Iloista Vappua!

Tänään toivotamme kaikille hyvää Vappua! Juokaa simaa ja syökää munkkeja - IMHO ne on parempia kuin tippaleivät!

Mie oon ollut kipiänä. Eipä pahemmin siis löydy uusia koruja, kun pöydän ääressä on ollut vaikea istua. Neulomuksetkin valmistuvat tuskallisen hitaasti, kun niitä on pitänyt tehdä kävellessä. Nyt on kivut toivotettu hornan tuuttiin, mutta päivätyöt ja pihatyöt alkavat rajoittaa harrasteaikaa. Tontilla tsäppäillessä oli pakko ottaa muutamia kuvia pihametsässä olevista valko- ja sinivuokoista.

Valkovuokot vauhdissa. Ihastuttavia.

En saata muistaa, onko tämä
keltainen valkovuokko vai keltavuokko. 

Metsä on täynnä sinivuokkoja.

Tavallista sinivuokkoa...

Pinkkiä sinivuokkoa...

Syklaamin väristä sinivuokkoa, joka on kuvassa väärän värinen...

Valkoista sinivuokkoa...

Meidän tontilta löytyy valtavasti erivärisiä sinivuokkoja. Niitä on tavallisia sinivioletteja, punavioletteja, haalean violetteja, tumman violetteja. Sen lisäksi kolmesta paikasta löytyy valkoisia sinivuokkoja. Joka vuosi löytyy enemmän ja enemmän punasävyisiä sinivuokkoja. Nyt löytyy vaaleanpunaista, pinkkiä, syklaamin väristä ja oikein aniliininpunaista. Upeuksia!

Pussaavat kalat kannoilla

Miulla on ollut missiona löytää itselleni täydellinen perussukka. Rakastan villasukkia. Käytän niitä kesät talvet, yöllä ja päivällä. Vain töihin lähtiessä yritän muistaa vaihtaa 'siistit kaupan sukat' jalkaan. Vaan se villasukan malli, ja etenkin napakkuus, on ongelma. Käytän villiksiä pelkilteen ja tahdon sukan olevan napakka. Vihaan sitä, että sukka tippuu istuessani itsestään jalasta, häviää yöllä sängyn alle tai kanta kääntyy jalkapöydän päälle. Aaargh, se on raivostuttavaa.

Raitaoksennuksissa pääsin jo aika lähelle mieleistäni perussukkamallia. Itse asiassa nuo sukat ovat jalassani juuri nytkin. Niissä on shadow wrap -tekniikalla tiimalasikanta, lankana Nalle (Onks Nalle niinkö sport- vai DK-vahvuista?), päättelynä Judy's Suprisingly Stretchy Bind-Off (JSSBO) ja puikkoina kakspuoloset ja 60s. Mutta mutta... Päivän käytön jälkeen ne löpsöttävät ja ovat inan liian pitkät.

Yleensä immeiset tuppaavat neulomaan Nallea 2,5...3,5 mm:n puikoilla silmukkamäärien vaihdellessa 60...48s, yleisimmin kolmosen puikoilla ja 60s. Sillä yhdistelmällä mun sukista tulee lörpöt.

Nyt törmäsin jossakin tällaiseen sanahirviöön kuin 'Fish Lips Kiss Heel'. Se on ravelryssä maksullinen ohje, joten en uskalla puuttua tässä itse ohjeeseen sen enempää. Ohje ei ole pelkkä kannan ohje, vaan koko homma perustuu siihen, että jalasta tehdään malline tietyn, hyvin yksinkertaisen ohjeen mukaan. Mallineen mukaan tehtynä sukasta pitäisi tulla täydellisesti istuva.

Miun ja Miekkosen mallineet.

Nämä sukat tikuttelin tapani mukaan kakspuolosilla puikoilla ja silmukkamääräksi tuli 54s. Tavan sileällä pinnalla ovat inasen löysät, mutta ei paljoa. En nimittäin oikein uskaltanut pienentää silmukkamäärää, kun kaikki muut neulovat ihan erilaisilla määrillä.

Neulotaan tiettyyn mittaan ja tehdään kanta

Lankana siis itsevärjättyä Nallea. Pohjana oli aivan ihana turkoosi väri. Värjäsin toisen puolen vyyhdistä muistaakseni sinipuulla, tai sitten jollain ihan muulla. Muistiinpanoja ei todellakaan ole tehtynä. Liu'ut ovat aivan liian lyhyet, ja tällä mallilla värjättynä löytyy monta eriväristä kerää. Ensi kesänä pitänee kokeilla kuinka saisin pitempiä väriliukuja aikaiseksi.

Ilman ohjeita en ossoo tikuttaa

Ihan vahingossa käteen sattui neuleen väriin sopivat silmukkamerkitkin. Pitäähän asioiden mätsätä toisiinsä, eikös vain?

Hopeinen (!) silmukkamerkkikin oli oikean värinen

Tykkään tästä kannasta tosi paljon. Se on nopea, helppo, ei 'crap and turn' -juttuja, ei juuri laskemista, ei kantalappua, hyvä istuvuus, menee hyvinkin rintavaan jalkaan muutamalla lisäsilmukalla. Tykkään.

Päättelyynkin tahdoin kokeilla uudenlaista tyyliä, kun JSSBO loimottaa reunaa jonkin verran. Etukäteen uusi päättely, Lori's Twisty Bind Off, jännitti sen verran, että laitoin mukaan varmuudeksi elämänlangan. Tein päättelyn erillisellä sukkapuikolla, sillä muutoin olisin varmasti saanut pyöröpuikkoni tuhannen solmuun. Tämäkin päättely toimii, mutta taidan sittenkin pysytellä JSSBO:ssa, etenkin jos sukassa on vartta yhtäänkään enempää. Sen joustavampaan päättelyyn en ole törmännyt. Eli elämänlangalle tuli käyttöä, kun purin muutaman rivin joustinsa pois.

Kaikkiaan näistä tuli todella hyvin istuvat perussukat. Senpä takia ihan tavallisista sukista piti kirjuuttaa melkein romaani. Kerrankin olen neulomukseeni tyytyväinen.

Tässä on se syy, miksi tykkään neuloa sukkia varpaista lähtien. Lankaa jäi tämän verran yli. Melkein nöttönen. Me likes.

Ei tullut takkia, tuli tuluskukkaro

Lupasin ja melkein vannoin, että ainoastaan yksi hopeinen granaattikoru on enää esittelemättä. Tähän kohtaan taidan lisätä, jotta 'toistaiseksi'. Voipi olla, että en pääse tästä kivestä ohi millään konstilla, eikä kait edes tarvitse.

Lasten sadussa kerrotaan kuinka hiiri kissalle takkia ompeli. Ei tullut takkia, vaan tuli jotain ihan muuta. Näin kävi miullekin, paitsi että miun tarinassa kukaan ei syö ketään. Hetki sitten tein ensimmäisen orjankoruni. Siinä muutettiin suunnitelmaa matkan varrella. Alkuperäiseen ideaan en voinut lisätä kiviä toiveen mukaan, vaan kämmenselän osa piti tehdä uusiksi. Siitähän jäi siis yksi ylimääräinen, jo valmiiksi tehty osa.

Granaatin alla olevaan renkaaseen lisäsin muutaman täydellisesti samanvärisen swaron hopeapiikeissä, sekä ihastuttavan pienen hopeapallon. Palloja tilasin pompulakorviksia varten, mutta nyt pompulakorvikset saivat jäädä, kun granaattisormukselle piti saada kaveri.

Pienellä muokkaamisella pari vuotta sitten tekemästäni lyhyestä piinasta tuli tälle riipukselle sopiva vaihtoketju. Juotin lukon vastakappalelenkin ja vedin sen soikeaksi, jotta alkuperäisen riipuksen sai pois ja uuden tilalle. Tälle riipukselle yleensä käyttämäni kaksmillinen vaihtovaijeri olisi ollut aivan liian ohut.

Tämä oli itselleni hyvä muistutus siitä, että mikään juttu ei ole turhaan tehty. Kaikkea voi ja saa jatkojalostaa, alkuperäiseen ajatukseen ei tarvitse tai saa jämähtää. Tästä tuli yksinkertainen mutta silti jotenkin kuninkaallinen ja kiva. Tämä jää mulle kotiin.

Koruilijan lahjapaniikki

Näinhän siinä sitten taas kävi. Huoh. Miulta pyydettiin 'joku koru' lahjaksi Miekkosen treenikaverille. Asiasta oli puhetta joskus kuukausi sitten. Pyysin pallottelemaan ideoita ja kertomaan, jotta mitä miun pitäisi tehdä. Harrastekaverin pippalot olivat viime perjantaina. Keskiviikkoiltana miulta kysyttiin, että onko mitään lahjaa tehtynä... Whoaaa! Olin unohtanut koko homman.

Okei, no panic. Keskiviikkoilta meni kursseillessa. Torstai meni töissä ja illalla oli veto ihan pois. Nooh, ehtiihän sitä perjantaiaamunakin, kun on vapaapäivä... Nukuin sitten vähän pommiin, ja miulla oli kaksi tuntia aikaa keksiä mitä tehdään, miten tehdään, toteuttaa ajatus ja viimeistellä työ. Huh hei. Myöhästyin deadlinesta viisi minuuttia, mutta väkerrys ehti matkaan mukaan. Kuvat ovat... hmmm... persoonallisia, koska aikaa ei vain ollut. Sen lisäksi molemmista kameroista kuoli akku. Että semmosta.

Onneksi päivänsankari tykkäsi kovasti avaimenperästään, oli esitellyt sitä pitkin ja poikin kaikille juhlavieraille. Hän on kova käyttämään koruja, joten avainlenkki on helppo irrottaa ja laittaa riiputin vaikka kaulaan. Sikäli siis, jos hän erityisesti haluaa laittaa numeroin varustetun 50-vuotisriipuksen kaulaansa. Eihän sitä koskaan tiedä. Jaahas, Edith haluaa jo ennen postauksen julkaisemista kertoa, että lauantai-iltaan mennessä riipukselle oli hankittu uusi ketju. Voin siis olla lahjaan oikein tyytyväinen minäkin.

Viikonloppu on mennyt aurinkoisissa merkeissä. Perjantai koruiltiin ja kudottiin sukkaa. Lauantaina käytiin koirien kanssa keräilemässä muovikassillinen lepänkäpyjä kesäisiä noitaliemiä varten. Oli ilo nähdä, kuinka Pappakoira on toipunut halvauksestaan lähes täydellisesti. Hän istui auringossa lähellä ja tutkaili emännän tekemisiä. Setämiäs melskasi omia menojaan ja kävi välillä rallattelemassa ja suukottelemassa ja jatkoi omia juttujaan.

Täältä mä tuuuuun! Pois alta risut ja männynkävyt!

Halvauspotilas vetää sellaista rallia,
ettei kamerakaan pysy perässä.

Setämiäs vahtaa porttia.

Pappakoira ja Setämiäs

Tänään iloitaan huomisesta vapaapäivästä, koruillaan, kudotaan sukkaa, nukutaan päikkärit, luetaan hyvää kirjaa ja nautitaan tästä ihan tavallisesta arjesta. Kyllä on mukavaa!

Granaattisormus #2

Mie jäin jumiin näihin granaattisormuksiin. Granaatissa on nyt jotakin, se tarttuu aina hyppysiini kun makustelen kiviä. Neljä korua näistä kaikkiaan syntyi, ja nyt yritän unohtaa tämän kiven hetkeksi aikaa. Yksi riipus on vielä tehtynä, kunhan saisin aikaiseksi kuvattua sen.

Tämän sormuksen tahdoin tehdä itselleni. Se valmistui jo muutama viikko sitten ja on ollut tosi paljon käytössä. Anoppikulta yritti väkisin viedä tämän mukanaan kesäkotiinsa, sain pitää tästä kynsin ja hampain kiinni. Onneksi hänelle löytyi pari muuta sormusta, jotta malttaa odottaa omaa kivisormustaan tovin jos toisenkin.

Tahdoin ehdottomasti kokeilla tähän tavallista paksummasta levystä tätä 'puristusistutusta'. Päällisormus on millistä ja sisäsormus 0,4 mm:n levyä. Materiaalipaksuus on siis kohtuullisen paksu, ja siltä se vähän sormessa tuntuukin. Taidan pysytellä noissa millin paksuuksissa tästä eteenpäin, jotta käyttömukavuus on miellyttävämpi.

Harjattupintaisia granaattisormuksia olin tehnyt kaksi ennen tätä, joten pintaan halusin keksiä jotakin muuta, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Päätin tehdä rungosta tällaisen emmentaljuuston.

Reiät tein ennen sormuksen juottamista. Ne vähän venyivät soikulaisiksi sormusta muotoillessa, joten niitä piti hieman jyrsiä myöhemmässä vaiheessa. Ruusuporanterässä (tai ehkä sittenkin tekniikassani) oli jotain hämärää, se jätti tuollaisen hassun, jyrsityn reunan. Tai ehkä sen kuuluu ollakin sellainen. Sellaiseksi reiän reunukset kuitenkin jätin, en lähtenyt hiulaamaan niitä eleettömiksi.

Yksi rei'istä lipsahti himpun lähelle reunaa, tilaa olisi saanut olla ainakin millin enemmän. Ei siihen onneksi jää mikään kiinni, omassa käytössä ei haittaa laisinkaan.

Sivukuvasta näkyy kuinka hieman pyöreämpi kiven pohja sekä 'eripariset' sisä- ja ulkosormukset tekevät tuollaisen möntin kiven alle. Muissa tällä tyylillä istutetuissa kivisormuksissa en ole moista huomannut.

Huomaan, että tästä postauksesta tuli epätavallisen negatiivinen, oikein virheidenetsimisjuttu... Kaikkia virheitä en edes osoittanut sormella noista kuvista. Enpä tiedä mistä moinen johtuu, mutta lopetan märinän alkuunsa. Siitä kun ei ikinä seuraa mitään hyvää. Kiitos ja näkemiin. Valoisaa loppuviikkoa kaikille teille, ihanaiset ja ihamiehet!

Ei mitään uutta

Nyt ei oo mitään uutta. Ei mitään erityistä. Ei mitään värikästä. Ei edes mitään kiiltävää. Olen nimittäin sekä laiskotellut että jumittanut saman aikaisesti. Aikaa on mukamas jotenkin niin vähän, ettei tule tartuttua toimeen. Jotta jumitus ei iskisi vallan korurintamalla, pitää silti värkätä jotain. Tässä on sulatuspala-aihio suoraan happokylvystä. Parka on ainoa, mitä olen saanut aikaan.

Tiedän, että tästä tulee vielä jotain kivaa ja kaunista. Siihen tulee kivi, siihen tulee patinaa ja siihen tulee kiiltävämpää pintaa. Kivi ja aikataulu ovat vielä miulle arvoitus. Molemmat arvoitukset ratkeavat kunhan keksin, jotta kenelle tämä on muuttamassa.

Terra

Jostain ravelryn syövereistä bongasin iiiihanan huivimallin. Jared Floodin Terra sykäytti jotenkin heti. Ostoonhan ohje meni välittömästi.

Langaksi valikoitui CascadeYarnsin Heritage Silk, merinovillaa ja silkkiä. Auts, ihanaa. Ja ohutta. Ja kauniin väristä. Ja ihanaa. Päätin mennä ihan sinnepäin mitoilla, meillä ei noita mallitilkkuja harrasteta. Ajattelin, että tästä tulisi sellainen kevyt ja pehmeä ja kaulahuivin kokoinen, kun teen ohkaisesta langasta nelosen puikoilla. Juuri sellainen siitä tuli.

Koko on tosiaan mallia kaulahuivi. Ohjeen mukaisesti huivi on pingotettuna kutakuinkin 155x80cm, se näyttää ohjeen kuvassa ihan kääriytymiskokoiselta. Miun huivi on 155x53 cm, ja se on selkeästi kaulahuivikokoa, ei lähellekään hartioilla kuljetettavaa kokoa. En käsitä. Taisin vähän ylipingottaa leveyssuunnassa. Tai jotain. Vaan on se ihana.

Tämä on niin ihanan värinen. Väri taisi olla mango, jos oikein muistan. Samaa lankaa löytyy kaapista vielä ruskeanakin. Siitäkin taitaa tulla isona jonkinmoinen huivi.

Kovasti pitää vielä miettiä, että meneekö tämä lahjalaatikkoon vai itselle käyttöön. Taidan laittaa laatikkoon, jotta voin vaikka lahjoa itseäni sillä joskus, kun olen oikein reipas.

En todellakaan tykkää kuvata neuleita(kaan). Sehän on ihan mahdotonta! En käsitä, kuinka niistä ylipäänsä voi saada sellaisia, että neuleesta ottaa jotain tolkkua. Sitten kun on vielä tämä assistentti eli Setämiäs, joka tahtoo aina jeesiä. Se ei ikinä-koskaan-milloinkaan mene tuonne metsän penkille istuksimaan - paitsi nyt kun miun piti häärätä siinä. Hassu koila.

Muistinkohan nyt sanoa tarpeeksi monta kertaa, että tämä on ihana? On se.

Enstemmäinen

Sain tehdäkseni valtavan mielenkiintoisen projektin. Lähtökohtana oli runsas ja kaunis sormus, vinkkinä muutama aiheeseen sopiva kuva. Sormuksesta ei nyt niin runsas tullut, mutta kokonaisuudesta sitten vähän sitäkin.

Olin aiemmin nähnyt vain kuvia moisesta, en ollut hipeltänyt, käyttänyt, saati sitten tehnyt moista. Koruun valikoitui materiaaliksi yllättäin hopea ja granaatti. Olisitteko voineet uskoa? Lupaan joskus käyttää jotain muutakin kiveä, mutta tämä nyt vain tahtoi granaattia, niin mikä minä olin korun mieltä muuttamaan. Ainakin yks granaattisormus on vielä tulossa...

Ensin tein sormuksen. Siitä lähti koko ajatus. Harjattua pintaa ja yksinkertainen granaatti-istutus kuusimilliselle kivelle.

Sitten punoin vähän ketjua, ja vielä vähän lisää. Jatkoketjun tahdoin tälläviisiin kahlemaiseksi. Se vaan oli niin tätä korua. Ketjun päähän laitoin painoksi pikkaraisen, persoonallisen (elikkäs epämääräisen) hopeapalleron.

Sitten väkertelin kuusiosaista keskuskorua. Jokainen pala on tehty yksitellen ja juotettu sitten yhteen. Voin kertoa, että sormet ja varpaat olivat ristissä, ettei yksikään kastikoista sula viimeistä lenkkiä juottaessa. Keskuskorun granaatit ovat viisimillisiä, kauniita, ihania.

Sitten olikin aika yhdistää osat toisiinsa. Paljon pieniä renkaita kului ketjuun, jonka itseoikeutetusti jätin kirkkaaksi.

Ja mikä siitä sitten lopulta tuli? Siitä tuli ihan ihka ensimmäinen näkemäni ja etenkin tekemäni orjankoru. Etukäteen en ymmärtänyt, kuinka tärkeää tässä on oikea mitoitus. Olipa muuten aika onnenkantamoinen, että korusta tuli kaikkiaan oikean kokoinen, kun yhtäkään välisovitusta en päässyt tekemään!

Siitä tuli yksinkertaisen, mutta silti jotenkin koristeellisen, oloinen. Eksoottinen taitaa olla hakemani sana. Enää tarvitaan itämainen asu keveine kasvohuiveineen - ja isot korvikset, tietystikin.

Tämä oli todella kiva työ. Välillä se oli jäissä koiran sairastumisen takia, välillä odotettiin kiihkeästi kiviä. Loppuviimeeksi tekemisen ilo ja korun muotoutuminen oman tahtonsa mukaan teki tästä todella mielenkiintoista. Koru taisi päästä tansseihin ulkoilemaan heti kotiutumistaan seuraavana päivänä. Way to go, Girl!

Lainaan hieman postausta kertoakseni, että piäni Pappakoira alkaa olla entisellä mallillaan. Kolme pitkääkin pitkempää ja tylsääkin tylsempää viikkoa ovat hävittäneet halvausoireet lähestulkoon kokonaan. Pientä haparointia näkyy tietetyissä tilanteissa - tai sitten lihakset vaan ovat jumissa monen viikon makaamisesta. Piäni viitapiru veti miljoonaa metsää pitkin, kun pääsi vihdoinkin vapauteen. Yritä ny siinä pitää sitä aisoissa :-) Edellisen postauksen Setämiäs on onnellinen, kun sai pomon ja leikkikaverin takaisin <3

Merimiehen pipo

Ennen joulua miulla oli pulma. Tahdoin neuloa jokaiselle vähän jotain joululahjaksi. Iskä oli kumminnii saanut sukkavarastonsa täytettyä, joten hänelle piti keksiä jotain muuta. Iskä on ollut nuorna miehenä merimies ja viettää edelleen paljon aikaa merellä. Sinnehän piti tietty saada pipa. Jossain netin syövereissä, mahdollisesti ravelryssä, törmäsin tosi kivaan pipomalliin nimeltä Hat 1898. Se on alunperin suunniteltu Merimieskirkon hyväntekeväisyyspipoksi, joten siinä on todellakin ajateltu käytännöllisyyttä.

Piposta tuli niin kiva, että sitä tuli neulottua jouluksi muutama muukin kappale. Miekkonen otti oman piponsa työpipoksi, ja tilasi toisenvärisen harrastekäyttöön. Veikkakullan Trimpstrenssa sai myös oman pipon, kun Tätsälle tuli pieni mittavirhe, eikä myssy mahtunutkaan isoveljelleen.

Novitan Nostalgiaa, Nallea ja RaggeGarnia

Veikkakulta taas on etsinyt hyvänmallista pipoa jo pidemmän aikaa. Kun hän kokeilli Iskän myssyä, halusi hän välittömästi samanlaisen tuulensuojakankaalla tuunattuna. Tuunaus ei onnistunut, hermo meni ja Veikka joutuu käyttämään aluspipoa, jos kaksinkertainen neulos ei pidä korvia riittävästi suojassa. Veikan anopille neuloontui myös pipo. Lankoina novitalaiset toimivat ihan hyvin, RaggeGarnista taas tuli jotenkin karkea ja tönkkö, se päätyy johonkin rönttökäyttöön.

Kuvaaminen oli toissapäivänä jotenkin hankalaa. Kuvausassistentti tahtoi joka välissä tarkistaa tuotesijoittelun.

En erityisesti nauti saumojen ompelusta. Tässä pipassa opettelinkin aloituksen jämälangan avulla ja silmukoin sauman neulomalla. Tämmöinen kokematon neuloja ei edes näe saumaa tuossa takana. Hidastahan tuo yhdistely miulla vielä on, mutta mihkäs tässä kiire on.

Muokkasin mallia himppasen. Tein takaosasta lyhemmän, etuosasta pidemmän ja korvaläpistä piirun leveämmät ja syvemmät. Toimiva tämä malli oli jo valmiiksi, mutta muutoksilla tuli vielä parempi. Ja hei, huomaatteks, mä osasin soveltaa! Jei!

Meille tuli toissapäivänä kevät. Bongasin kevään ensimmäisen sinivuokon. Meidän metsässä sinivuokot ovat yleensä parhaillaan äitienpäivän aikaan, nyt muuten vaan juhlapäivänä. Pappakoira sai nimittäin maanantaina eläinlääkäriltä lausunnon, että välilevytyräoireet ovat helpottaneet huomattavasti. Liikkuminen on melko vakaata ja asentotuntopuutokset ovat vähentyneet merkittävästi. Ravi, jalannosto, ruopiminen, kaikki on palautunut jo kahdessa viikossa. Onneksi Pappa ei ihan jalattomaksi mennyt, silloin päätös hoidosta olisi mennyt toisella tapaa. Viikko vielä lepäillään, ja sitten aloitetaan pikkuhiljaa totuttelu normaaliarkeen.