sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sahaustesti

Sain kyselyn, jotta pystynkö tekemään nimikaulakorun. En uskaltanut suoriltaan luvata, koska olen sahaillut kuitenkin kohtuullisen vähän. Messingillä piti sitten testailla, että kuinka homma onnistuu. Onnistuuhan se, tietennii. Tähän messinkiversioon en viitsinyt edes yhdistää ketjua, koska lopullinen versio on tarkoitus tehdä hopeasta joskus myöhemmässä vaiheessa. Ja kuten kuvasta huomaan, en näköjään viitsinyt edes viilailla :-) Voihan viulu.

Onhan näitä erilaisia versioita nähty maailman sivu. Mä lähdin heti suunnittelemaan pienessä nutturatukkaisessa päässäni lisää tsydeemejä. Tämä kokeilu ratkaisi erään kuukausia päässä muhineen ongelman. Jahuu!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Piiskua pataan

Olen kuullut, että piiskuista tulee mahtavan keltainen väri lankoihin. Pitihän sitä toki kokeilla heinäkuulla sitäkin, tosin piiskun lajikkeesta ei ole mitään hajua. Olen kotiuttanut sen joko puutarhalla työskennellessäni tai sitten vanhan kodin pihalta, en muista.

Liottelin piiskun varsia ja lehtiä vuorokauden verran ennen keittämistä. Lämmittelin lientä melko miedolla lämmöllä tunnin verran ja jätin hellankulmalle hautumaan kattilaan seuraavaan päivään. En keitellyt massaa sillä tavalla kunnolla kuplien, sillä halusin testata lämpöä. Viime aikoina on ollut muutamia kasveja, joista väri näyttää olevan tosi makea (esimerkiksi asterin voimakkaan keltainen) joka lässähtää ja samenee kuumemmassa ja pidemmässä keitossa.

Seuraavana päivänä oikeastaan vain lämmitin puhdistetun liemen. Jos pitäisi arvailla, niin lämpö oli varmaan jossain 70 asteen hujakoilla, sillä sormet sietivät sitä vielä kohtuuhyvin. Lämpömittariinhan ei suinkaan kannata ostaa uusia pattereita... Jätin langat jäähtymään liemeen seuraavaan päivään. Seuraavana päivänä huuhtelin ja pesin vielä märät langat.

Valkoisessta Nallesta tuli ihan kiva väri, tosin mielestäni enemmän vihreä kuin keltainen. Kiva yhtäkaikki. Alemman kuvan ruskea, liukuvärjätty Hot Socks on vähän tyhmää. Väri on ihan kiva, mutta miks mä olen mennyt ostamaan tuommoista tyhmää pörrölankaa? Ehkä siks kun olen sulovileeni, ja tän sai halpaakin halvemmalla tarjouksesta. Hyvä juttu, että sitä on vielä useampi kerä jäljellä...

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pirskahteleva vuoripuro

Mietin, mitä miulle tarkoittaa ilo. Se tarkoittaa hyvin paljon juttuja, erilaisia merkityksiä, asioita, tapahtumia, tunnelmia, ihmisiä, kaikkea. Ilo on sellaista kokonaisvaltaista elämänriemua, mitä pitäisi muistaa etsiä ja löytää joka päivä.

Jostain ihmeestä tulin ajatelleeksi vuoripuroa. Vettä, joka tulee kaukaa vuorilta, pitkän matkan takaa. Se on jääkylmää, melkein hileistä, niin raikasta että hampaisiin ottaa. Se solisee ja hyppii kivien yli, pirskahtelee riemuisasti ja roiskuu paljaille varpaille niin että täytyy vetää henkeä oikein syvään. En mie tiedä, mistä sellainen mielikuva tuli päähäni. Tietääkseni en ole koskaan kastanut varpaitani vuoripurossa.

Tässä nämä kaksi pallerokaverusta ovat vielä viimeisen kerran yhdessä. Keltainen sitriini ja arktisen sininen cubic zirconia hopean sylissä.


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Värjätään tattarella

Väritatar on mahtava sinisen värin antaja. Ainakin Riihivillan sivuilta löytyy äärimmäisen kattavaa tietoa väritattaresta ja sillä värjäämisestä.

Värjäriystävä testasi omalla pihallaan kasvavaa röyhytatarta. Se oli jo saanut lähtöpassit pihasta, mutta puskan henki säilyi, koska se ymmärsi antaa hyvin voimakasta vihreää. Tämä vihreä oli hyvin samankaltaista kuin punasipulista saatava, mutta aineksen kerääminen on monin verroin nopeampaa.

Puutarhaystäväni sitten hääti pihastaan väärään paikkaan asettuneita japanintattaria. Minätyttöhän keräsin puskan talteen ja päätin kokeilla josko se antaisi jotain väriä. Liottelin varsia ensin päivän verran. Sen jälkeen keittelin niitä kolmisen tuntia yhtenä päivänä. Seuraavana päivänä keittelin pari tuntia. Lisäsin keittelyn jälkeen sen verran vettä, että sain kokonaisnestemääräksi kuutisen litraa. Sekoittelin joukkoon alunaliemen ja laitoin langat purettumaan samalla kun nostin lämpöjä.

Pidin liemen lämpöisenä tunnin verran ja jäin kattilan hellan kulmalle jäähtymään seuraavaan päivään. Etikkahuuhtelun ja kuivaamisen jälkeen lanka oli sellaista plääh-vihreää.

Muiden kiireiden takia lanka jäi pesemättä heti. Viikossa sen väri oli muuttunut oliivimman vihreäksi. Ihan kiva väri. Tätä täytynee kokeilla vielä uudelleen, mutta siten, että pidän  lämmöt alhaalla koko värjäyksen ajan. Josko onnistuisin pitämään liemen noin 60-asteisena, niin väri voisi olla toisenlainen. Kokeillaan, kokeillaan.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Hätilä 2014

Kesän kuumimpaan aikaan Hätilässä järjestettiin SRA-kisat. Näpsästi reilu viikko ennen kisaa tuli tilaus yhdeksälle riipukselle. Riipusten oli tarkoitus olla ikäänkuin mitalien kavereina tai korvikkeina. Riipuspidikkeet saivat olla samanlaisia tai erilaisia, siinä sain vapaat kädet. Ainoa ehto oli, että osien täytyy olla irrotettavissa toisistaan.

Hommanahan tämä oli kohtuullisen pieni, mutta kun pakista ei löydy mitään muuta kuin hopeisia osia... Onneksi messinkilevyä löytyi millisenä ja lankaakin himpun verran, kuparilankaa oli just ripustuslenkkien verran ilman että tarvitsi ruveta kuorimaan sähköjohtoja. Kaupasta löytyi jotakin väreihin suht sopivaa korumetalliketjua. On se vaan tämä messinki niin kovaa työstää hopeaan verrattuna. En aio ikuna koskaan tehdä millisestä messingistä näin pieniä rinkuloita kuin nämä vaativat. Sormuskoko on sitten jo paljon helpommin hallittavissa ja työstettävissä.

Loppuviimeksi ainoastaan taistelijaluokan voittaja sai riipuksen. Loput lunastettiin jemmaan "parempaa käyttöä varten". Jännityksellä odotamma, mitä tuo parempi käyttö on :-)

torstai 11. syyskuuta 2014

Pienten Pappojen Pileet

Heti alkuun annan postausvaroituksen. Tämän postaus sisältää pelkkää mäyräkoiraa. Tai oikeastaan kahta. Kuvia on luvattoman paljon. Kuvat ovat myös luvattoman huonolaatuisia, sillä kamera ei pysynyt pappakoilien perässä. Jos siis kärsit tällaisista asioista, niin palataan tutumpiin blogiaiheisiin seuraavalla kerralla.

Mun nimi on siis Teppo. Mä täytän tänään 12 vuotta. Tykkään tuunata itekseni omia juttujani, saunoa, jäljestää, opetella naksutemppuja. Kaikkee semmosta kivaa puuhaa. Syöminen on kivaa, varsinkin tuorekurkku on ihan parasta. Ikean pehmoparsa on paras lelu ikinä. Mä pidän kuria täällä meidän mettätontilla kaikille mettäneläville ja sit tolle mun laumalle. Välillä käyn kyllä vähän reissuilla, jos onnistun Mamman syynäämisestä huolimatta löytään jonkun reijän aidasta. Viimeeks menin saviseen vesiojaan mahalleni ja potkin takajaloilla oikein lujaa - ja pääsin tunkemaan aidan ali vapauteen. Emmä ikinä kauas mee, muutaman metrin vaan tonne aidan toiselle puolelle.

Tää on mun lapsuuskaveri Volvo. Sekin on kääpiömäyräkoira niinkuin mäkin, mutta sillä on vaan tommonen siistimpi karva. Ja korvissakin sillä on karvoja, toisin kuin mulla. Volvo on oikein mestarikoira, se on vaikka kuinka monen maan kauneuskunkku ja hirveen hyvä löytään mettästä hirviä ja semmosia. Se on monen maan toimitusjohtaja, tai joku valio noissa mettähommissa. Se on käyny paljon mua enemmän niissä semmosissa jälkikokeissa, ja on pärjänny kuulemma tosi upeesti. Emmää niistä niin ymmärrä, mä yritin sillon nuorna poikana kokeissa ettiä aina myyriä ja hiiriä. Se vasta oli kivaa hommaa.


Me tavattiin Volvon kanssa jotain 11,5 vuotta sitten. Siitä asti on pidetty enempi-vähempi yhteyksiä. Noi mammat on muka niin kiireisiä, että edelliskerran taiettiin nähä joskus kaks vuotta sitten tai jotain. Siinä välissä ehtikin sitte tapahtua aika ikäviäkin juttuja. Ekaks Volvon selkä meni kesällä 2013 ihan mäskäks onnettomuudessa, ja sit mun selkä nyt maaliskuussa. Vaan ollaan me vähä semmosia teräsvaareja, kumpikin ollaan tokeennuttu aika hyvin. Vaan kummankin mamma sanoo, että sillon meistä tuli vanhoja koiria kertalaakista, siihen asti oltiin oltu tosi pirteitä pomppu-ukkoja. Me sit päätettiin pitää vanhojen poikien kokoontumisajot, kun täytettiinhän me kerta yhteensä 24 vuotta.

Viime tapaamisesta oli vähä aikaa, mut ei se meitä haitannu. Huusin portilla kun syötävä, kun tajusin että ketä sieltä tulee. Kaveri ei yleensä autossa huuda, mut nyt sen huuto kuului jo sadan metrin päästä, kun se tajus tulevansa meille. Siinä me sitten vaihdeltiin vähä kuulumisia.
 
 Vähän piti haistella ja kattella, että mites kaveri on muuttunut vuosien saatossa.

No ei näköjään mitenkään! Ihan samanlaista pomppuloikkaa kun piäninä poikinakin. Ei tässä kuulkaa ikä paljo paina, kun pikkupapat pääsee rokkaan.

Vähän mun piti isännän ominaisuudessa eka muistuttaa Volvolle, että edelleenkin mun selkä on kiellettyä aluetta. Mä oon Mamman mieliks ihan skidistä asti antanu kuulla, jos joku iskee tassulla mun selkään tai pomppii. Volvo ei eka muistanu sitä, mutta sit ku muistutin, niin no problemos.

Sit Volvolla oli vähän töitäkin tehtävänä. Sen piti mannekineerata johonkin juttuun tommonen kaamee loimi päällä. Mäkin kokeilin sitä, mut mummielestä takkia käytetään vaan talvella. Eikä toi ollu ees kunnon takki, joku semmonen hoitoloimi tai joku. Mä kyllä kuulin, kun Mamma mietti, että josko mullekkin pitäis hankkia tommonen. Mummielestä ei tarvi.

Si me päästiin juakseeeeeeen! Tällein me vanhat, selkävaivaset papparaiset köpötellään. Haistakoon huilu, jos joku on sitä mieltä et me ollaan jotain vaivasii.

Jeeeeee - tää on kivaaaaa! Vähä tuli kuuma, kun hellettä piisas näitten treffien aikaan, mut ei se haitannu.

Hei, hidastetaaks jo? Me ajetaan kohta toi mun Mamma kumoon, jos juastaan viälä pitkemmälle.

Mun kaveri. Mun eka ja paras kaveri. Volvoo on aina yhtä kiva nähdä. Nytkin meilloli ihan sikakivaa, vaiks oltiin jonkun verran ihan omissa oloissammekin. Noi mammat kun juorus kai jotain tosi monta tuntia, niin ei jaksettu tuunata koko aikaa.

Pikku-ukko pääsi kölliin terassilla mun riipputuoliin. Se sopii aika hyvin Volvonkin väreihin, vai mitä ootte mieltä?

Tässon vielä musta yks kuva. Mamma sanoo, et tässon melkein se sama pilke silmäkulmassa, mikä oli aina nuorna miähenä. Pilke ja pilke, ei sitä koko aikaa jaksa pilkistää.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Narsissilankaa

Olin kesäkuun lopussa käymässä ystävällä, joka oli myllännyt puutarhaa. Hän tahtoi eroon kukkineiden narsissien vielä vihreistä lehdistä, joten miehän tietennii lupasin toimia hänen kompostorinaan.

Liottelin narsissin lehtiä viileässä vedessä vuorokauden, jonka jälkeen keittelin niitä kattilassa harsopussissa tunteroisen verran. En nostanut lämpöä kovin korkealle, ehkä 65 asteeseen, kun ajattelin kokeilla mitä ohjeistettua matalammat lämmöt tekevät.

Itse värjäysjuttu oli taas ihan omaa kokeilua. Ajatuksena oli, että haluaisin liukuvärjätyn langan, joka liukuu oikeasti koko langan matkalta, ei siis ainoastaan vyyhdin päästä toiseen. Löysin autotallin aarrelaatikosta jonkun metalliputken pätkän. Kiersin langan (Hjerte Sock 4, luonnonvalkoinen, 100g) siihen ympärille. Tässä vaiheessa jo tiedostin, että purkaminen, vyyhtiminen ja keriminen olisi mielenkiintoinen projekti...

Kattilassa oli joku 3-4 litraa rusehtavaa värilientä, kun sekoitin alunaliemen joukkoon ja heitin kattilanpohjalle seisomaan metallisylinterin lankoineen. Lisäsin noin 10 minuutin välein 1-1,5 litraa hanavettä ja lämmittelin seoksen. Ajatus oli, että värjäävä neste laimenee koko ajan, ja sen pinta nousee samalla ylöspäin. Järkeilin tyttömäisesti, että näin langan 'yläpäästä' tulisi laimeamman väristä.

En tajunnut etukäteen kokeilla kuinka pitkälle lanka pitää kieputella, joten ylimmät langat eivät tietenkään mahtuneet värjäytymään samalla logiikalla. Viimeiset 10 minuuttia pidin sylinteriä lappeellaan kattilan pohjalla.

Langasta tuli sellaista melko tavallisen vihervän keltaista, sellaista kuin mitä nyt kaikesta tahtoo tulla. Sylinterin päällä, vielä märkänä, liuku näytti olevan ihan ok. Tiesin, että lankaa on liian paksu kerros, sisimmät langat eivät varmasti värjäydy. Tämän testin jälkeen olen askarrellut sylinterin kanaverkosta, jotta lanka pääsee värjäytymään myös sisältä päin. Sitä ei ole vielä tositoimissa testattu.

Pikkuisen jännitti alkaa purkamaan lankaa, vaikka en sitä hirveän paksua kerrosta ollut kieputellutkaan. Purkaminen vaati tunnin aikaa, kahdet vyyhdinpuut ja mittaamattoman paljon hermoja.

Loppuviimeeksi tulos oli alla olevan kuvan kaltainen.

Uteliaana luonteena heitin varsinaisen värjäyksen jälkeen esipuretettua Sisua 50g, käytetyn väriliemen ja harsopussin sisältöineen ämpäriin yön ajaksi. Aamulla ämpäristä löytyi pieni vyyhdilinen lankaa.

Molemmat langat muuttivat väriään ensimmäisen viikon aikana vihertävämpään suuntaan. Kumpaakaan ei ole vielä pesty. Tässä kuvassa värit ovat väärät, langat ovat liian beigehtäviä. Halusin vain näyttää kuinka ohuempi lanka liukuu.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Oranssi Oili

Ystäväni rakastaa voimakasta oranssia kuten miekin. On meillä tosin muutama muukin asia jotka meitä yhdistävät. Kerran hän nappasi mukaansa riipuksen, josta tulikin oikein touhukoru. Se antoi värillään voimaa ja tehoa työntekoon ja pääsi kaulaan monta kertaa viikossa.

Kiviparka (cubic zirconia tosin) antoi kaikkensa. Kun se oli kaikkensa antanut, se putosi pois. Mikä katastroohvi! Järkytys! Onneksi Täti Korutohtori saattoi auttaa. Korutohtori tekaisi uuden ikuisuudenrinkulan särki menneen tilalle. Toivottavasti tämä jaksaa antaa voimaa ja vauhtia, iloa ja lämpöä kuten se ensimmäinenkin!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Statement -sormus

Jukan tekemä sormus oli ehdottomasti yksi suosikeistani tämän kurssin aikana. Tämäkö nyt on sellainen statement -koru?

Samalle tilaajalle Jukan piti toimittaa myös vompatti-/vyötiäis-/muurahaiskarhu-/vatevö -ranneke. Hieno joka tapauksessa, vaikka nimi menikin unhoon. Onneksi ohje löytyy kansiostani. Tai ainakin kansion tietämiltä.

"Sekalaisten sarjasta" löytyivät valtavan kivat pallokorvikset ja mahtavan muhkea risti. Ristillä oli painoa vaatimattomat 17g!

Hiertämisen opettelu oli Jukankin toivelistalla viikon ajalle. Tässä vähän alkua.

Jukka oli tosiaan saanut himppusen vaativamman tilauksen. Pohjattomia (ei tasapohjaisia vaan ns rumpuhiottuja) kiviä piti istuttaman viistehiotun kiven kaveriksi. Kohtuullisen monta lankajuotosta. Tilaaja (=keraamikkovaimonsa) oli ylen tyytyväinen 5-6 cm:n sormukseensa. Olisin ollut minäkin :-)


Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Nyt on käyty läpi kaikkien Kankaanpään kesäkurssilaisten tuotokset. Seuraavia raportteja joudutte odottamaan ensi kesälle. Miehän olen siis jo päättänyt, että mahdun joukkoon ensi vuonnakin!