Heinäkuinen värjäyspäivä

Nämä värjäyspostaukset kulkevat näköjänsä hitupikkuisen jälkijunassa. Tämä värjäyspäivä pidettiin ihan heinäkuun viimeisinä päivinä. Nämä padat tuntuvat melkein omilta, kun olemme Miekkosen kanssa järkänneet ystävälle niistä kolme. Yksi käytiin jopa irroittamassa pesuhuoneen seinästä ja laatoitettiin sen jälkeen hakujäljet piiloon. Kaksi pataa haalittiin muualta ja annettiin ne tietämättämme häälahjaksi.

Seurana oli hyvä ystävä. Ylimpinä assistentteina oli kaksi sylimussukka-apuria. Stabyt hakivat suukkoja, heitättivät leluja, kinusivat vesisuihkuja. He olivat siis koiramaiseen tapaan hyvin valloittavia poikia.

Kaikki neljä pataa olivat käytössä. Ystäväinen oli jo esikäsitellyt osan kasveista, ja langat olimme purettaneet etukäteen. Päivän pääaiheena oli krappi. Muita värikasveja olivat vadelma, horsma ja sinipuu. Pikkukattilassa sisällä testasimme vielä tarhakäenkaalia.

Tässä omat päivän aikana värjäämäni langat.

Kuten tuloksista näkee, oli tahti hyvin rauhaisa ruokataukoineen ja ukkoskuurojen välttelyineen. Päivälle osui yksi kesän voimakkaimmista ukkosista. Värjäysten jälkeen lilluttiin poreammeessa (joka ei ihan näy kuvan punaisen rakennuksen nurkalla) niin kauan, että muistutin valkoista jättiläisrusinaa. Ikinä maailmassa varpaiden päällisnahka ei ole ollut rytyssä, ei ennenkuin nyt :-) Seuraavassa värjäyspostauksessa tulloopi sitten tarkempaa tietoa ja parempia kuvia langoista.

Kyllä tylytti

Tein veljenpojalle joulupukinkonttia varten sukat. Tikuttelin kaksmillisillä puikoilla jotakin mysteerilankaa, josta olen aiemmin neulonut Wingspanin. Neuloin ekan terän kahteen kertaan, varren kolmeen kertaan. Toisen sukan neuloin yhteen kertaan.

Mikä siitä sitten teki niin vaikeaa? Keksin tehdä Tylypahkan Korpinkynsi -sukat, kun poitsu tykkää kovasti Pottereista. Ensin piirsin kuviota illan jos toisenkin. Kirjoneuleesta kun ei ole minkään valtakunnan käsitystä, niin kuviosta tulikin vähän... hmmm... korkeamman oloinen kuin oli suunniteltu. Neulominen tosiaan oli sitten ihan oma juttunsa.

Lisäsin varteen silmukoita, vaihdoin puikot puol numeroa isompiin, yritin kiinnittää huomiota langanjuoksuihin. Löysäsin ja venyttelin. Neuloin hartauella ja rakkaurella.

Vaan kuinkas kävi. Nää ois hyvät sukat, jos ihmisellä ei ois kantapäätä laisinkaan. Eivät mokomat mahdu edes mun käteeni, saati sitten poitsun jalkaan :-D Eikä näistä ole edes pölyräteiksi, kun eivät tosiaan mahdu käteen. Tiedän kyllä, että tavoitteenani on aina napakka sukka, mutta ei ehkä ihan näin napakka.

Katellaan nyt, saako ukkeli sukkia laisinkaan. Ensin kyllä suunnittelin tätä kuviota intarsiana, mutta se kuulosti vielä pelottavammalle kuin kirjoneule. Ehkä mä uskallan sitäkin joskus kokeilla. Koska vaihtoehtona ei oikeastaan ole se, etteikö ukkeli saisi tylysukkia.

Taas tattarta testissä

Jostain syystä nämä tattaret nyt vainoavat miuta näissä värjyyhommissa. Heinäkuun lopulla piti kokeilla taas uutta tatarta (Vai tattarta? En osaa suomea.) Pihasta sai häädön muutama varsi jättitattaresta. Pitihän ne tietennii iskeä pataan. Väristä tuli vaaleampi ja keltaisempi kuin ystävän aiemmin värjäämästä röyhytattaresta. Röyhytatar tuotti hänellä lähes oliivinvihreää, hyvin tummaa ja kaunista väriä.

Kiehautin lehdet ja jätin likoamaan kattilaan vuorokaudeksi. Siivosin lehdenroippeet pois jäähtyneestä liemestä ja lisäsin joukkoon alunalla esipuretetun valkoisen Nallen. Nostin lämmön hiljaksiin höyryävän kuumaksi, keittelin tunteroisen verran, ja jätin langan liemeen jäähtymään. Seuraavana päivänä lanka oli edelleen valjun vaaleankeltaisen vihervää. Väri ei ollut voimistunut tai muuttunut miksikään. Vaikuttaa uhkaavasti siltä, että vyyhti saattaa päästä uudelleen kattilaan, sillä tällaisia värejä minulla on ensitalveksi jo aivan riittämiin. Alla olevassa kuvassa etualalla mystinen piisku ja taustalla jättitatar.

Hah, sihteerini Edith tahtoo lisätä, että meillä ei lankoja värjätä uudelleen. Ei käy. Ainoastaan rohkean beeshit langat on lupa laittaa uudelleen kattilaan. Vihreät ja keltaiset ovat vihreitä ja keltaisia. Piste.

Tauon jälkeen lusikat jaossa

Pitkään aikaan en olekaan tehnyt lusikoista mitään. Ideoita on mielessä, mutta kun... Se ainainen sama selitys: Ei muka ole aikaa. Nyt oli aikaa löydyttävä, kun käteen tyrkättiin pari lusikkaa.

Vasemmanpuolinen on tässä vain mallina. Kaveri oli sopinut kaverinsa kanssa, että teen parista alpakkalusikasta korvikset. Mie en tykkää alpakasta, mutta olihan se otettava saha kauniiseen käteen ja alettava sahaamaan.

Toiveena oli siis korumetallikorvikset nuista päistä. Sahailin niitä pikkuisen enemmänkin, kun sain luvan sellaiseen. Kevensin siis korvista poistamalla varsien välisen alueen.

Koukut ja lenkit laitoin hopeoidusta kuparista käyttäjän toiveen mukaan.

Minua aina harmittaa, jos materiaalia menee hukkaan. Vaikka alpakkaiset pesät toki olisi voinut nakata surutta roskikseenkin, niin halusin tehdä niilläkin jotain. Jos ei muuta, niin periaatteesta ainakin.

Tein pesiin sitten pienet sahausharjoitukset. Tämän kuvion myötä huomasin, että sahauskättä tosiaankin voisi vähän vakauttaa, koska jälkeä ei päässyt korjailemaan yhtään viilalla. Lehdykän varsi on siis ainoastaan sahanterän levyinen, 0,2 mm.

Toinen lusikka on hopeinen, murjoutunut parka, kadulta löytynyt. Leimojen mukaan siinä on näppinsä ollut pelissä jyväskyläläisellä Fredrik Michel Wessmanilla (1847-1901), vuosileima 1866 tai 1872

Pesäkin oli aivan moukaroitunut ja naarmuuntunut. En olisi silti millään halunnut tehdä tälle yhtikäs mitään. Pelkkä ajatuskin näin vanhan lusikan kierrättämisestä hirvitti. Toverin mukaan tällä ei ole hänelle arvoa tällaisenaan, joten työstöön se piti ryhtyä. Ei auttanut itku markkinoilla. 

Sahasin siis varresta palan pois sopivan mitan saavuttamiseksi. Moukaroin pesän, muotoilin sen ja lusikan pään sormuspinnan päällä, juotin hiukkasen ja patinoin systeemin.

Yhtäkään käytön jälkeä en halunnut lusikasta poistaa. Harmitti, kun leimat oli pakko laittaa piiloon, kun ne olivat ihan juuri tuon pään takana. Kukaan ei tiedä, kuka MP on (ollut), mutta toverini kiittää!

Itse en ollut lopputulokseen ihan tyytyväinen, työnjälki oli vähän krohmoista. Toveri kuitenkin tykkäsi sukkalangan ja suklaan verran :-) Oikein hyvä diili oli tämä.

Nyt mulla on villalanka syönyt liikaa aikaa hopealta. En ole juurikaan koruja ehtinyt väkertää, ja nekin vähät ovat ehtineet maailmalle jo ennen kuvaamistaan. Voi olla, että seuraavaa korupostausta joudut odottamaan nyt hetkisen. Tai sitten innostun ja niitä pukkaa kuin sieniä sateella - ei voi tietää.

Villapaita villapaidalle

Toveri auttaa minua aina monessa asiassa. Korujen tekniikka-asioissa ja työkaluasioissa olen saanut paljon apuja. Joskus on kiva antaa jotain pientä kiitokseksi. Sisäinen villapaita tarvitsi selvästi ulkoisen villapaidan, sillä pelkän pullon antaminen on... noh, tylsää.

Aloitin paidan pohjasta looppaamalla, 18s/puikko. Tein muutaman lisäyksen puikolla muutaman perättäisen kerroksen aikana, ettei alakulmiin jää niin isoja töröjä. Mennä posotin noin puolet korkeudesta pyörönä. Sen jälkeen neuloin helmineuletta tasona etuosan lipareeseen muutaman sentin. Päättelin lipareen tavallisella ylivetokavennuksella ja jätin pitkän langanpään. Päättely kannattanee tehdä nurjalla kerroksella, niin päättelylanka jää sille kuuluvaan reunaan.

Loin etuosalle uudet silmukat aiemmin pääteltyjen tilalle, jätin pitkän langanpään. Aloitin neulomaan uudestaan pyörönä, neuloin niin pitkään että aiemmin päätelty lipare jäi peittoon. Päättelystä ja luonnista jääneillä langanpäillä kiinnitin lipareen paidan sisäpuolelle. Neuloin pyörönä koko paidan ympäri muutaman kerroksen. Kun pääsin pullon hartioille asti, tein 2 kavennusta kummankin puikon reunassa, eli 8s/krs joka kierroksella, kunnes pääsin yhteensä 20s:aan. Sen jälkeen ei ollutkaan kuin kauluksen neulominen. Kauluksen päättelin JSSBO:lla, että kauluksen saa käännettyä nätisti.

Paita rakentui perus-Nostalgiasta 3,5 mm:n puikoilla.

Tästä tuli ideana ihan hauska, vaikka varmasti parempiakin ohjeita on. Maailmahan on varmasti pullollaan tällaisia ohjeita, mutta mie halusin säveltää ihan ite. Harvoin mie tällaisia kiitoslahjoja annan, mutta tässä tapauksessa korulahja ei ollut vaihtoehto :-)

Myöhemmin samaan osoitteeseen lähti vielä pieni hiirulainen. Hiiren sisällä on tarkasti teipattu pääsiäismunakotelo, jossa on rapisevia muovinpaloja sisällä. Päällys on virkattu ties mistä ylijäämälangasta omasta pääatä säveltäen. Hiiren testasi ensin suuri ja vahva kollipoika. Kun hiiri läpäisi leikkitestin, pääsi se Liisa-kissan hauskuttajaksi. Liisa tykkäsi.

Granaatin ja röpön jengi

Tein tuossa aiemmin Rouva Ihanaiselle granaattisormuksen ja röpösormuksen. Ne kaipasivat jotenkin kaverikseen jotain lisää. Aiemmat sormukset ovat mitoitettuja keskisormeen, mutta nyt toisen (tai saman) käden nimetön kaipasi jotain.

Rouva toivoi jotain hyvin yksinkertaista, millin vahvuista, joka ei vie liikaa huomiota näiltä pääosan esittäjiltä.

Tiesin jo puhelun aikana, että spiraalia tulee jollain tapaa, ja yksinkertaisen konstailematonta. Millin leveys ei kyllä toteutunut, se olisi ollut aivan liian kapea ja hentoinen. Kierretylle sormukselle en kysynyt edes hyväksyntää, ja patinoinkin sen aivan omatoimisesti. Onneksi Rouva tuntui tykkäävän kovasti. Näissä päivän teema oli monikäyttöisyys. Näitä voi käyttää yhdessä tai erikseen, aiempien sormusten kanssa tai keskenään. Näistä tuli kivan yksinkertaiset.

Perussukkaa pukkaa kerran jos toisenkin

Miun puikoilta tipahtelee aina vaan näitä erimoisia perussukkia, vaikka suunnitelmissa olis mitä. Lahjuslaatikko kaipasi selkeästi pikkujalkaisten miesten sukkia. Mitään kuviosukkia en voinut reissuneuleeksi ottaa, vaan mallin täytyi olla aivan perusperus. Kesän helteillä näitä tuli tikuteltua, parhaillaan varjossa oli lämpöä +29 astetta. Hikistä hommaa, mutta niin mukavaa.

Nappasin laatikosta mukaan tummanruskeaa seiskaveikkaa ja kolmosen puikot. Aloitin sukan tapani mukaan varpaista, lisäilin 48s:aan asti ja mennä posotin. Koska sukan saaja ei ollut tehdessä tiedossa, laitoin terään muutaman nurjan tuomaan joustoa. Varren tein 3o+1n -joustimella, resoriksi muutama kerros 1o+1n -joustinta. Kannaksi tein jo tavaksi tulleen FKLH:n. Varresta tein terän mittaisen.

On se vaan jännä kuinka tuo villasukka muotoutuu. Onneksi se antaa pituudessa vähän anteeksi suuntaan jos toiseen. Ainoa paha on, etten meinaa raaskia laittaa lahjalaatikkoon mitään, kun kaikista tulee itselle sopivan mittaisia :-)

Mie näköjään innostuin nyt tästä iloisen kesäisestä tummanruskeasta, kun kerran sain sitä hyppysiini. Öklö-pöklö-seiskaveikka sai toisenkin kerran kaverikseen kolmosen pyöröt. 54s:lla oli tarkoitus tehdä toisen sukan kanssa käytettävät villikset. Kuulin nimittäin, että olen kummallinen, kun käytän villiksiä paljaassa jalassa. Vartta tein sen verran kuin mitä raitalankaa riitti. Poikkaisin raitalangasta pois tummanruskeat ja pinkit osuudet. Ehkä olen rajoittunut, kun en tahtonut pinkkiä miestenkokoiseen sukkaan. Lopputuloksena oli kerrankin itselleni liian isot sukat, joten ei tule luopumisen tuskaa.

Raitasukkien kerroksenvaihtokohdat ovat kaameat. Jossain sukassa sain tehtyä sen nätisti, mutta konsti meni jo unholaan. Mahtoiko se olla uuden värin toisen kerroksen ekan silmukan neulominen edellisen kerroksen ekan silmukan kanssa yhteen? Eiköstä ollutkin helposti ohjeistettu, juu... Seuraavalla kerralla aion kokeilla ekan silmukan nostamista.

Ei ole kihlasormuksen korvannutta

Hukkasin kesäkurssilla kihlasormuksestani yhden pikkuriikkisen timantin. Ei ollut mitään jakoa lähteä etsimään sitä, kun en tiennyt että koska ja missä se oli pudonnut. Pyysin sitten, josko Vuorelan Taina etsisi miulle uuden pikkutimantin, huoltaisi sormuksen ja samalla vähän suurentaisi sitä. Himppusen kun sormen koko on tässä vuosien varrella muuttunut.

Sormi tuntui kovin alastomalta kun yksi sormus uupui. Päätinpä sitten väsätä siihen pikaisesti hopeasta kuperan sormuksen, johon mukailisin kirjoitusta ja laittaisin spiraalin kiertämään. Siitä mitään tullu :-) Sormus oli liian leveä, vaikka tein siitä alle senttisen. Sitten se murtui muokkausvaiheessa ja lennähti sälälaatikkoon.

Eikun toinen sormus työn alle, tällä kertaa ilman kirjoitusta ja ohuempana. Muuten ihan hyvä, mutta tää ei sovi mun vasempaan nimettömään. Oikeaan se sopii kyllä. Huoh. Jouduin siis odottamaan sitä oikeaa sormusta takaisin, en mie osannut käyttää tuossa kädessä mitään muuta kuin sitä aitoa ja oikeaa.

Keltaisia kukkia kattilassa

Yhtenä heinäkuisena päivänä bongasin miehittämättömän bensa-aseman vieressä miljoonittain keltaisia kukkia. Päätin, että maine on jo menetetty aikaa sitten, ja menin muovikassin kanssa kukkapeltoon loikkimaan. Oletan kukkien olevan keltasauramoita. Jotain mykerökukkaisia ne ovat kuitenkin. Keräsin koko muovikassillisen pelkkiä kukkia, ehkä jotain viitisen kiloa, ja laitoin kaikki kuivamaan talvea varten.

Paria viikkoa myöhemmin tuli mieleeni, että onpa harmillista, jos niistä tuleekin tosi kaunis väri, eikä miulla ole enempää materiaalia. Menin sitten samaan peltoon herättämään pahennusta uudelleen. Tällä kertaa poimin 1,9kg (Joo-o, punnitsin!) kukkia, jotka käsittelin tuoreeltaan. Liottelin niitä ajanpuutteen vuoksi kylmässä vedessä vuorokauden. Sen jälkeen keittelin kunnolla poreillen tunteroisen verran. Annoin liemen jäähtyä kukkineen seuraavaan päivään, jolloin otin kukkaroippeet talteen.

Kippasin jäähtyneeseen kattilaan alunalla esipuretetut ja kastellut langat, lämmitin liemen ja pidin noin 80 asteessa tunnin. Ekaan satsiin laitoin kokonaan 200g valkoista Nallea, ja puolikkaat vyyhdit toisesta 200g:sta. Tunnin jälkeen huuhtelin langat ja jätin kuivamaan. Lopullisen pesun tein vasta sitten, kun langat olivat kokonaan kuivuneet. Väristä tuli todella voimakas, vain vähän vihervään vivahtava keltainen. Eipä uskoisi, että luonnosta tulee näin voimakkaita värejä.

Koska keltaisesta tuli todella voimakas näihin laskennallisesti 300g:aan lankaa ja liemi oli edelleen keltaista, päätin iskeä lisää lankaa kylmävärjäykseen. Laitoin saaviin kukkaroippeet harsopussissa, keitellyn liemen ja ensin värjättyjen lankojen ekan huuhteluveden. Liemi ei siis tässä vaiheessa ollut enää kovin värikylläisen näköistä. Laitoin siihen 100g purettamatonta Nallea ja toisen 100g puolen vyyhdin verran. Saavi majaili ainoastaan kaksi päivää kodinhoitohuoneessa, en raahannut sitä edes saunalle. Siellähän tuo olisi aina välillä lämmennyt. Väristä tuli todella kaunis, kylmän vaalean keltainen. Vaikka se on vaalea, se ei ole missään nimessä vaisu.

Näistä tuli niin kivoja värejä, että suunnittelin näihin myöhemmässä vaiheessa kokonaan tai osittain päällevärjäystä krapilla, veriseitikillä tai jollain muulla punaisella. Tokihan esimerkiksi kokenilli tai sinipuukin voisi tehdä aika veikeän efektin... Hmmh, pitänee tuumailla.