä jätkä laisinkaan.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ei koruilua joulunpyhinä

Syksyllä tuli yhtäkkinen mieliteko hävittää jonnekin vaaleanpunaisen Nallen jämäkerä. Mikäpä sen mukavampi kohde kuin pienen prinsessan sukat, joihin riittää pikkuinen määrä lankaa. Varpaiden jälkeen piti keksiä joku malli, nyt perussileä ei vain innostanut. Muistuipa mieleeni Olga-sukat. Kaivoin mallia esille ja löysin alkuperäisen tarinan sukkien takana.

Minulla oli vain 20s/puikko, joten rukkasin vähän mallineuletta. Tikuttelin mallineuleen myöskin jalkaterän  päälle. Varteen neuloin juuri ennen päättelyä pari riviä nurjaa, ettei reuna lähtisi rullaamaan. Varren päättelin hyväksi havaitsemallani Jeny's Suprisingly Strech Bind-offilla. Eikös kuulostakin mutkikkaalta päättelyltä? Sitä se ei kuitenkaan ole.

Olgassa joka toinen kerros neulotaan siis oikein, ja joka toiselle kerrokselle neulotaan jotain muuta. Tässä sukassa laitoin sen toisen kerroksen näin: 2 oikein yhteen, 2 oikein, langankierto, 2 oikein, langankierto, 2 oikein, ssk (Mikä ihme tämä on suomeksi? Nosta oikein, nosta oikein, neulo takareunasta yhteen?)

Tätä toistetaan jalkaterässä kaksi kertaa ja varressa neljä kertaa. Hyvin yksinkertaista ja oikein nättiä. Kokeneempi neuloja olisi varmaankin osannut valita kavennustyylit niin, että mallikuviosta olisi tullut symmetrisemmän näköinen. Mä en osannut, keskikohta jäi himpun verran kökön näköiseksi. Uskon tämän silti sopivan pienelle trimpstrempssalle, jonka mielestä jo keltainen ja oranssikin luetaan poikien väriksi. Tyttöjen värejä ovat vaalenpunainen, liila, pinkki ja ehkäpä juuri ja juuri myös violetti. Ehkä. En ole varma.

Harmi kyllä jouluna paljastui, että sukkaset olivat aivan liian kapoisat. Jalassa varmaan olisivat olleet hyvät, jos olisivat menneet kantapään yli. Heti aattoiltana aloitin sitten tikuttelemaan neidille uusia sukkia väritoiveen mukaan: viluletti ja vaaleanpunainen <3

Tuossa aikaisemmin olen aloitellut jo broken seeds -mallia, se on vielä puikoilla. Päätinpä tehdä tähän samaa, mutta siten, että viluletti pysyy hallitsevana värinä. Sen lisäksi tein näistä muutenkin sekametelisoppasukat. Sehän sopii joulunpyhien neulomukseksi oivasti, sekametelisoppa siis.

Etsiskelin minipienien kirjoneulekukkasten ohjetta, mutta törmäsinkin tällaiseen. Miun kukkarivistä tuli erilainen, ja olinkin heti sitä mieltä, että ohjeessa on virhe. Siinähän on selvästi nurjia tuossa kukkasten alareunassa. Ei miulle vaan sellaisia tullut. Hetken perästä sitten hoksasin, että malli ja ohje on tasona neulotulle, mie kudoin sukkia pyörönä. Noh, onneks ei ole niin vakavaa. Ehkä neljä vee rinsessa kestää tuon epäsymmetrisyyden. Tosin upeasti kirjotut kukatkin näyttävät siltä, että kyseinen rinsessa olisi kirjonut itse siistimpiä ja nätimpiä kuin hänen muutaman vuoden vanhempi tätinsä.

Arvonta-aikaa on vielä tämä päivä. Jos hyvin käy, niin tulokset ovat saatavilla keskiviikkona. 

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Viehkot mustikat

Ajattelepa sinisenmustaa marjaa, kirkkaan vihreitä lehtiä, kauniin loppukesän lämpöä, auringonvaloa siilautumassa puiden läpi. Metsäpäivän päätteeksi mustikkamaitoa, mustikkapiirakkaa, mustikkakukkoa... Voi sentään, tahdon kesän tänne.

Tähän rannekkeeseen vaan piti saada aikaisemmin tekemiäni lamppuhelmimustikoita. Ne ovat yksinkertaisesti niin söpöisiä ja kolme oli vielä omaa paikkaansa vailla. Lisäsin vielä pitkän pätkän jotain kuningasketjun muunnosta, mahtaisiko olla prinsessaketjua.

Tämä ranneke jotenkin vaati aivan yhtä säihkyvät korvikset kaverikseen. Korviksissakaan ei saisi olla mitään pientä ja huomaamatonta, vaikka oikea metsämustikka välillä osaakin piilotella.

Tästä tuli hauska setti. Kaulakorua nämä eivät kaverikseen halunneet, joten en sitten sellaista väkisin yrittänyt tehdä :-)

Saatanpa hiljentyä nyt muutamaksi päiväksi joulun viettoon. Vähän neulomuksia, vähän lukemista, metsäulkoilua pappojen kanssa, tätsäilyä, saunomista, hyvää tsyömää. Toivottavasti aurinko jossain kohtaa pilkahtaa sen verran, että saan maailman toiseksi parhaasta joululahjasta kuvia. Se paras ja hienoin ja kaunein ja upein on jossain postipaten jemmassa vielä pitkälle ensi viikkoon.

Oikein mukavaa ja rauhaisaa ja iloista Joulua! Sydämessä oikein läikähtää, kun muistan kaikkia ihania kommenttejanne. Kiitos teille, että olette. 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Piisukat

Ryyni oli kutiloinut sukat loistavalla idealla ja 24 desimaalin tarkkuudella. Kertakaikkisen hieno idea, jonka sumeilematta päätin napata kokeiluun. Mä tahdoin omat piit. Näiden nitkuttaminen alkoi joskus lokakuun lopulla ja pari tekeytyi pikkuhiljaa, desimaali kerrallaan. Tosin mä en saanut käytettyä kuin 18 desimaalia. Seuraavat on hyvä tehdä näille jatkoksi.

Nitkuttelin sukat Nallesta 2,25 mm:n pyöröillä, 56s:lla. Pääväriksi valikoitui harmaa ja raidat oli tarkoitus tehdä jämillä ja saada oikein iloiset PeppiPii-sukat. Eihän mulla ollutkaan nallevahvuisesta just mitään jämiä, kun kudon yleensä varret tasan niin pitkiksi kuin lankaa riittää, eli jämiä ei jää.

Nappasin sitten koivunlehdillä värjäämääni lankaa mukaan ja sukista jäi se Peppi-osuus pois. Tein tapani mukaan varpaista lähtien ja neuloin niin pitkään kuin jaksoin. Tällä puikkokoolla sukasta tuli omaan jalkaani vähän nafti, joten en alkanut tehdä polvimittaa, kun saajasta ei ollut etukäteen tietoa.

Raidoissa en jaksanut säätää värin vaihtumiskohtaa sukkien sisäreunoille. Siistimpää raitaa varten tein niin, että aina uuden värin toisella kerroksella nostin ekan raitakerroksen ekan silmukan puikolle, ja neuloin sen yhteen toisen kerroksen ensimmäisen silmukan kanssa. Seuraavat kerrokset samalla raitavärillä neulotaan ihan normaalisti ilman mitään nosteluita. Monimutkaisesti sanottu, mutta helppo tehdä :-D Kyllä tälläkin tavalla kerroksen vaihtumiskohta näkyy, mutta en ole viitsinyt lähteä etsimään muita konsteja.

Joustimen kohdalla minua on aina harmittanut raitojen epämääräinen vaihtuminen nurjien silmukoiden kohdalla. Nyt ratkaisin asian niin, että neuloin ekalla uuden värin kerroksella nurjatkin oikein. Seuraavat kerrokset neuloin normaalisti oikein ja nurin. Joustin ei ole yhtä joustavaa kuin normaalisti, mutta paremman ulkonäön takia olen valmis tinkimään joustosta tässä kohtaa.

Nyt kun vielä keksisin, että kuinka raitasukka neulotaan kahdelta kerältä molempien kerien sisä- ja ulkopuolelta yhtaikaa.

Arvonta on vielä joulunpyhät käynnissä. Täytyyhän joulun jälkeenkin olla jotain pientä odotettavaa, eikö vaan? Mulla olisi vielä pari työpäivää ennen pienelle jouluvapaalle rauhoittumista. Josko vapaamielisten jouluna (=teen just mitä tykkään tai oon tekemättä) iskisi vaikkapa koruinspiraatio. 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Turkoosihtava Mizzle ja ylläri

Ei mennyt tämäkään huivin tekele hukkaan, ei. Yhtenä heikkona hetkenäni sorruin ehkä vähän tilaamaan lankaa, joka vahvistamattomana oli selkeästi tulossa huiviin. Malliksi valikoitui Patricia Clift Martinin Mizzle. Puikoiksi hyppäsivät KnitPron nelosen puiset pyöröt.

Aloitusrivin kudotusta reunasta tuli kamala, joten vaihdoin sen virkattuun aloitukseen, vaikken juuri muuten virkkuukoukkuun koske. Tässä kohtaa suostuin taipumaan.

Katia Darling -langasta olisi oikeastaan pitänyt pätkäistä pois tuo sähkönsinisen-violetihtava kohta, mutta en ymmärtänyt tehdä sitä. Jos se olisikin selkeästi viuletti, se olisi ihan hyvä, mutta tuommoisenaan... En itse tykkää siitä, kun en ole sinisen fani. Olen ehkä muistanut kertoa sen noin kaksituhatta kertaa, ja kerron taas. Tuossa alussa oli niin kauniit värit, jotka tietystikään eivät toistu tässä oikein. Utuisen harmaata ja kaunista turkoosia.

Ja sitten sinne väliin pujahti violetihtavan sinistä raitaa.

Vihaan nurjien silmukoiden neulomista. Teen sen jotenkin vallan epätaloudellisesti. Teen nurjan periaatteessa mannermaisella tyylillä kuten muutenkin neulon, mutta lankaa ohjatessa joudun vimpauttamaan etusormea jollakin aivan kummallisella tavalla. Tässä huivissa oli kerroksella yli 300 nurjaa, ja miulla paloi hermo sen viuhuvan etusormen kanssa. Pikaisesti kurkkasin juutuupista norjalaisen nurjan ohjeen, ja johan alkoi homma luistaa.

Nurjien silmuikoiden välttämiseksi olen aikaisemminkin joutunut opettelemaan uusia juttuja. Käytän lyhennettyjä kerroksia sukkieni kantapäissä, ja se ainainen työn kääntäminen ja nurjien neulominen ja löysyys alkoivat rassata. Onneksi löysin ohjeen pakittamiselle. Vielä pitäis kokeilla nurjaa pakittamista, mutta en ole edes etsinyt sellaiseen ohjetta vielä.

Myöskin huivin päättelyyn jouduin etsimään uuden tavan. Liat Gatilla on hyviä ja selkeitä videoita, häneltä tämäkin tapa löytyi. Tämä oli kaiken kaikkiaan miellyttävä ja erittäin hyödyllinen projekti, opin paljon uutta tämän huivin tiimoilta.

Eipä uskoisi, että puikoilta tipahtaessaan huivi oli tämän näköinen, vähän epämääräinen mytty. Pingotus on vaan oikea taikatemppu! Tässä värit ovat ehkä eniten oikein.

Kuvaaminen oli himpun haastavaa yksin. Tai siis apureiden kanssa. Olen pahoillani, tällä mennään :-)

Blogissa on tähän asti käynyt yli 30 000 vierailijaa ja syksyllä blogi täytti kaksi vuotta. Näistä syistä haluan järjestää arvonnan. Jokainen, joka jaksoi lukea postauksen tänne asti, saa osallistua. Ei tarvitse olla lukija, riittää kun kommentissa jätät sähköpostiosoitteesi yhteydenottoa varten. Jokainen saa tasapuolisesti yhden arvan. Pakettiinsa saa valita joko tämän huivin tai sitriinipalleroriipuksen. Osallistua voipi vielä sunnuntaina 28.12.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Vihervä aamunkoi

Marraskuulla esittelin kesällä värjäämiäni ja vasta marraskuussa kamerastani löytyneitä lankoja. Kuvia löytyi mäkimeiramista ja leskenlehdestä sekä röyhytattaresta. Jollain tapaa nämä langat oli vaan kertakaikkisen pakko parittaa. Yleisön kannustuksesta uskalsin aloittaa ensimmäisen Daybreakini. Se on yksinkertaisesti hieno huivimalli. Toki siinä saapi tikutella karsastamaani nurjaa ihan urakalla, mutta ei haittaa. Ei tällä kertaa. Stephen Westin huivit ovat upeita - paitsi ne jotka ovat aivan eriskummallisia :-)

Ohje oli taas petollisen hankalan/helpon näköinen. Kolme mitätöntä sivua sisältäen monta kuvaa ja muutaman rivin isoa tekstiä. Ahaa, paitsi että ohje sisälsi muutamia rivejä, joita piti tutkia oikein ajatuksella, muka hirmuisen monimutkaisen  näköisiä ohjeita. Oli tässä taas tavaamista ja tahkoamista tällaiselle keltanokalle, vaikka helppohan tämä oli. Heti aloituksen jälkeen kuitenkin huomasin, että olin tehnyt reunojen lisäykset väärin nurjalla, mutta päätin jatkaa samalla linjalla loppuun asti. Silloin sitä ei sanota virheeksi vaan designiksi. Nih.

Himpun jännitti langan riittäminen. Mulla oli molempia lankoja kaksi 50g:n kerää. En mitenkään olisi halunnut aloittaa toista vyyhtiä muutaman gramman takia, mutta halusin silti tehdä vähintään L-kokoisen huivin. Ei mennyt tiukillekaan, sain tehtyä ohjeen mukaiset 20 raitaa ja kirjavaa lankaa jäi kokonaista 0,7g. Tummempaa lankaa jäi kahdesta kerästä sitten vähän enemmänkin (4g) kun en uskaltanut enää lisätä viimeisiä toistoja. Reunus jäi vähän vajaaksi, tein vain 2,5 toistoa, kun ohjeessa opastettiin seitsemään.

Värien kontrasti ei näy ihan niin isona kuin etukäteen toivoin. Kirjava, vaaleampi lanka näyttää kirjavuutensa takia tummemmalta kuin onkaan, ja raidat hukkuvat turhan paljon. Mutta ei haittaa. Tämä on silti ihana.

Suunnitteilla on jo muitakin värejä: punaista ja mustaa, ruskeaa ja pinkkiä, purppuraa ja jotain, keltaista ja jotain... Tykkään tästä mallista kovin, vaikka kerrokset ovatkin loppua kohti tuskastuttavan pitkiä. Raitajutut ihastuttavat nyt kovin. Telkkaneuleeksi olisi ihana ottaa Color Affection, Kaarisilta tai joku muu, missä saa vaan posottaa aivotonta oikeaa, ja silti tulee kaunis huivi.

Ensimmäisen kerran pingotin huivin jollain tavalla kaarevaan muotoon. Ei siitä ihan tismalleen symmetrinen tullut, mutta ei haittaa pätkän vertaa. Pingotusalusta ei ihan riittänyt, vaan avuksi piti ottaa styrokstaulu. Styroks tuntuisi toimivan mulla muutenkin paremmin. Tuota palapelialustaa kun ei oikein voi nostaa seinää vasten pystyyn.

Kun pingotusalustaa ei saa nostettua pystyyn, on näköjään aina vaarana, että saa lisäpainoa pingotukseen. Ei haitanneet vaijerit tai nuppineulat. Tässä oli Setämiähen hyvä pötkötellä. Onneksi rhoden karvan väri on sellainen, etteivät irtokarvat näy huivissa.

Tämän kutomiseen hurahti aikaa reilu viikko. Muutoin tikuttelin pikkaisen iltaisin, mutta yhden päivän omistin siivoamiselle ja neulomiselle. Aina kun on saanut yhden kohteen kämpästä raivattua, saa palkinnoksi kutoa 1-2 riviä tai pikkutyössä yhden mallikerran tai vastaavaa. Toimii, ainakin toisinaan.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Pientä tuunausta

Täällä ei viime aikoina ole ollut paljonkaan koruja näytillä. Kyllä niitäkin silloin tällöin syntyy, mutta ehkä enemmän oikeaan tarpeeseen kuin laatikoiden täytteeksi. Myös korujen kuvaaminen on tähän aikaan vuodesta yhtä tuskaa, kun valoa on niin kovin vähän. Nämäkin kuvat ovat aika kaameita, mutta täytyy miun nyt näyttää, että edes jotain tapahtuu korurintamalla.

Pöydällä pyörineistä hopearinkuloista piti hätpikaa tehdä korvikset uuden tukan kaveriksi. Lenkit olivat millin langasta väännettyjä, seiskan veivillä. Pikkurinkulat olivat muistaakseni kakspuolosella veivillä. Kevyttä ja heilahtelevaista, todella mukavat ja kivat korvissa, vaikkeivät nyt mikään luovuuden huippu olekaan.

Kirpparilta löysin todella kivan hopeasormuksen. Hintaa oli kokonainen kymppi. Runko kuitenkin oli niin pieni, ettei sormus mahtunut sormeen. Ajattelin hehkuttaa ja moukaroida sen suuremmaksi. En tajunnut, että taulu (Apua, onko tuon koristus-härpäke-jutun nimi taulu?) on kaareva joka suuntaan, jolloin sitä ei saa tiiviisti sormuspinnan päälle. Eihän siinä sitten mitään. Tein sitten koko rungon uudestaan vähän isommaksi, kun pakista löytyi sopivaa puolipyöreää lankaa. Henkisesti olin varustaututnut, että koko komeus sulaa yhdeksi klöntiksi. Onneksi vahinko olisi ollut rahallisesti pieni. Vaan tästä tuli kiva, tosi kiva. Jotain tämän oloista täytynee alkaa väkertää itsekin.

Samaan tuunaussarjaan kuuluu muinaisketjun lyhentämistä, vanhojen korujen purkamista ja osien uudelleen modaamista. Huomaan tehneeni ketjunpunonnan alkuvaiheessa huomattavasti pidempiä ketjuja kuin mistä nyt pidän. Onneksi nuita voipi muokata mielensä mukaan. Osasta ei kertakaikkiaan onnistunut kuvien ottaminen. Osasta saadaan kuvia vasta suuren hys-hys-päivän jälkeen.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Useasti neulotut

Voi voi. Voi voi. Voi. Kyllä näissä sukissa on ollut harrastusta kerrakseen. En tiedä moneenko kertaan nämä on neulottu erilaisina versioina. Eka versio tylytti kunnolla. Sen jälkeen homma hautui. Ja hautui. Ja hautui. Sitten alkoi joulu lähestyä ja asialle oli tehtävä jotain.

Tyyppi tykkää siis korpinkynteläisistä/korpinkynsisistä, joten halusin ehdottomasti tehdä Korpinkynsisukat. Etsin kivan logon, jonka muokkasin näppärässä ohjelmassa kaavion muotoon. Kaivoin esiin ChiaoGoon puikot (Se kaapeli on jotain taivaallista, tykkään!) koossa 2,25mm. Meleerattu sininen Nalle nimittäin oli jotenkin aivan ihmeen kummallista, ohutta ja jotenkin erilaista kuin muut neulomani värit. Eivät ne muutkaan mikään ilo ole neuloa, ei sillä, mut ne sentäs jotenkin toimii. Vaan tuo mulle uusi välikoko puikossa toimi hyvin, oikein hyvin.

Mukeloisen sukkiin teinkin sitten 56s, varpaista lähin liikkeelle. Mennä posotin terän ja kannan, tein pienen joustimen nilkan kohdalle. Sitten piti taas pysähtyä miettimään, jotta kuinka kummassa saan sen Korpinkynnen logon sukanvarteen. Kirjoneuleen olin jo toistaiseksi hylännyt aiemman kokeilun perusteella. Ei muuta kuin etsimään ohjeita intarsian neulomiseen - pyörönä. Joot. Löytyi kyllä ohjeita (esim tämä). En vaan osaa enkä ymmärrä. En. Video-ohjeessa se on ihan helppoa ja selkeää, käy kuin tanssi. Puljasin silmukoita kaksille pyöröille ja takaisin yksille. Käänsin ja väänsin. Neuloin ja purin ja pakitin ja neuloin ja kiersin lankoja. Sekosin lankoihini. Langat meni tuhannen myttyrälle hienoista perhosistani huolimatta.

Sitten meni hermo lopullisesti. Otin sakset ja katkoin ne viheliäiset syttyrät. Onteloneuletta olisin halunnut testata, mutten käsittänyt, että miten saan aloitettua sen kesken kaiken vartta. Vaan tittadaa! Törmäsin Matleenan ohjeeseen tuplalapasista, ja siellähän se toisen värin lisääminen oli kerrottua. Ei muuta kuin into piukeana opettelemaan onteloa... Olipa hyvä että luin tarkkaan kuinka sisäpuolen nurjat neulotaan siten, ettei valkoinen lanka näy ulkopuolelle... Kuviossa sitten en pysynytkään enää kärryillä, ja purin koko homman. Hö.

Loppuviimeksi ajattelin kutiloida varren sileänä ja päätin opetella silmukoiden jäljentämisen, kun löysin ihan ok kuvatkin. Unohdetaan se, etten saanut viime jouluksi edes yhtä punaista Angry Birdiä silmukoitua, kun meni hermo. Nytkin olisi toki voinut tsekata etukäteen, että kuvio mahtuu kokonaan varteen. Tai että silmukat olisivat voineet aueta ylöspäin. No mutta, mitäs pienistä.

On muuten ärsyttävää, kun ihan itte päättää tehdä ja etenkin saada valmiiks tämmöttiset. Poikaparka ei tiedä minkä kiirastulen tätyli on näiden kanssa käynyt läpi. Lapsparka kun ei edes tiedä saavansa tällaisia. Vaan nyt on olo helpottunut, toooosi seesteinen ja tyytyväinen. Tulipahan tehtyä.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Herbivore

Olen vallan ihastunut Stephen Westin huivimalleihin. Herbivore on ensimmäinen neulomani, toki ohjeita on tullut ostettua pari muutakin. Reilu viikko sitten aloittelin Daybreakin, mutta tämä on nyt ensin esittelyvuorossa. Stephenin mallit ovat jotenkin tosi kivoja, hieman erilaisia, useamman värin käyttöön sopivia. Tämä Herbivore tuntuisi olevan malli, johon käy oikeastaan väri kuin väri. Olen nähnyt kuvia liukuvärjätystä, yksivärisestä, semisolidista, vaikka mistä langasta tehtynä, ja kaikki näyttävät hyvältä. Tykkään  ihan valtavasti näistä kierretyin silmukoin kudotuista osioista.

Miulla oli tarve 'ei minkään väriselle' huiville. Sellaiselle, jota voi käyttää minkä värin kanssa tahansa. Olenhan päättänyt opetella käyttämään huiveja muutenkin kuin takin alle kaulaan ryntättynä. Langaksi valikoitui kesällä 2013 värjäämääni Pikkusiskoa. Olen jättänyt langan osin alkuperäisen harmaaksi, ja värjännyt osin ilmeisesti sinipuulla. Tumma osuus näyttää oikeastaan hyvin tummanharmaalta tai haaleanmustalta. Lankaa oli alunperin juurikin 100g/376m, jolla Herbivoresta piti tuleman (ikävä kyllä) hieman alkuperäisohjetta pienempi.

Yksinkertaisen ohjeen mennäposotin nelosen koivupyöröillä. Täytyy sanoa, että vaikkei ohjeessa montaa riviä olekaan, niin sen seuraaminen meinasi olla tuskaa ennenkuin malli alkoi hahmottua päässä. Huomaan, että minun on paljon helpompi lukea kaaviota kuin rivi-riviltä sanallisia ohjeita, joita jenkkiohjeet tuppaavat olemaan. Kun samalla kutoo ja yrittää viereisestä paperista lukea k2, yo, p to m, *slm, k1, (p1tbl, k1) to m, slm, p1tbl, slm, k1, (p1tbl, k1) to m, slm*, p to m, repeat from * to *, p to m, repeat from * to *, p to last sts, yo, k2, niin meinasi mennä hitupikkuisen paikka sekaisin, vaikka ohjeet hyvin selkeät ovatkin. Ja tulipahan opeteltua nurjan neulominen tbl. Mitähän se on suomeksi? Noh, sieltä silmukan takajalasta jotenkin kiertäen kumminnii.

Puikoilta putosi tällainen ryttymytty. Kummasti pingottaminen vaan muuttaa tilannetta, huivi on todella kivan muotoinen. Tykkään enemmän tällaisesta kuin aiemmin neulomistani kolmiohuiveista. Jos jaksaisin, niin tahtoisin kutoa tällaisen, mutta paljon isomman.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kirjatuki

Blogimaailma on ihana. Se on kamala. Sieltä saa hyviä vinkkejä. Sen kautta törsää kaikki rahansa. Ei kun... Ei, ei, ei. Sen kautta tekee hyviä sijoituksia. Nih.

Miulla on ollut pitkään ongelma. Haluaisin lukea, ja haluaisin kutoa. Haluaisin tehdä niitä yhtaikaa, ettei yhtään vapaata aikaa menisi 'hukkaan'. Tosin en pysty kutomaan katsomatta kuin sileää, mutta perussukkiin sitä uppoaa muutama silmukka sitäkin. En vain keksinyt sellaista systeemiä, millä saisin tiiliskiviromaanien aukemat pysymään näppärästi auki. En ennenkuin törmäsin vinkkiin Liinan blogissa. Kirjatuki lähti tilaukseen välittömästi. Jos muistan oikein, niin taisin tilata tukeni ebayn kautta.

Tämä on oikeasti tosi näppärä kapistus, turhakkeeksi tätä ei voi mitenkään kutsua. Kutiloinnin lisäksi tämä on valtavan mukava ihan pötköllään lukiessa. Tällainen olkavaivainenkin voi lukea ilman että olkaan alkaa sattua julmetusti. Kirjan kannattelu kun ei ole tehnyt olalle oikein hyvää viime aikoina. En käsitä kuinka olen tullut toimeen ilman kirjatyynyä.

Eihän tämä kovin kaunis ole, ja melko iso rohjakekin. Tässä kohtaa ulkonäöllä ei todellakaan ole merkitystä. Kiitos Liinalle vinkistä, joka lähti tällä tavoin jakoon. Kyllä blogimaailma on ihana.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Narsissista piparminttuteeksi

Kesällä värjäilin testimielessä narsissilankaa. Halusin tehdä siitä huivin, joka liukuisi kauniisti kellervästä valkoisen kautta takaisin kellervään. Olisin halunnut tehdä Heidi Alanderin Eyeblinkin, mutta lankaa ei ollut tarpeeksi, enkä halunnut tehdä pikkuruista miniversiota. Silmiini osui Spearmint Tea Shawl, ja aloittelin sen syyskuun puolivälissä - kesäloman kunniaksi.

Puikoiksi nappasin Addin puiset 3,5mm:n pyöröt, jotka tuntuivat haloilta edellisten kaksmillisten jälkeen. Käsi näköjään tottuu tiettyyn tuntumaan aika äkkiä, huomaan ma.

Tämä huivi on ensimmäinen, jossa miun täytyi nöyrtyä purkamaan. Niin helppo kuin ohje onkin, niin pitsiosuuden aloitus ei vaan onnistunut, ei. Olipa kiva purkaa yli 300s silmukan kerroksia x kappaletta. Noukin silmukat kaksmilliselle pyörölle, nappasin alkuperäisen puikon irti ja kauhuissani vedin langasta. Muuta kamalaa ei tapahtunut, kuin että monen tunnin urakka meni hukkaan.

Valmis huivi on aika legendaarinen. Pingotuksenkaan jälkeen reuna ei suostunut pysymään rullaamatta. Itse asiassa tässä kuvassa se on kaikkein suorin... Jos huiviin koskee, koko huivi häviää pienen rullasykkyrän sisälle :-D

Muille tämän mallin neulojille annan vinkin: Ohjeessa on kolmaskin sivu. Se sivu, missä on pitsin kaavio. Mie en sitä huomannut, vaan yritin selvitä sanallisella ohjeella. Huh hei, ei onnistunut. Kerrottakoon, että pitsiosuuden alussa kuuluu olla 9:llä jaollinen määrä silmukoita + 11s. Että sillee.

Jokaiseen huivin osioon käytin noin neljänneksen langan painosta, en laskeskellut kerroksia ollenkaan. Jotta koko komeus kruunautuisi, narsissilanka on tässä aika kamalaa. Kun oon ite värjännyt, niin saan sanoa sen ääneen. Reunat näyttävät ihan likaiseksi pinttyneiltä, rasvasta kellastuneilta. Hyyyyyi. No, saihan tähän kulumaan koko kesälomaviikon muiden pikkuhommien ohella. Mitäs sitä ihminen muuta tekiskään. Idea oli oikein hyvä, mutta toteutus ja lopputulos ei käynyt ihan kuin Römssöös.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Meripihkasta riittää moneksi

Ystäväiseni oli löytänyt kirpparilta perinteisiä meripihkaisia ja 'meripihkaisia' turistikoruja. Turistikorulla tarkoitan sellaisia siimaan perättäin pujoteltuja samanlaisia helmiä, korun kiinnitys kierrelukolla. Sellaisia koruja, joita myydään jokaisessa turistirysässä ja rantakaupassa 3kpl/10€. Samaan satsiin oli eksynyt hauskoja keramiikkahelmiä, jotka oli pujotettu satiininauhaan. Helmet olivat ystävän mieleen, mutta korut olivat aivan liian tiiviitä. Ne oli siis rakennettava uudelleen oman näköisiksi.

Meripihkasta sirut ja rondellit ovatten oletettavasti aitoja, isot möhkylät pikemminkin muovia. Niitä ei montaa uusiin versioihin eksynytkään. Kaveriksi laitettiin tällä kertaa hopeoitua korumetallia, muutama helmihattu ja vuosia laatikoissa pyörineitä linkkejä sekä jokunen punainen akaattipötkylä.

Korviksia tuli väkerrettyä muutama pari. Hyvin peruskamaa höystettynä muutamalla pienellä tai vähän isommalla korumetallihelmellä.



Toisesta kaulakorusta tein hyvin lyhyen, toki laitoin pienen jatkoketjun. Minkä tahansa sirujen käyttö on mulle hyvin vaikeaa, kun en meinaa mitenkään hyväksyä, että sirujen välistä voi pilkottaa lanka.

Pidempään kaulakoruun sujautin joukkoon muutaman akaattipötkylän, ketjua ja pussukasta löytyneen ison riipuksen.
 

Rannekoruun pääsi useampikin nuita muovisoikuloita. Samaa linjaa on tämäkin, hyvin yksinkertainen. Toivon, että siinä on kuitenkin tarpeeksi toivottua ilmavuutta.

Siruja jäi vielä sen verran, että niistä sai rakennettua helinäriipuksen pitkään ketjuun.

Keramiikkahelmillä jatkoin samaa linjaa.

Pidempään, lukottomaan, ketjuun lisäsin keramiikan ja kukkalinkkien lisäksi muutamia kirkkaita lasihelmiä.
 

Lyhyeen kaulaversioon tuli pelkistetysti ainoastaan sinisiä helmiä ja kukkalinkkejä ilmavuutta tuomaan.

Rannekorussa on ainoastaan pussukan helmiä. Lukon vastakappaleeksi laitoin tuollaisen valmiin korumetallirinkulan.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että kyllä näitä väännettiin kuin Iisakin kirkkoa, vaikkei koruissa mitään erityisen mullistavaa olekaan. Monen korun väkertäminen samoista matskuista, ilman hopeaa ja kiviä, on mulle vähän vaikeaa. Loput muovipalat heivasin surutta roskiin, kun en halunnut kuskata niitä enää kotiin. Palautteen perusteella korut taitavat päästä aktiivikäyttöön. Hyvä niin <3

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Mäkimeirami ja leskenlehti

Yhtenä kauniina päivänä elokuussa intouduin kitkemään kivimuurista villiintynyttä mäkimeiramia. Olin heittänyt jo ne kompostiin, kunnes tajusin kokeilla niitä värjäyshommiin. Kaivoinpa varret kukkineen ja lehtineen kattilaan, keittelin niitä tunnin verran.

Liemi oli kauniin kirkasta, tummanpunaista. Päätin viilentää lientä heivaamalla joukkoon esipuretuksesta jäänyttä lientä. Sekunnin sadasosassa kuulas liemi muuttui samean vihreäksi. Yritin toistaa jutun uudella erällä myöhemmin, mutta ei liemen väri sillä kerralla minnekään muuttunut. Myöskin langoista tuli saman värisiä, laitoin ne sitten vihreään tai punaiseen liemeen.

Näissä lankana on ollut valkoinen, kirjava ja keskiharmaa Hjerte Sock 4. Tuli oikein kivoja värejä. Hassua todeta, että keltaisen vihreitäkin voi olla niin monenlaisia, toisista tykkään ja toisista en. Näistä tykkään. Ylemmässä kuvassa väri on oikeampi, tämä alakuva on aivan liian heleä. Olen vaan sellainen velho, että kuvat ovat justiinsa sellaisia kuin millaisina ne kamerasta tulevat :-D

Kun pääsin kerran pihan rikkakasveiksi luokiteltujen kasvien makuun, päätin nyhtää pihasta vielä elokuisia leskenlehden lehtiä. En enää muista mitä niistä piti tulla, mutta samanlaista kellervän vihervää niistä tuli noihin samoihin pohjalankoihin :-D Ehkä mie en enää yritä kuvata näitä lankoja. Nämä kaksi lankaa on livenä tosi saman värisiä, kuvat on otettu minuutin väliajalla samalla paikalla, ja silti nää värit on ihan pöllöt.

Tässä vielä vertailukuvaa kaveruksista. Alarivissä leskenlehdet ja ylärivissä mäkimeiramit. Leskenlehdestä tuli sävyltään hiukan vihreämpi ja mäkimeiramista keltaisempi. Tykkään näistä tosi kovasti.

Mä näen nämä jotenkin niin kaikki samassa huivissa. Hmmm... Löytyisköhän Stephen Westiltä jotain kivaa, vaikka Daybreak. Siihen olisi ohjekin jo ostettuna... Olen saattanut vahingossa hamstrata huiviohjeita, vaikka kynnys niiden neulomisen aloittamiseen onkin suhteettoman korkea.