sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tauon jälkeen lusikat jaossa

Pitkään aikaan en olekaan tehnyt lusikoista mitään. Ideoita on mielessä, mutta kun... Se ainainen sama selitys: Ei muka ole aikaa. Nyt oli aikaa löydyttävä, kun käteen tyrkättiin pari lusikkaa.

Vasemmanpuolinen on tässä vain mallina. Kaveri oli sopinut kaverinsa kanssa, että teen parista alpakkalusikasta korvikset. Mie en tykkää alpakasta, mutta olihan se otettava saha kauniiseen käteen ja alettava sahaamaan.

Toiveena oli siis korumetallikorvikset nuista päistä. Sahailin niitä pikkuisen enemmänkin, kun sain luvan sellaiseen. Kevensin siis korvista poistamalla varsien välisen alueen.

Koukut ja lenkit laitoin hopeoidusta kuparista käyttäjän toiveen mukaan.

Minua aina harmittaa, jos materiaalia menee hukkaan. Vaikka alpakkaiset pesät toki olisi voinut nakata surutta roskikseenkin, niin halusin tehdä niilläkin jotain. Jos ei muuta, niin periaatteesta ainakin.

Tein pesiin sitten pienet sahausharjoitukset. Tämän kuvion myötä huomasin, että sahauskättä tosiaankin voisi vähän vakauttaa, koska jälkeä ei päässyt korjailemaan yhtään viilalla. Lehdykän varsi on siis ainoastaan sahanterän levyinen, 0,2 mm.

Toinen lusikka on hopeinen, murjoutunut parka, kadulta löytynyt. Leimojen mukaan siinä on näppinsä ollut pelissä jyväskyläläisellä Fredrik Michel Wessmanilla (1847-1901), vuosileima 1866 tai 1872

Pesäkin oli aivan moukaroitunut ja naarmuuntunut. En olisi silti millään halunnut tehdä tälle yhtikäs mitään. Pelkkä ajatuskin näin vanhan lusikan kierrättämisestä hirvitti. Toverin mukaan tällä ei ole hänelle arvoa tällaisenaan, joten työstöön se piti ryhtyä. Ei auttanut itku markkinoilla. 

Sahasin siis varresta palan pois sopivan mitan saavuttamiseksi. Moukaroin pesän, muotoilin sen ja lusikan pään sormuspinnan päällä, juotin hiukkasen ja patinoin systeemin.

Yhtäkään käytön jälkeä en halunnut lusikasta poistaa. Harmitti, kun leimat oli pakko laittaa piiloon, kun ne olivat ihan juuri tuon pään takana. Kukaan ei tiedä, kuka MP on (ollut), mutta toverini kiittää!

Itse en ollut lopputulokseen ihan tyytyväinen, työnjälki oli vähän krohmoista. Toveri kuitenkin tykkäsi sukkalangan ja suklaan verran :-) Oikein hyvä diili oli tämä.

Nyt mulla on villalanka syönyt liikaa aikaa hopealta. En ole juurikaan koruja ehtinyt väkertää, ja nekin vähät ovat ehtineet maailmalle jo ennen kuvaamistaan. Voi olla, että seuraavaa korupostausta joudut odottamaan nyt hetkisen. Tai sitten innostun ja niitä pukkaa kuin sieniä sateella - ei voi tietää.

8 kommenttia:

  1. Ihanat tuli mielestäni niin korviksista kuin sormuksestakin<3 Itse olen yrittänyt saada sormusta aikaiseksi, mutta sormuspinna puuttuu, joten....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinna on kyllä aika oleellinen kapine tuossa hommassa. Voishan jollain tavalla auttavasti toimia tietty joku sopivan kokoinen putken pätkäkin. Kai.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hienoimmat jutut on nuo muiden alunperin tekemät päät, minä vaan muotoilin vähän uusiks.

      Poista
  3. Kaunista, kaunista. Kannatan lusikoiden kierrätystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin ihastelemassa sinun lusikoitasi. Kierrätys kunniaan!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Katri! Tämmöisiäkin on kiva väkerrellä aina välillä.

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.