Kapa-leikkuri

Toiset ne sanovat tätä kapa-leikkuriksi. Meillä tätä kutsutaan häyhäs-leikkuriksi. Onks tää makee vai onks tää makee?

Voin kertoa, että tää on huisin hieno, näppärä, kätevä, tukeva, nätti, toimiva ja himputin hienosti tehty vekotin. Hirmuisen hieno vempele.

Häyhäs-leikkurilla saa tehtyä näin siistiä leikkuujälkeä ohuen hopealevyyn, reunalle ei paljon filssipaperia kummempaa tarvitse näyttää. Tässä on hurautettu soiro 0,5mm:n hopeasta. Leikkuri nappaa yhtä lailla millisen messingin kuin teräksenkin.

Tyttö ei saanut pinksua leikkuria. Onneksi se oli kuitenkin tällainen metallinhohtosininen. Pienet fuksianpunaiset strassikukkaset koristelevat koko komeuden.

Metallikässymies on aika sälli. Aatelkaa ny, että mörrimöykyllä voi olla tämmöttinen kaveri, että se toiselle värkkää tämmösiä vempeleitä. Mie oon hirmu onnekas. Kiitos, Häyhäs! Ja joo joo, tähän piti kumminkin sanoa, että täähän on ny vaan tämmönen nopee hutasu ja sillee, vai mites se ny menikään. Oikeasti tämä on tosi siisti ja näpäkkä.

Annen supertehdas

Annella oli varsinainen hopeatyötehdas Kankaanpään viikolla. Pöydälle ilmestyi toinen toistaan hienompia sormuksia kivenistutuksineen. Tässä oli erityisen hieno runko.

Tässä vasemmanpuolinen sormus oli vanha, eikä enää miellyttänyt kantajaansa. Ilme muuttui täysin, kun Anne lisäsi sormukseen kiven. Sydän ja neliö ovat minipieniä, 4-5mm kokoisia.

Seuraavaksi monta monikivistä sormusta eestä ja takaa ja vähän sivultakin. Nämä olivat tosi hienoja. Moisia täytyy ehdottomasti kokeilla itsekin.

Jokunen lankajuttukin syntyi. Tähän kaulakoruun kuului vielä ainakin korvikset, joista en huomannut ottaa kuvaa.

Näistä lopuista en ole ihan varma, jotta valmistuivatko kurssin aikana. Esittelyn arvoisia he ovat joka tapauksessa. Yksinkertainen on kaunista.

Sininen oli pop.

Spiraalit kiven ympärillä ovat tosi koristeellisia ja näyttäviä. Tykkään!

Tahattomasti kaunista

Nyt on vuorossa vihon viimeinen Kankaanpään kivenistutuskurssilla tekemäni koru. Se on loppu ny, kuulkaas.

Perjantaiaamuna oli valmistunut tuo äskettäin esittelemäni spinellisormus, ja vielä oli muutama tunti aikaa tunata ennen kotiinlähtöä. Päätin kokeilla haarasormusta, jossa on kartioon istutettu, viistehiottu, pyöreä kivi. Cubic zirconian väriksi valikoitui aivan upea vihreän keltainen kivi. Yleensä en keltaisesta niin piittaa koruissa, mutta tämä sykäytti. Kuvahan ei taas halua kertoa oikeita värejä, tässä molemmat ovat muka samanlaisia viherviä. Pienempi kivi on tavallinen lämpimänkeltainen, isompi upea vihreänkeltainen.

Saattoihan Kankurinaitan kivipakista eksyä kotiin muutama muukin viistehiottu kivi. Mutta hyshys, ei kerrota niistä kotona :-)

Nooh, kuinkas sitten kävikään. Tietysti olin juottanut rungon kiinni ennenkuin kokeilin siihen kartion kokoa. Pienihän se kartio oli, tietystikin. Hulahti istutuskohdasta melkein läpi asti. Jos mie en neuloessa pura, niin koruilussakaan en pakita, en. Koska kartio ei istunut mitenkään runkoon, piti keksiä varasuunnitelma. Hopeapakista sattui löytymään viime kesänä valamani vesivalut, jotka olin autuaasti unohtanut muiden tavaroiden joukkoon. Heti ensimmäinen kokeilemani kuppi oli täydellinen.

Pikapikaa kuppi kiinni, kartio kiinni, runko rumpuun ja kiillotukseen. Ennen loppunäyttelyä en ehtinyt enää kiinnittää kiveä, vaan se oli irtonaisena kupissaan. Ei kerrota kenellekään. Enstemmäinen homma kotiin palattua olikin kiven kiinnitys, ettei se vain häviä Hukkamaahan.

Tästä tuli niin hieno. Tykkään tästä ihan valtavasti. Tää on miun, miun, miun! Upeus pääsi ulkoilemaan häihin heti seuraavana päivänä. Kyllä kelpasi olla farkkucapreissa ja kimmellyssormus sormessa grillibileissä, joista yhtäkkiä muotoutuikin häät! Onnea, rakkaat! Onneksi meillä oli viemisinä kaksi muuripataa värjäystarkoituksiin, niin emme joutuneet paikalle ilman häälahjaa.

Värjäystä vuohenputkella

Tässä värjäyksen alkuinnostuksessa täytyy kokeilla kaikkia mahdollisia kasveja, mitä hyppysiini saan. Yksi kaikkein helpoimmista on tietennii vuohenputki. Sitä on takapihan lepikko väärällään.

Liottelin kokonaisina kerättyjä vuohenputkia pari päivää, kun jotenkin unohdin liotusämpärin kodinhoitohuoneen nurkkaan. Keittelin roippeita liedellä tunnin verran ja jätin ne harsopussiin liemeensä jäähtymään. Seuraavana päivänä, liemen jäähdyttyä, lisäsin joukkoon puretteeksi alunan. Tällä kertaa en lisännyt ollenkaan vettä, sillä lientä ei tarvinnut jäähdytellä.

Luonnonvalkoisesta Nalle-langasta tein oikein pitkän vyyhdin ja sidoin pasmalankoja vähän tavallista enemmän. Ajatuksena oli tehdä liukuvärjättyä lankaa, vyyhdin toinen pää mahdollisimman tumma ja toiseen päähän vain aavistus väriä.

Tämän takia uskalsin kokeilla sellaista, että laitoin langan kuivana kattilaan, aina pätkän kerrallaan. Järkeilin, että tällä tavoin kuivana lisättynä väri ei imeytyisi niin helposti ylöspäin. Tosin haittapuolena on se, että myös puretus on vaaleassa päässä aivan minimaalista, jos sillä nyt on jotain merkitystä. Esipuretettua lankaa ei vaan just ny sattunut olemaan saatavilla. Kuulemani mukaan Nalle on sellaista, ettei se ota nokkiinsa juuri mistään, ihan yhtä nariseva on ilman keittoa, keitettynä, puretettuna tai purettamattomana. Olenpa kuullut jonkun heittäneen kuivan vyyhdin Nallea lähes kiehuvaan väriliemeen, eikä mitään kummallista tapahtunut.

Tykkään tästä langasta aivan hirmuisen paljon! Nähtäväksi jää, kuinka se haluaa käyttäytyä neuleessa. Siitä minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Olen neulonut itsevärjätyistä langoista niin vähän, ettei miulla ole mitään käsitystä siitä millaisen pinnan se sukkaan antaa. Tämä värjyypuuha on monellakin saralla kovin arvoituksellista ja yllätyksellistä. Tää on kivaa!

Mie haluasin värjätä lankaa siten, että väri liukuisi koko langan mitalta yhden värisenä aivan vaaleasta aivan tummaan. Mie en vaan keksi, että onko siihen muuta konstia, kuin syöttää lankaa kattilaan metri kerrallaan? Jos näin on, niin miten ihmeessäkummassa sen lankasyttyrän saa ikinä selvitettyä? Jos sinulla on tähän jokin vinkki, niin kiitollisna otan vastaan.

Edith lisää tähän vielä jälkikirjoituksen, että yksi idea edellämainittuun on muhimassa. Myöhemmässä vaiheessa täytynee kokeilla, kuinka metalliputki pelittää värjäilyissä...

Heidin hopeiset

Heidi oli valmistellut aiemmalla kurssilla hopean hiekkavaluja. Lopputulos on äärimmäisen kaunis ja tyylikäs. Tämän riipuksen olisin voinut 'ihan vahingossa' sujauttaa omien kotiinviemisteni joukkoon :-D

Vasemmalla valumuotti, keskellä valu raakana ja viimeistelemättömänä, oikealle pilalle mennyt valu (vajaa) uuden elämän saaneena. Monesti virheet ovat onnekkaita sattumuksia!

Viismillisin neliökivin koristetut kukkakorvikset. Näyttävät, todellakin.

Pilalle sulaneesta korvisaihiosta tuli aika makea riipus. Sulaminen ei tarkoita hukkalaariin heittämistä kuten tästä voi huomata.

Muutamia keveitä sormuksiakin Heidin työpisteellä valmistui. Viimeisen sormuksen upea, voimakas vihreä ei tahtonut ikuistua kuvaan.

Kolmesenttinen maisemajaspis sai uuden kodin rannevanteessa.

Synteettistä spinelliä

Kivenistutuskurssin tarkoituksena oli ehtiä opettelemaan mahdollisimman monta uutta kivenistutustapaa. Kovin montaa en ehtinyt, mutta reimari-istutus oli ehdottomasti opeteltavien listalla. Opettelu on helpompi aloittaa hieman isommilla kivillä, joten tähän valikoitui soikea synteettinen spinelli koossa 12x10mm.

 

Istuspohjan tekeminen onnistui yllättävän hyvin, vaikka se olikin aikamoista näpräämistä. Viilailuharjoituksena tein valoaukot istutuksen alaosaan - ja tokihan ne myös keventävät valtavan korkeaa istutusta. Kiinnityskynnet jäivän hitusen liian pitkiksi, lopullisen pituuden arviointi oli näin ensikertalaiselle vähän vaikeaa. Eivät ne sentään kiven taulun päälle käänny, mutta vähempikin olisi riittänyt.

Nyt tekisi mieleni sanoa, että ei tuo käsi ole suinkaan miun. Ei miulla ole noin ryppyistä kättä... Vaan kyllä se on ihan oma! Käsikuva vaan piti saada tähän, jotta näette kuinka valtavan korkean (noin 10mm) tein tuosta istukasta. Reilu puoletkin olisi riittänyt kivelle. Tätä sormusta ei tarvitse käyttää talvella hanskojen kanssa :-)

Mesiangervo tuoksuu

Jo aikaa sitten loppuneella lomalla oli aikaa nautiskella ja toimia kaikissa asioissa hitaasti ja rauhassa. Mikä sopiikaan tunnelmaan paremmin kuin noitaliemien keittely. Tosin fiilis on himppasen eri, josko värjää kotikeittiössä induktioliedellä kuin jos olisi rannassa vesipadan ääressä hääräämässä. Joka tapauksessa oli ihanaa keitellä yön yli lionnutta, hyväntuoksuista mesiangervolientä tuntikausia.

Mesiangervosta pitäisi tulla alunapuretuksella keltaista. Tsekkaamani kirjan kuvassa lanka näytti kylläkin enemmän räväkältä hiekanruskealta, mutta päätinpä testata kuitenkin, kun angervot oli kerran jo kerätty ja liotettu.

Liemestä tuli kummallisen punaruskeaa. Päätinpä kerrankin olla fiksu, ja heitin joukkoon pari pätkää aiemmin lupiininvarsilla värjäämääni keltaista lankaa. Tästä taputtelin itseäni olkapäälle testin jälkeen, etten tuhonnut päällevärjäyksellä ihan kaikkia lankojani... Loppuviimeeksi heitin kattilaan päällevärjäykseen yhden 150g vyyhdin Seiskaveikkaa.

Mie en mitenkään keksi, kuinka tätä väriä voisi kuvailla kauniisti ja positiivisesti. Sanonpa siis suoraan, että kattilasta nousi kertakaikkisen kaamean ruman värinen lanka. Yöks. Se ei ole vihreä, se ei ole ruskea, se ei todellakaan ole keltainen. Kaikkein eniten olen pahoillani siitä, että tämä lanka on menossa kaverille, jolta sain nuo aiemmin keittelemäni lupiininvarret. Olen tosi pahoillani, toveri!

Näitä värjäyksiä tänne nyt tipahtelee pikkuhiljaa viikko toisensa jälkeen. Pääosan värjäilyistä olen tehnyt kesä-heinäkuussa, mutta kun Sillä Jollain ei ole ollut aikaa kirjoitella postauksia. On tässä kesällä koruiltu ja kutiloitukin kaiken hikoilun ohella, mutta dokumentointi joutuu odottamaan viileämpiä kelejä.

Hannelen veskarin mailat

Hannelelta valmistui Kankaanpäässä sarja haarasormuksia. Se vain on niin hyvä, yksinkertainen ja kaunis runko kartioistutukselle. Näist mie tykkään.

Ihan viimeisenä hommana Hannele väkersi levysormuksen. Viikolla työn alla oli valtavan paksusta tangosta tehtävä sormus, aihio oli varmaankin 5mm vahvaa. Se jäi vielä vaiheeseen, mutta tämä tuli näyttelyyn ikäänkuin paksun sormuksen tilalle.

Kankaanpään viikon tärkeimpänä aiheena taisi olla ripustuslenkkien tekeminen näille aiemmin valetuille maalivahdin mailoille. Mailoja taisi olla kaikkiaan neljä. Taina Vuorela kaiversi mailoihin vielä tulevien omistajiensa nimet.

Tiekirkko aka kissun kravatti

Halusin jotain rujoa, mutta silti kaunista. Tästä muotoutui lopulta aika vaikuttava jollain tapaa, vaikka koko onkin vain jotain 10x50mm ja kivenä vain yksi ainokainen 3mm:n cubic zirconia.

Pohjasta piti ensin tulla skrympattu sormusrunko, mutta ei se halunnutkaan sormukseksi. Alareuna alkoi käpristyä niin makealla tavalla, että se oli pakko jättää esiin ja näkyviin, joten levystä päättikin tulla riipus. Päälle asetettu, sulatettavaksi tarkoitettu levynpala alkoi näyttää aivan tiekirkko -kyltin kirkolta, joten sitäkään en voinut sulattaa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Levy jäi siis silleen ja sai kaverikseen ainoastaan metsänvihreän cubic zirconian.

Huomatkaa, kuinka riipuksen yläreunasta osoittaa tuollainen sormi. Tämä oli taas sarjassamme niitä koruja, joihin en päässyt itse vaikuttamaan millään tapaa. On tämä vaan niin pöljää tekemistä joskus. Pöljää mutta mielenkiintoista.

Kurssitoverini Eero oli sitä mieltä, että ei tämän mikään ihmisen riipus ole. Tämä on kissan kravatti. Onneksi meillä asuu kissa, joten ei tarvitse tämän takia lähteä etsimään uutta laumanjäsentä.

Karanneet lupiinit

Tää hurahti tähän värjyyhommaan nyt ihan kokonaan. Sorry, kyllä korujakin tulee aina välillä. Tämä kesäaika vaan on niin otollista värjyille, etten voi antaa mennä ajan ohi.

Puhelin värjärikaverini kanssa siitä, että koivunlehtien ärjynvihreä aika ehti mennä miulta tänä vuonna ohi. Sekä kaveri että Susu vinkkasivat, että lupiinin varsista ja lehdistä pitäisi tulla melkoisen kirkasta vihreää. Eikös mitä, kävin hakemassa myöskin ne varret, joista olin aiemmin nyysinyt kukat. Niitä riittikin ihan kuivaukseen asti, jee!

Liottelin varsia 1,5 vrk vedessä, kun muut hommat tulivat tielle. Sen jälkeen keitin kunnolla poreillen lupiinisoppaa tunteroisen verran. Teen varmaan jonkin aivan kaamean etikettivirheen, kun keittelen kamat harsopussissa. Kaikissa ohjeissa sanotaan, että liemestä siivilöidään kasvinosat pois ja silleen, vain jotkut harvat ainekset suositellaan keittelemään pussissa. Mä tungen kymppilitran kattilaan pussissa niin paljon kasveja kuin kattilaan mahtuu, täytän (liotus)vedellä ja keittelen. Keittelyn jälkeen nostan pussin rutisteltuna pois ja lisään kattilaan tarvittaessa pari litraa (liotus)vettä. Tällöin liemen lämpö tippuu sopivasti (80->60asteeseen) lankoja ajatellen. Tosin mulla on kutina, että ehkä ekaan satsiin kannattaisi iskeä maksimissaan 100g lankaa noin niinkuin alkuun, että lankoihin saisi jotain väriäkin... Olen tainnut vähän ahnehtia.

Tällä kertaa halusin kokeilla värjäystä siten, että veivasin langat niin suurelle vyyhdille kuin puissani tilaa riitti. Kiinnitin pasmalangat normaalisti. Vaan sitten kiersinkin vyyhdin sellaiseksi nyssäkäksi, millaisena osa 'kaupan langoista' tulee. Esilämmitin langan tällaisena ja kippasin sen liemeen, johon olin lisännyt alunan.

Lämpöä nostaessa iski kova epäilys. Väriä ei tarttunut juuri ollenkaan, ja soppaan tuli ihmeellisiä hituleita, jotka vajosivat kattilan pohjalle. Muu liemi oli aivan kirkasta, hieman ruskeanvihervää. Lämmittelin liemen hellankulmalla vielä illalla uudelleen, ja jätin langat jäähtymään kattilaan yön ajaksi. Jotta katastroohvi olisi taattu, iskin kattilaan Nallen ja Seiskaveikan lisäksi vielä 50g esipuretettua vitivalkoista Sisua yöksi.

Kyllä pettymys oli suuri, kun katselin lankoja aamulla. Ärjynvihreästä ei ollut tietoakaan. Missä se lähes neonvihreä oli, mitä kaikki tuntuvat saavan esille? Tai se turkoosi, jota löytyi Anne-Marin langoista? Mun kattilasta nousi vaan voimakkaan keltaista. Liemessä oli ärjynvihreitä hituleita, miks se väri oli sinne mennyt eikä lankoihin, kysynpä vaan.

Kierretyistä vyyhdeistä ei tullut kummoisiakaan. Tummemmat kohdat näyttävät lähinnä likatahroilta. Pienestä Sisu-vyyhdistä tuli kauniin, kylmän tipukeltainen. Kuva alla ei todellakaan toista väriä oikein.

Seiskaveikka lähti uudelleen pataan, melko huonolla menestyksellä tosin. Noita kahta muuta vielä makustelen hetken. Kunhan pettymys haalenee, niin mokomat alkavat näyttää aika ärstyn kivoilta. Onhan tuo keltainen sinänsä tosi kaunis ja kovin voimakas, mutta kun se ei ole se vihreä... Näihin ylläripylläreihin kuulemma saapi tottua, kattilasta nousee juuri sitä mitä sieltä nousee! Ystävä sai lupiinilla kaunista hiekanruskeaa...

Edith-täti haluaa ennen postauksen julkaisemista vielä kertoa, että kirkuvan keltaisista vyyhdeistä on tullut suosikkeja. Ne eivät kylläkään näytä ollenkaan kasvivärjätyiltä, vaan lähinnä neonväreiltä :-)

Pirjon parit sormukset

Pirjo oli Kankaanpäässä selkeästi sitä mieltä, että kun istutetaan kiviä, niin istutetaan sitten kunnolla. Katsokaa ja ihastelkaa. Ekassa kuvassa toinen reimari-istutus ikinä, sanoisinko että himputin hieno.

Monikiviset sormukset näyttivät tosi hauskoilta.

Kupera sormusrunko ja kruunu(?)istutus näyttivät tosi hyviltä yhdessä.

Uran ensimmäinen reimari-istutus.

Taaemmassa neliön mallisen kiven istutus ja etummaisessa lämmittelysormus, normikapussi.

Sääli, että tämä kuva jäi aivan epätarkaksi enkä tajunnut kurkata sitä kuvatessani. Tässä siis Pirjon ensimmäiset hierretyt kivet. Hyvin kestivät kiillotuksen ja ultraäänipesurinkin