sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kurkistus salajuttuihin

Toisinaan tulee tehtyä jotain, mitä ei voi täällä esitellä. Yleensä se ei ole niin nökönuukaa, kun näitä miun tekeleitä joko saa tai ei saa lahjaksi :-) Tämä kerta on kuitenkin poikkeus. Päätin tehdä sukat, violetti-fuksia -sukat yhdelle tietylle henkilölle yhden tietyn teeman mukaan. Muuten hyvä, mutta sukista näki jo alkusenteillä, että niistä tulee aivan liian pienet. En malttanut kuitenkaan olla neulomatta näitä loppuun. Miehän en pura.

Nämä sukat jäävät odottamaan minikokoisen jalan kasvamista. Kesän mittaan saan ehkä ne oikean kokoisetkin neulottua. Vasta sitten kerron idean, jos ette jo arvanneet. Jos arvasitte, niin älkää paljastako ylläriä!

Tämä mörrimöykky lähtee huomenna viikoksi koruilemaan Kankaanpäähän. Uusia juttuja, uusia ihmisiä, mukavaa tekemistä, hyvää ruokaa, hyvin vähän unta... Siis tiedossa on kivaa!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Fold forming -lehdykkäriipus

Onpa kertakaikkisen kökkö otsikko, pyydän anteeksi. Tälle tekniikalle en vain ole saanut tietää suomenkielistä termiä, niin nyt on mentävä ulkomaan kielellä.

Yhtenä päivänä keväällä Metallikässymies kysäisi, josko jeesaisin Fold forming -tuton tekemisessä, kun olin jo itsekin harjoitellut vasarointia. Keskiviikkokurssilla en saa ikinä tehtyä muuta kuin juotua kaffetta, joten päätimme tehdä tuton siellä. Kässymies kässysi ja mie kuvasin. Nytpä seuraa siis monen monta, hämärähköä ja epätarkahkoa kuvaa. Vaan ehkäpä niistä selviää idea.

Homma alkaa sillä, että haeskellaan varastosta osava kuparilevyn pala, paksuus jotain 0,7 mm:n luokkaa. Jos tahtoo, niin voihan tätä testata ihan suoriltaankin hopeasta. Mie oon vaan ihastellut muiden hopeisia ja hopeoituja versioita.

Niin - se kuparilevyn pala plöijätään ensin. Hopealla samaa asiaa asiaa sanotaan hehkuttamiseksi. Me tehtiin se pikkutoholla, jossa on yllättävästi puhtia.

Seuraavaksi palan annetaan jäähtyä kahvillakäynnin ajan. Jos on kiire, niin toki jäähdyttämisen voi tehdä vaikka vesihanan alla. Pääasia on, että näpit ei pala :-)

Seuraavaksi levy taitetaan kahtia. Siistin ja suoran taitoksen saa hyvin alkuun ruuvipenkissä.

Taite vasaroidaan kevyesti kaksikerroin.

Levyyn mallaillaan sopivaa kuviota. Tässä tuo keskikohdalla oleva ohut kohta tekee sellaisen efektin, että palasta muodostuvat lehdykät on helppo muotoilla vierekkäin riippuviksi.

Ja eikun sahaamaan palaa irti.

Tässä vaiheessa reunojen viilailu ei varmaankaan maksa vaivaa, sillä sahausreunaa tullaan mylttäämään oikein urakalla.

Kaivetaan pakista esille talttapäinen vasara.

Vasaroidaan kaksinkerroin taivutetun levyn avointa reunaa, ei siis koko levyä. Tarkoitus on saada avoin reuna venymään, jolloin pala lähtee kaareutumaan. Vasarointi on hyvä tehdä alasimen reunalla, ettei vasara mene särki ja kolhuille. Tarkoitus on, että yhtä kohtaa ei myltätä moneen kertaan. Jos levy ei ota enää työstöä vastaan, se hehkutetaan uudelleen ja jatketaan hommia. Vasarointi tehdään levyn molemmille puolille.

Tältä näyttää hieman kaareutunut palanen. Huomaa, että taitetta ei ole vasaroitu, vaan ainoastaan avoin reuna.

Palanen hehkutetaan ja jäähdytetään, jotta se saadaan helpommin avattua. Tässä vaiheessa voipi käydä kahvilla, jotta jännitys säilyy vielä hetken. Koskaan ei tiedä, millainen lehdykkä tuolta paljastuu.

Avaaminen on helppo aloittaa vaikkapa tylstyneellä puukolla. Juuri teroitettu puukko ei ehkä ole hyvä idea.

Avaamista voi jatkaa vaikka teroitetun puukapulan avulla.

Viimeiset hienosäädöt tehdään pihdeillä ja sormin.

Loppuviimeksi lehdykät taivutetaan riipukseksi esmes pyöröpihtien avulla.

Well done! Tässä on yhenlainen versio.

Sanoisinpa, että melko näyttävä riipus melko pienellä vaivalla.

Tämä on mahdottoman mielenkiintoinen tekniikka, jolla on mahdollista tehdä hyvin monen moista. Googleen kun laittaa hakusanaksi 'fold forming', saa miljoonia hakutuloksia, vaikka tekniikka on kohtuullisen nuori. Uusi ystäväni Pinterest antaa myös mahtavia löytöjä tällä saralla.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Helmeilevää

Vietimme toukokuussa korukurssilaisten kanssa mielettömän kivan päivän Nuutajärvellä Lea Swantzin helmistudiolla. Meillä oli aivan huisin kivaa! Tällä kertaa ymmärrettiin pitää tupakkatauko kerran tunnissa, myös kaikki tupakoimattomat. Pää pysyi paremmin touhussa mukana, ja päivän jälkeen ei ollut totaalisen väsy. Kuinka pienen tikun ja lasimötikän pyörittely voikin viedä kaikki voimat?

Omat helmentekotaitoni olivat unohtuneet vuoden aikana melkein täysin. Ei pyöreitä, ei samanmuotoisia, ei samanvärisiä, ei samankokoisia. Ja omat helmeni ovat varsin... Hmmm... Persoonallisia ja Uniikkeja. Yllättävän mieluisia niistä kuitenkin tuli, vain muutama hassu meni poistolaariin. Mikähän siinäkin on, että helmien kanssa käy niinkuin ravintolassa? Annoskateus iskee: Aina on vieruskaverin tekemät hienoja ja upeita ja kauniin värisiä, aivan täydellisiä. Omat ovat sellaisia ihan kivoja.

Etukäteen olin tehnyt suunnitelman: norsunluuta ja petroolia. Tämä suunnitelma piti, koska kyseisiä värejä miulla oli itsellä mukana, niin en päässyt unohtamaan. Molemmat värit ovat sellaisia, että ne tekevät ennaltamääräämättömiä reaktioita jo yksinäänkin. Koskaan ei voi olla varma mitä uunista putkahtaa. Tällä kertaa sieltä putkahti kauniita pintoja, joskin muodot ovat hyvin erilaisia keskenään, eikä edes säännöllisen mallisia. Vaan ei haittaa, tykkään näistä.


Seuraavaksi tein mustaan helmeen läiskiä valkoisella ja violetilla, ilmankuplan kera tietysti. Rakastan ilmakuplia. Tämän oloisia helmiä miulla on ennestäänkin, näille on tietty henkilö ja koru mielessä.

Ilmakuplajuttusia piti tietennii kokeilla myös valkoisella ja vihreällä. Lasissa vihreä on vaan jotenkin niin kivaa. Turkoosi on toinen ikisuosikkini, mutta jostain kumman syystä en ole tainnut tehdä juurikaan turkooseja helmiä. Miksköhän, en tiiä.

Sitten piti muistutella mieleen, jotta kuinkas kolmiopisteitä tehtiinkään. Ei nämä nyt ole niin justiinsa, mutta oikein raikkaita. Järkyttävää todeta, että taidan tykätä sinisestä, vaikken oikeasti tykkääkään. Tai voiskohan tuon selittää vaalean sinivioletiksi?

Nämä utuiset, sumuiset, pilvihelmet on tehty ystävää ajatellen. Jos teen kolme helmeä, en taatusti saa aikaan kahta samankokoista :-) Voihan jehna. Näistä täytynee tehdä samanpariset eripariset korvikset.

Ainoastaan pari helmeä meni ns hukkalaariin. Raidallisissa kokeilin kierrestringerin (en mie oikeasti tiedä mikä sen nimi on!) käyttöä. En osannut ja valitsin kamalat väritkin. Ja tein helmistä erikokoisetkin. Ja koska meni hermo, niin litistin helmet tuollaiseksi lieväksi lieriöksi. Ou jee. Tuo yksi helmi oli joku kummallisuus. En tiedä, mitä oli mielessä, ei varmaan mitään. Jo ennen uunia tajusin, että toista tai useampaa ei todellakaan kannata tehdä.

Viimeisimpänä monta kuvaa ylpeyksistäni. Lasi on herkkä materiaali. Pyöreät helmet kestävät uunituksen jälkeen melkein mitä tahansa, mutta nämä ulokkeelliset eivät. Tällä toisella tyypillä oli ihana riikinkukon töyhtö päässään. Olin niin innoissani ihastellessani sitä, että pudotin tyypin, niska katkesi ja pää meni hukkaan.

Toisen kaverin olin ilmeisesti uuniin laittaessani kolhaissut jonnekin, sillä toisesta siivestä oli vain tynkä jäljellä. Hän pääsee kylläkin käyttöön, hänen nimensä on Siipirikko.

Viimeisenä päivän viimeiseksi tekemäni helmi. Vika helmi menee yleensä mälväämiseksi, kun ajatus ei enää pysy mukana. Tässäkin on virhe, mutta en kerro mikä se on, koska se on virhe vain omassa päässäni. Sanonpa vain, että kerrankin olen julkisesti ylpeä tekemästäni. Tästä tuli niin hieno.

Näitä lintusia täytyy ehdottomasti tehdä lisää, paljon lisää, eri värejä, kirkkaita ja maanläheisiä. Paljon erilaisia. Uusi reissu Lean studiolle on tulossa, monen ihmisen aikatauluttaminen samaan paikkaan on vain aika tuskallista :-)

Heeei! Toivottavasti oli mukava juhannus. Tässä kaikessa tohinassa lähes unohdin koko jussin. Meillä on pyhät menneet lankoja värjätessä ja puusavotassa, kun kerrankin on useampi päivä vapaata.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Keltamosoppaa keitellessä

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Ei vainen, oli kaunis kesäkuinen sunnuntai, kun hain ystävältä kukkapenkin täytettä. Tulipa puhetta hänen pihallaan rehottavasta keltamosta, jotta siitä tulee kaunis väri. Ämpäri täyttyi nopeammin kuin äkkiä, ja sunnuntain suunnitelma muuttui: Keltamosoppaa- jee!

Tämä oli eka kerta, kun värjäilin ihan itsekseni. Värjyypaikkana kotikeittiö, vermeinä sähköhella ja kymppilitran kattila, lämpömittarista ei tietoakaan. Keittelin keltamoita parisen tuntia, poistin kasviroippeet ja lisäsin vähän kylmää vettä ja alunan puretusaineeksi. Päätin nimittäin oikoa ja purettaa langan samalla lämmöllä. Toimii kuulemma tämäkin. Nostin vähän lämpöä ja annoin langan olla liemessään tunteroisen verran. Sen jälkeen normaalit huuhtelut asteittain viilenevällä vedellä ja vikaan veteen loraus etikkaa. Päätin kuivattaa langan kokonaan ja pestä sen kevyesti vasta kuivaamisen jälkeen, jotta väri pysyisi mahdollisesti paremmin.

Lankana oli ainoastaan 100g Sandnesin vitivalkoista Sisua, jota olin hamstrannut poistomyynnistä. Ajattelin, että tällä saan todenmukaisen värikokeilun, kun pohjalangassa ei ole mitään väriä. Määrä on toisaalta niin pieni, ettei pilallemeno harmittaisi. Jos taas väri olisi hyvä, niin miulla on hyvä keltamoapaja tiedossa.

Noh. Ei siitä ihan sellaista tullut, kuin mitä sieluni silmillä näin keltaoranssina :-) Ennemminkin keltaisen beessiä... Paitsi mitä enemmän sitä katson, sen keltaisempi ja vähemmän rohkean beessi se on. Kuva tunnetusti valehtelee tässä yhteydessä. Kuvan värit eivät ole sinne päinkään, joten ei maksanut vaivaa räiskiä miljoonia kuvia. Keltamo on vasemmanpuoleisimpana.

Mie tunnetusti innostun joko täysillä, tai sitten en ollenkaan. Arvaattekos kuinka värjäysten kanssa kävi... Keltamosopan jälkiliemeen meni kylmävärjäytymään 100g vitivalkoista Nallea alunapuretuksella. Tämä Nalle pääsi sitten vielä päällevärjäykseen luonnonvalkoisen, ilmeisen huonosti esipuretetun Nallen kanssa.

Päätin kokeilla koivua, vaikka se himoitsemani limenvihreä aika ehtikin tietämättäni mennä ohi. Odottelin, että lehdet kasvavat vähän vielä ja vähän vielä - ja hupskeikkaa, meni jo. Keräsin ämpärillisen lehtiä harsopussiin, kaadoin kattilaan niiden päälle kiehuvaa vettä ja jätin päiväksi muhimaan. Seuraavana aamuna lämmitin liemen pikaisesti uudelleen ja jätin työpäivän ajaksi hellankulmalle muhimaan. Illalla poistin lehdet ja iskin langat tunniksi lämmitettyyn liemeen. Edellisessä kuvassa keskellä on keltamo+koivu ja oikeanpuoleisessa pelkkä koivu. Eipä noissa kahdessa näy livenä juurikaan eroa.

Alkuviikosta on puretettu lankoja sillein ihan oikeaoppisesti. Josko seuraaviin satseihin saisi vähän enemmän väriäkin tarttumaan. Huomasin vain, että miulle kävi köpsösti. Luulin, että miulla on vaikka kuinka paljon valkoista sukkalankaa kotona. Eipäs ollutkaan. Voi ei, on varmaan ihan pakko käydä lankakaupassa...

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Vaaleanpunaista valmistujaisiin

Ystävän ystävä toivoi kummitytölleen valmistujaislahjaa. Vaaleanpunaista. Tai voisi se olla muunkin väristä. Riipus sen tuli kuitenkin olla, se oli selvä. Ja hopeaa, tai ainakin hopean väristä. Eikä mitään pikkusievää, ei. Mieluummin jotain roheeta.

Tätä oli huisin hauska tehdä. En tunne enkä tiedä tilaajaa, en saajaa. Ylläolevat speksit olivat ne, joiden mukaan tein itse asiassa parikin pohjaa puolivalmiiksi. Niistä sitten kummitäti ja kummitytön äiti valitsivat mieluisen pohjan ja eri vaihtoehdoista pohjaan sopivan viistehiotun kiven. Nyt käytettiin vaaleanpunaista cubic zirconiaa.

Kerrankin oikein yritin saada levyyn erilaista pintaa ja muotoa, enkä vaan tohottanut menemään. Pihtejäkään ei tarvinnut paljoa käyttää, levyllä ja toholla oli ihan omat kuvionsa tässä hommassa. En mie päässyt paljoa asioihin vaikuttamaan. Pallerot huusivat ääneen haluavansa mukaan bileisiin, ja pääsiväthän ne. Tietysti pääsivät.

Pohjia katsellessa oli tosi hauskaa todeta, kuinka meistä jokainen näki niissä erilaisia asioita ja kuviota ja hahmoja. Löytyipä tästä riipuksesta korun saajalle tärkeitä asioitakin. Minua alkoi melkein hymyilyttämään, kun niin keskitin puhtiani tuohon skrymppaamiseen. Korun saaja valmistui pintakäsittelylinjalta - ja tätä en tosiaankaan tiennyt riipusta tehdessäni!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Palleroista sitriiniä

Tilasin FMG:ltä joskus vuosi sitten erilaisia viistehiottuja kiviä. Joukossa oli jokunen cubic zirconia ja yksi tarkoin varjeltu suursuosikkini peridootti, mutta myöskin erikoisesti hiottuja savukvartseja, granaatteja ja sitriinejä. Alapuoli on viistehiottu, mutta yläpuoli onkin pyöreä. Jännän näköisiä.

Korukurssilla toveri teki kevään viimeisillä kurssikerroilla dichroid-lasista ja hopeasta pallerokorun. Ihan luvan kanssa sain matkia ideaa, ja matkinkin sitten oikein kunnolla. Tosin ihan erilainenhan tästä tuli, ihan niinkuin tarkoitus oli.

Sulattelin palleron jos toisenkin. Tein kastikan. Sommittelin ja pyörittelin. Pyörittelin ja sommittelin. Lopulta otin pallerot nyrkkiin ja valutin ne juotosalustalle, kääntelin pallerot oikein päin ja juotin ne paloilla yhteen juuri niihin kohtiin, joihin ne sattuivat putoamaan. Lisäsin vielä riipuslenkin, kiillottelin ja rummuttelin riipuksen - ja tällainen siitä tuli. Aika painava möllykkä.

Sitriini kantaa mukanaan auringon voimaa. Se lämmittää, lataa, voimistaa ja karkoittaa alakuloisuutta. Se on iloinen, älyllinen ja antelias. Hauskasti se on liitetty horoskoopeissa neitsyeen, kaksosiin ja skorpioniin. Kuinkas sattuikaan. Tällä paralla ei ole omaa kotia, hän saa toistaiseksi olla omien korujeni kaverina.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Liero ja mato ovat luikeron kavereita

Luikero tahtoi itselleen kaverin. Eihän siinä miun auttanut pullikoida vastaan, vaan piti tehdä toinenkin matonen.

Idea oli tyystin sama kuin alkuperäisessä matosessa: ohut, kiemura, käärmemäinen ja koristuksena punainen kivi. Materiaalit pysyivät ihan samana, elikkäs hopiaa ja punaista jaspista. Rinkulaisesta tuli vähän ohkoinen. Kerrankin kun kokeilin edullisemmalla materiaalilla, niin pieleenhän se meni. Olis saanut olla paksumpaa lankaa. Ei menny tällä kertaa kuin Römssöös, ei.

Vaan tässäpä oli ideana kokeilla, että kuinkahan jaspis mahtaa kestää juottamista. Rinkulaan on siis viilattu pieni ura, helmestä on laitettu läpi hopealanka, joka on juotettu rinkulaan. Helmi jopa pyörii paikoillaan. Kivet eivät yleensä tykkää juottamisen lämpötiloista. Tämäkin yksilö näytti muuttavan väriään lähes mustaksi. Kummasti se vaan happokylvyssä muuttui normaalin väriseksi. Kuvassa väri on jotakin ihan muuta kuin todellisuudessa. Vähän hentoinen tästä tuli, mutta onpahan kokeiltu. Ja mistäs tuon tietää, vaikka tällainen lieronlapsi olisi jollekulle mieleen.

Koska miuta jäi itseä harmittamaan tuo ohuus, päätin kokeilla vielä yhden version. Tähän tein pohjarinkulan kaksmillisestä langasta. Päätin tehdä rungosta vähän neliskanttisen, jotta se pysyy pyörimättä sormessa. Puoltoistamillisestä langasta tein pari matosta, jotka juottelin niittauslangan molemmin puolin. Näiden alkuhääräämisten jälkeen piti sitten vielä päättää, jotta mikä kivi laitetaan niitaten. Joukkoon valikoitui helmipussukkani ainoa keltaisen ruskea mookaiitti, ainut erivärinen. Punaistahan tämä ei ole nähnytkään :-)

Ajattelin, että tässä olisi vielä yksi matolapsi tarjolla tilaajalle, jotta hän voi valita mieleisensä. Yleensä en tee vaihtoehtoversioita, mutta miten nyt näin sattuikaan. Miun ei tarvinnut edes miettiä, että mitä teen ylijäämälieroilla. Koska Rouva-kulta ei osannut päättää minkä näistä tahtoo, niin kaikki muuttivat hänen luokseen. Tällaista käärmeterraariota miekin voisin harkita.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kolmenkytä tonnin sukat

Olen neulonut tosi vähän fingeringistä, eli ihan ohkoisesta langasta. Nyt teki mieli kokeilla sellaista, kun löysin kaapistani Regian sukkalankaa. Miekkoselle näitä ensin ajattelin, mutta neuloksesta tuli vähän kireää, joten ei saa Miekkonen sukkia. Enkä saa kyllä minäkään. Täytynee etsiä joku kapeajalkainen uhri lahjottavaksi.


Aloitin siis varpaista jollain unohtamallani silmukkamäärällä, puikoiksi valikoitui kakkosen pyöröt. Kyllä ne sitten tuntuivat ohuilta normaalisti käyttämiini kakspuolosiin verrattuna. Samoin neulominen tuntui hitaalta, työ ei edistynyt millään. Tapojeni vastaisesti jouduin ottamaan toisen työn rinnalle, kun en vaan jaksanut neuloa tätä edistymättä ollenkaan. Laskin, että näihin sukkiin on rakkaurella neulottu yli 30 000 silmukkaa. Onks mun matikkapää viallinen, vai voiko se oikeasti pitää paikkansa? Järkky määrä.


Ihan perussukat näistä tuli, pintaneuleeksi tikuttelin tuollaista hassun oloista kuvioita. Siinä joka toinen kerros neulotaan oikein, joka toinen kerros *lk, 2o, langankierto juuri neulottujen 2s:n yli*. Varressa korvasin joka toisen ylivetorivin kahdella nurjalla.


Ihan kivat näistä tuli. Pidän kovasti näin ohuiden villasukkien käyttämisestä, mutta neulominen on minulle tuskaisen hidasta. Pakko vaan kestää tahti lopputuloksen takia! Itselle olis tuolla kaapissa muhimassa ainakin lämpöisen keltaista, musta-vihreää ja ukkosenharmaata käsinvärjättyä fingeringiä, sekä muutama vyyhti sellaista "kaupanväristä" myöskin.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Rakas, rakas kuukivi

Mie rakastan, rakastan, kuukiveä. Taidan rakastaa oikeastaan kaikkia kiviä, mutta kuukivellä on jokin kummallinen sopukka sydämessäni. Sateenkaarikuukivi on aivan omaa luokkaansa, mutta tavallinen kuukivi, hopeakuukivi, harmaa kuukivi... Kaikki ovat kauniita. He esittävät vaatimatonta. Ovatten muka harmaita ja mitättömiä, mutta erilaisia heijasteita tulee enemmän tai vähemmän, kun kiveä katselee eri suunnista.

Tamä sormus sai alkunsa, kun työstin kuukivestä Sateenkaaren päässä -sormusta, josta olikin mainintaa aikaisemmin. Sormuksen syntymisestä kertoessani alkuperäinen idea muokkaantui osin toiseksi, ja tästä rungosta alkoikin tulla sormus itselleni. Tai niinhän mie silloin luulin. Nämä kivet ja korut kun etsivät ihan itse oman kotinsa ja oman ihmisensä, niin maailmallehan tämä lähti.

Ikävä miun tätä tuli. Ystävä näki työpöydälläni aihion ja kysyi hieman varovaisesti, josko voisi saada samanlaisen. Mie kun en tee kahta samanlaista, niin mietin hetkisen, ja päätin päästää tämän käsistäni. Ystäväiseni, Olet Tärkeä.