keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Huivikoru

Tällaista huivia en ollut koskaan nähnyt. En ihmettele sitä lainkaan, sillä en seuraa vaatetrendejä, korutrendejä tai mitään muitakaan trendejä. Olen onnellisesti ihan pihalla kaikesta muodista ja teen ja käytän sellaisia juttuja mistä itse tykkään.

Ystävän kaveri oli kuitenkin ostanut itselleen huivin, jossa oli ollut muovisia koristeita ja ihanan pehmeitä karvapalleroita. Muuten hyvä, mutta viikon käytön jälkeen huivin toisen pään koristukset olivat irronneet ja hävinneet taivaan tuuliin. Kaveri pyysi, josko voisin keksiä huiviin "jotain". Muutoin hyvä, mutta tämän ihminen ei tykkää ollenkaan hopeaväristä, eikä mulla ole koskaan ollut ensimmäistäkään muun väristä osaa. Siis taas kerran saa sitä mitä sattuu tulemaan...


Käytin kaikki huivin vanhat osat, lisäsin joukkoon roppakaupalla helmiäishelmiä, fasettihiottua lasia, hopeoitua ketjua, yhden helmihatun tai mikä lie onkaan sekä enkelin siivet.

Ystävän kaveri tykkäsi lopputuloksesta tosi paljon. Huivista kuulemma tuli suorastaan täydellinen, kiliseekin niin kauniisti :-) Itselle tulee hyvä mieli, kun ilman esitettyjä toiveita onnistuu tietämättään täyttämään vieraan ihmisen toiveet. Sinänsä pieni asia, mutta itselle silti aika iso juttu. Aika huisia.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Happypotamus

Nyt seuraa luvattoman paljon epämääräisiä kuvia. Yleensä pyrin pitämään kuvamäärän maltillisena, sillä mokkulan varassa toimivana tiedän kuinka ärsyttävää on odottaa kuvien lataantumista. Tällä kertaa en voinut, en kerta kaikkiaan voinut, jättää yhtäkään kuvaa pois.

Olin kahden koirapojan kanssa pihalla yhtenä päivänä. Ne alkoivat nuuskuttaa maata innokkaasti. Mäyräkoiran häntä pyöri kuin hirven jäljillä. Rhodesiankoira puhalsi nenän kautta niin että pörähdys kuului ja lumi pöllysi.

Yhtäkkiä kiven takaa kurkisti joku! Arvatakseni se ei ollut tonttu, sillä tontut viettävät tähän aikaan lakisääteistä vuosilomaansa, kun vuoden sesonki ja kiireisin aika on ohi.

Kun otus tuli esiin, tajusin sen olevan virtahepo. Ihan oikea virtahepo oli levitoitunut tai transportoitunut kaksimetristen aitojemme yli Synkmetsän puolelle. Se ei ollut vissiin osannut lukea portista varoituskylttiä vapaana olevista koirista. Täytynee tehdä selkeämpi kyltti.

Toinen vartiokoirista bongasi vieraan otuksen heti. Se tarkasti tilanteen ja päätti toimia täysin vaistonsa varassa. Tosin rhodea on käytetty ennemminkin leijonan- kuin virtahevon metsästykseen, mutta eiköhän molempi parempi. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan voita mitenkään päin suomalaista oravaa, varsinainen suurriistan metsästäjä meillä.

Tilannekatsauksen jälkeen vaihtoehtona oli joko poistaa vihulainen tontilta tai näyttää sille kaapin paikka. Hippo taitaa olla melko pehmeä luonteeltaan(kin), sillä se kellahti selälleen ja näytti hyvin pieneltä, harmittomalta ja koiramaailman kielellä alistuneelta.

Hippo on viisas, sillä tämä liike todennäköisesti säästi sen hengen. Koira menetti kiinnostuksensa ja päästi hipon jatkamaan matkaansa. Pian hiposta näkyi vain pyöreä takamus, kun se lähti lumen keskellä tarpomaan reissullensa.

Se päätti selkeästi tehdä pienen katselmuksen ympäristöönsä, sillä se lähti kapuamaan valtavaa kalliota pitkin. Raasu upposi lumihankeen olemattomia polviaan myöten. Kylmäkin taisi olla, sillä sekä saksalainen että afrikkalainen koira olivat tässä välissä lähteneet sohvalle viltin alle makoilemaan.

Ylös päästyään hippolainen tarkasteli uutta valtakuntaansa tietävin nappisilminensä. Turpa oli ihan huurussa ja nahka myös, valtakunta tuli kuitenkin hyväksi havaittua.

En raaskinut jättää virtahepoista yksin ulos pakkaseen, vaan toin sen sisälle sohvalle muiden elukoiden joukkoon. Rhodesiankoira tosin nappasi sitä korvasta kiinni, tapporavisti ja rallatteli ympäri taloa hippoa puolelta toiselle heitellen. Hippo onneksi ei ollut siitä moksiskaan, korvatkaan eivät revenneet irti. Myyrikkä suhtautuu kaikkiin kavereihin riemullisen innokkaasti tai kohteliaan viileästi. Nyt se valitsi jälkimmäisen tavan, sillä hipotar (onhan se selkeästi tyttö, onhan?) ei juurikaan näyttänyt lämpenemisen merkkejä, ja Myyrikkä ei ole koskaan tunkeileva.

Syksyn aikana olen törmännyt blogimaailmassa tähän iloiseen virtahepoon monen monta kertaa. Esimerkiksi Tanssivien puikkojen PäiviH on tehnyt hipposia useampia ja marittan hippoa olen ihastellut myös. Varmasti näitä vaeltelee Suomen toreilla ja turuilla paljon, sillä lopputulos on vallan sympaattinen.

Keräsin rohkeutta muutaman kuukauden ennenkö uskalsin ostaa 35-sivuisen ohjeen. Heidillä on tosi kivoja afrikankukka-ohjeita, ostin pari muutakin tämän lisäksi. Blogista löytyy kaikkia kivoja tutoja todellakin vaiheittain kerrottuna, tällainen keltanokkakin ymmärtää niistä jotain.

Olen virkannut viimeeksi lapsena, ja englanniksi en ikinä, koskaan, milloinkaan. Ihan hyvin se silti sujui, pari-kolme viikkoa tässä kyllä hurahti. Nallea käytin lankana ja koukku tais olla kolmonen. Ohjeesta poiketen halusin tehdä happypotamukselle hännän. Tämä tosin on pidempi kuin virtahevoilla oikeasti, mutta eisevväliä. Seuraavaan hipposeen kokeilen palojen ompelua, niiden yhteenvirkkaaminen oli nimittäin todella hi-das-ta. Seuraava versio tulee olemaan vaaleammalla langalla yhdistetty, tästä tuli vähän synkkä.

Mä luulen kyllä, että tämä toimii hyvin siinä tarkoituksessa mihin sen ajattelin: pienen trimpstrenssasen tämän vuoden joululahjana. Tosin onnelliselle hipolle täytynee tehdä vielä kimaltava prinsessakaulanauha, jota neiti voi käyttää sitten ihan itsekin. Eihän prinsessat voi olla ilman prinsessakoruja. Sellainen olisi aivan liian brutaalia, sehän on aivan selvä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ystävän kikerryssormus

Ystävä tykkää sormuksista. Ystävä tykkää hopeasta. Ystävä rakastaa viulettia. Kun hän näki kuvan tekemästäni sormuksesta, hän tahtoi välittömästi samanhenkisen, mutta erilaisen.

Koska ystäväni on myöhäissyntyinen harakka kuten itsekin olen, piti kiveksi tietysti laittaa viistehiottu cubic zirconia, jotta saadaan mukaan vähän blingiä. Kiven halkaisija on 7 mm ja väri ametisti, vaikkei se kuvissa ihan oikein toistukaan. Pitihän tähän saada sitä viulettia. Hopeakin näyttää tummalta ja naarmuiselta, vaikkei se ole.

Pelkistin mallia aika tavalla, kaiken kikkailun jätin pois, jotta sivukiekurat ja kivi näkyvät mahdollisimman hyvin. Näin toisella kerralla rungon tekeminen oli paljon mukavampaa, kun työvaiheet oli suunnilleen suunniteltuna ja tiedossa ennen toteutukseen ryhtymistä.

On sillä toinenkin puoli :-) Tätä sormusta oli tosi kiva tehdä, toivottavasti ystävän on yhtä kiva käyttää sitä. Uskottavasti ainakin esitti olevansa tyytyväinen!

Tämä onkin nyt tällä erää viimeisiä esittelemättömiä töitä. Tästä eteenpäin mennään ihan valmistumistahdissa, eli voi olla vähä hilijasta väliin.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Rutinaa

Viimeiset pari viikkoa yöt ovat menneet alla olevaa maisemaa tuijotellessa. Tosin tämä kuva on lainattu netin syövereistä, koska kuu ehti laskea aamukahvin aikana, enkä enää saanut siitä kuvaa. Tasan samanlainen maisema näkyi koruhuoneen ikkunasta lauantaina aamusella kuuen-seiskan maissa.

Selkä on tehnyt temppunsa issiaksen kanssa, enkä pysty nukkumaan yöllä. Hermosärky on suorastaan helvetillistä. Kun kello söi töihin lähdön merkiksi niin simsalabim - kivut häviää. Huoh. Onhan edellisestä kerrasta jo vuosia aikaa, mutta ei tän ois nytkään tarvinnut tulla. Anteeksi narina ja rutina, sain oksennettua pahan olon pois ja nyt on hyvä. Kiitos ja anteeksi.

Yöllä ei voi tehdä koruhommia, että edes Miekkonen saa nukuttua. Sahaaminenkin on liian äänekästä, ei Miekkosen mutta minun mielestäni. Olen siis keskittynyt viime aikoina lähinnä noihin villalankahommiin, ne ovat lähes äänettömiä, hyyyyvin hidas kilkutus vaan kuuluu puikoista. Töiden valmistumistahtikin on hyyyyvin hidas.

Tällä syksyllä ebaysta tilaamallani kerijälaitteella on ollut paljon työtä. Tosin se oli hieman rikki jo tullessaan (langanohjaimesta pitää pitää käsin kiinni) mutta on se kympin hintansa tienannut jo moneen kertaan. Ihastuttava kapine tällaiselle kapinehöperölle tätihenkilölle.

Toissa yönä kerin valmiista langasta, ei siis itsevärjätystä todellakaan, nämä keräset. Niistä olis tulossa seuraava rojekti sitten joskus. Ehkä parin viikon sisään. Olen valtavan hidas neuloja ja aikaa on rajatusti, mutta eihän tämä mikään nopeuskilpailu itseä vastaan olekaan.

Mä lupaan, että ens viikolla tulee joku koru. Ei tämä blogi vallan hopiasta villaiseksi muutu, vaikka väliin niin vois luullakin.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Juminpurkua

Joskus iskee jumi, korujumi. Tekisi mieli tehdä koruja, mutta kun niitä ei tule. Silloin ei auta muu kuin tehdä jotain pientä puuhastelua, silmukka- tai kirjanmerkkejä, korviksia, helppoja riipuksia. Tällä kertaa juminpurkajana tarvittiin vihreitä silmukkamerkkejä. Valkoisenkirjava kivi on tuntematon löytö kivilaatikosta, kristalli+vihreä on lasia, vihreän ja violetin kirjava fluoriittia. Fluoriitista tykkään vallan mahdottomasti. Osat ovat korumetallia. Hopeisena olen raaskinut tehdä yhdet ainoat silmukkamerkit.



Nyt tuntuu siltä, että aikapuutoskin helpottaa. Selästä pamahti edellisviikolla vuosien tauon jälkeen välilevy. Pari yötä meni keittiön pöydän ääressä torkahdellen, muutama tunti yössä. Sänky on kuulkaa kiva paikka nukkua, kun sinne pääsi takaisin! Selkä vain tahtoi muistuttaa, että tahtia on välillä hiljennettävä, ei voi aina paahtaa täysillä satanen lasissa. Hyvä muistutus ainakin minulle.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Soikeaa hopeaa ranteeseen

Kuulemani mukaan jokainen hopean kanssa värkkäävä on tehnyt tällaisen rannekorun. Järkyttävää - mä en ollut tehnyt. Pikimmiten piti siis ennen joulua ruveta hommiin.


Juotin isohkot renkaat umpinaisiksi pastalla. Sen jälkeen vedin ne soikeiksi ja yhdistin rannekoruksi pikkuisilla avolenkeillä. Laitoinpa vielä mustakiven (mitä lie kiveä onkaan, tuolla nimellä sitä myydään) jatkoketjuun. Tämä on siitä mukava, että mitta muuttuu moneksi, kun lukon voi kiinnittää noihin soikeisiinkin lenkkeihin.

Tämä on itselleni liian hentoinen, joten meni tuonne myynnissä olevien laatikkoon. Sinne vaan koko ajan kertyy kaikenlaista, mutten koskaan muista tarjota sieltä mitään kenellekään ostettavaksi. Taidan siis salaa itseltänikin haalia koruja omaan Jemmaani!

Nyt kuulkaa - lähettäkää, muruset, tänne päin sitä aikaa. Enää muutama hassu koruloinen on tuossa pöydän kulmalla odottamassa esittelemistään, se kuuluisa joku ei ole tehnyt uusia. Ideoita oikeastaan olisi kyllä, mutta kun en saa tartuttua toimeen, kun on vain yksi vapaapäivä peräkkäin. Ihmisen pitäis opetella, ettei tarvi tekemällä tehä itelleen kiirettä. Pyykit ja siivoaminen ja sen semmoinen tyhjänpäiväinen homma nyt joutaisi odottaa koruhommien ajan.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lasikukkia

Mun on jostain syystä hirmuisen vaikea tehdä koruja mun omatekemistä lamppuhelmistä. En vaan tiedä miks. Nämäkin helmet on tehty jo kesällä, ja näiden tekeminen oli huisin jännää. Lasista tehtiin suuri kiekko, joka pilkottiin kukan terälehdiksi ihan vaan saksilla. Kyllä oli vaikeaa! Oli muuten oikeasti, vaikka näin sanottuna kuulostaakin ihan helpolta.

Koruksi tekeminen olikin sitten toinen juttu, kun mitään kiinnikkeitä ei voinut juottaa lasin vierellä. Teinkin siis alkuun pienen hopeakupin, johon juotin lankoja, joista sitten muotoutuivat swarojen kanssa nuo kiinnipitävät, kikerretyt haitulaiset.

Tällä kertaa nauhana vahanauhaa ja organzaa epäortodoksisesti korumetallipäättein. Anteeksi. Onneksi haitulat ja taustakuppi ovat sentään hopiaa, ettei ihan maine mene.

Tänään alkavat taas Opiston kurssit. Kiva päästä moikkaamaan kavereita, joita joulutauon aikaan tuli melkeestä ikävä jo. Aion mennä reippaasti ilman työkalupakkia ja ilman tauon aikana tehtyjä töitä, ihan vaan pikavisiitille inspiraatiota hakemaan. Tai ainakin hyvää seuraa. Harmittaa, kun epähuomiossa varasin koiran hammaslääkärin (Kyllä vaan: koiran_hammaslääkärin) samalle illalle. Hmph. Vaan pitäähän toisen suu hoitaa kuntoon, eipä sillä.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Muffinssit on leivottu

Nonnii, taas on leivottu muffinsseja elikkäs kuppikakkuja tai maailman kielillä cup cakeja. Nämä vaan ovat jotenkin niin symppiksiä, etten ollenkaan ihmettele niiden suosiota ympäri maailmaa.

Pohjiin löytyi tosi mieluisa väri, jossa on sopivasti vaihtelua. Strösselit on ihan sattuman kauppaa, mikä väri nyt käteen sattui. Vähän hopeaa ja ja muutama swaro, niin näistä tuli kivoja ja hyväntuulisia kaulakilluttimia.

Nyt on hetken mielessä hieman muut rojektit kuin koruilut. Villalangat meinaavat viedä minut vallan mennessään. Lankaprojektien tekeminen on koruihin verrattuna varsin hidasta, joten uusia värkkäilyjä saattaa tulla esittelyyn melko harvakseltaan. Toivottavasti sinulla on jokin systeemi, mikä ilmoittaa uusista postauksista, ettei postaustahti tuota pettymyksiä. Itse olen todellinen antinörtti, joten seuraan muiden blogipäivityksiä Bloglovin'in kautta.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Lenkkikukka

Tälle tekis mieleni antaa nimeksi Kylmänkukka, mutta ei kylmänkukka näytä yhtään tältä. Siinä pitäisi olla terävämmät lehdet ja suipompi muoto. Olkoon sitten kukka lenkeistä.

Yksinkertainen, kevyt, kiva, omalla tavallaan näyttävä. Tässä versiossa ei ole kiviä eikä väriä, mutta eiköhän sellaisiakin tule tehtyä. Ja paksummasta hopeasta, ja ehkä neliskanttisesta tai kierretystä langasta tai... Apua! Mistä mie saan lisää aikaa?

Tehdään tästä vuodesta hieno, hienompi kuin koskaan ennen!