sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pari spinneriä

Kun ystävä näki tekemäni spinnerin, hän toivoi välittömästi samanlaista. Fiuuh, miehän en periaatteesta tee samanlaista työtä kahta kertaa. Tekstikin oli ilmeisen osuva, sillä sen tuli olla täysin samanlainen. Teksti muistuttaa itseäni siitä, että sen mitä sitten teenkin, niin sen pitää tehdä minut jollain tapaa iloiseksi. En tiedä mikä tekstin merkitys on ystävälleni, se olkoon hänen salaisuutensa.

Varsinaisen spinnerin tein sileänä, ja runkoon tein osittain tuollaista loimottavaa pintaa. Se ei kylläkään näy lopputuloksessa. Sormuksen jätin myös ilman patinointia. Spinnerin tein tuollaiseksi vähän kiemurtelevaksi. Eiköhän se ole riittävän erilainen, jotta menee miun seulasta läpi ;-) Ystäväinen taisi ihastua sormukseensa. Koruntekijälle paras kiitos on se, että koru sujahti sormeen heti, eikä ystävä ottanut sitä enää pois sekunniksikaan.

Pitkästä aikaa tahdoin tehdä itsellenikin jotain. Spinnerisormus sai siis jatkoa, sarjatuotantoa näes. Olen pidempään suunnitellut vähän leveämpää spinneriä, jossa on useampi rinkula. Tälle tuli leveyttä reilut 10mm, rungon pintaan myöskin loimotusta ja kolme irtorinkulaa. Kaksi niistä tein kuviolangoista, jotka ovat lojuneet NERIK-laatikossa (Näitä En Raaski Ikinä Käyttää) ties kuinka kauan. Päätin, ettei kukaan niitä laatikosta ihaile kuitenkaan, eli joutavat käyttöön. Paksuin rinkula on kahen milliin puolipyöreästä langasta. Tekstiksi valikoitui miun maun katsantokannan mukaisesti "Pyyä vaan". Tekstistä ei tosin näy pilkahdustakaan tuolta rinkuloiden alta, mutta tiedänpähän itse sen olevan siellä.

Tässä kaverukset vielä parissa yhteispotretissa. Ystävälle lähti mukaan jotain muutakin, nauhakoru omista korupaloista ja "mitali" koiran kaulapantaan. Niistä ei tullut otettua kuvia, mutta eikaisevväliä.


4 kommenttia:

  1. Kauniit sormukset, ja toooosi paljon oli taas täällä kaikkea, upeita töitä ja ihana juttu
    pikku Hiposta :) oot sä kyllä tosi ahkerana ollut, itse ei saa tällähetkellä mitään valmista aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!
      Näinhän se menee, välillä on enempi käsityöväkerryksiä, välillä elossa on muita asioita pinnalla enemmän. Tekemisen täytyy kuitenkin pysyä kivana, siinä on se jutun juju.

      Poista
  2. Löytyipä taas uusi sana sanavarastooni; spinneri. Onneks olit pistänyt linkin sinne aiempaan työhösi, sillä sieltähän se selvisi, mikä se on, kun aikani ihmettelin. Onpas upeita sormuksia, itse en kyllä osaisi tuollaisia tehdä. Jotain lanka-helmi-söherryssormuksia olen pari tehnyt, mutta niistä ei häävejä tullut. Jännä tuo, että toinen sormus pyörii toisen päällä. Sitä on varmasti mukava hiplata silloin, kun ajatukset kaipaa rauhottumista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en pysty lanka-helmi-juttuihin ollenkaan, kärsivällisyys ja osaaminen loppuu ennenkö ehtii alkaakaan :-)
      Tämmöinen tekemäni sormus on tosi hyvä stressilelu. Tuohon rauhoittumiseen/ keskittymiseen toimii aivan loistavasti, hoksasit jutun juonen heti.

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.