Tahtoo oranssia

Pari vuotta sitten ostin kivan mallisia howliittilätkiä. Tahdoin punaisen ja mustan, todella lyhyen kaulakorun ja rannekkeen näistä. Oih, se ois niin kiva kesällä valkoisen tai mustan teepaidan kanssa. Unohdin vain, että mulla on aina jotain rytkyjä siinä teepparin päällä, joten idea ei ihan ois toteutunut.

Howliitit hautautuivat odottamaan aikaa parempaa. Kun se parempi aika tuli, olivat howliitit muuttuneet oransseiksi ja musta tuntui aivan liian kovalta kaverilta. Vuorikvartsi ei käynyt mitenkään, ja lumikvartsikin näytti muovinpaloilta. Huoh. Ainoa, mikä oli selvä asia, oli millinen piina ketjuosioon. Tai ehkä millisestä langasta punottu, on tuo vähä vahvempi kokonaisuus ku milli.

Poppy jasper ja savukvartsi miulle sitten sieltä lootasta huuteli, että he tahtois kemuihin mukaan. Eihän siinä sitten mitään. Kaikki ovat sellaisia rauhoittavia ja tasapainoisia tyyppejä, ja uudet kamut vähän tasapainottavat oranssin räväkkyyttä.

En taaskaan osannut päättää millaiset korvikset haluaisin. Nappeja en voi itse käyttää, joten kaikki tekemäni ovat näitä koukkukilluttimia. Ekoihin halusin samaa oloa kuin rannekkeeseen. Näihin hypähti savukvartsin ja howliitin lisäksi pienen pienet riisit pietersiittiä.

Toiset halusivat vain yhdet pienet, vaatimattomat, yksinäiset howliittihelmet. Muotoa toistamassa isot kiinnitysrinkulat. Nämä ovat niin kepoiset, että niitä ei edes tunne korvissa. No juu, ei kyllä noita ensimmäisiäkään.

Nyt tuntuis olevan tavallista enemmän tarvetta oranssille. Onhan se herkullinen, hyväntuulinen, piristävä ja täynnä elämäniloa. Jos tuntuu siltä, että oranssia tarvitaan, niin sittenhän tehdään niinku tuntuu. Ei siinä sen kummempaa.