Kirjatuki

Blogimaailma on ihana. Se on kamala. Sieltä saa hyviä vinkkejä. Sen kautta törsää kaikki rahansa. Ei kun... Ei, ei, ei. Sen kautta tekee hyviä sijoituksia. Nih.

Miulla on ollut pitkään ongelma. Haluaisin lukea, ja haluaisin kutoa. Haluaisin tehdä niitä yhtaikaa, ettei yhtään vapaata aikaa menisi 'hukkaan'. Tosin en pysty kutomaan katsomatta kuin sileää, mutta perussukkiin sitä uppoaa muutama silmukka sitäkin. En vain keksinyt sellaista systeemiä, millä saisin tiiliskiviromaanien aukemat pysymään näppärästi auki. En ennenkuin törmäsin vinkkiin Liinan blogissa. Kirjatuki lähti tilaukseen välittömästi. Jos muistan oikein, niin taisin tilata tukeni ebayn kautta.

Tämä on oikeasti tosi näppärä kapistus, turhakkeeksi tätä ei voi mitenkään kutsua. Kutiloinnin lisäksi tämä on valtavan mukava ihan pötköllään lukiessa. Tällainen olkavaivainenkin voi lukea ilman että olkaan alkaa sattua julmetusti. Kirjan kannattelu kun ei ole tehnyt olalle oikein hyvää viime aikoina. En käsitä kuinka olen tullut toimeen ilman kirjatyynyä.

Eihän tämä kovin kaunis ole, ja melko iso rohjakekin. Tässä kohtaa ulkonäöllä ei todellakaan ole merkitystä. Kiitos Liinalle vinkistä, joka lähti tällä tavoin jakoon. Kyllä blogimaailma on ihana.

Narsissista piparminttuteeksi

Kesällä värjäilin testimielessä narsissilankaa. Halusin tehdä siitä huivin, joka liukuisi kauniisti kellervästä valkoisen kautta takaisin kellervään. Olisin halunnut tehdä Heidi Alanderin Eyeblinkin, mutta lankaa ei ollut tarpeeksi, enkä halunnut tehdä pikkuruista miniversiota. Silmiini osui Spearmint Tea Shawl, ja aloittelin sen syyskuun puolivälissä - kesäloman kunniaksi.

Puikoiksi nappasin Addin puiset 3,5mm:n pyöröt, jotka tuntuivat haloilta edellisten kaksmillisten jälkeen. Käsi näköjään tottuu tiettyyn tuntumaan aika äkkiä, huomaan ma.

Tämä huivi on ensimmäinen, jossa miun täytyi nöyrtyä purkamaan. Niin helppo kuin ohje onkin, niin pitsiosuuden aloitus ei vaan onnistunut, ei. Olipa kiva purkaa yli 300s silmukan kerroksia x kappaletta. Noukin silmukat kaksmilliselle pyörölle, nappasin alkuperäisen puikon irti ja kauhuissani vedin langasta. Muuta kamalaa ei tapahtunut, kuin että monen tunnin urakka meni hukkaan.

Valmis huivi on aika legendaarinen. Pingotuksenkaan jälkeen reuna ei suostunut pysymään rullaamatta. Itse asiassa tässä kuvassa se on kaikkein suorin... Jos huiviin koskee, koko huivi häviää pienen rullasykkyrän sisälle :-D

Muille tämän mallin neulojille annan vinkin: Ohjeessa on kolmaskin sivu. Se sivu, missä on pitsin kaavio. Mie en sitä huomannut, vaan yritin selvitä sanallisella ohjeella. Huh hei, ei onnistunut. Kerrottakoon, että pitsiosuuden alussa kuuluu olla 9:llä jaollinen määrä silmukoita + 11s. Että sillee.

Jokaiseen huivin osioon käytin noin neljänneksen langan painosta, en laskeskellut kerroksia ollenkaan. Jotta koko komeus kruunautuisi, narsissilanka on tässä aika kamalaa. Kun oon ite värjännyt, niin saan sanoa sen ääneen. Reunat näyttävät ihan likaiseksi pinttyneiltä, rasvasta kellastuneilta. Hyyyyyi. No, saihan tähän kulumaan koko kesälomaviikon muiden pikkuhommien ohella. Mitäs sitä ihminen muuta tekiskään. Idea oli oikein hyvä, mutta toteutus ja lopputulos ei käynyt ihan kuin Römssöös.

Meripihkasta riittää moneksi

Ystäväiseni oli löytänyt kirpparilta perinteisiä meripihkaisia ja 'meripihkaisia' turistikoruja. Turistikorulla tarkoitan sellaisia siimaan perättäin pujoteltuja samanlaisia helmiä, korun kiinnitys kierrelukolla. Sellaisia koruja, joita myydään jokaisessa turistirysässä ja rantakaupassa 3kpl/10€. Samaan satsiin oli eksynyt hauskoja keramiikkahelmiä, jotka oli pujotettu satiininauhaan. Helmet olivat ystävän mieleen, mutta korut olivat aivan liian tiiviitä. Ne oli siis rakennettava uudelleen oman näköisiksi.

Meripihkasta sirut ja rondellit ovatten oletettavasti aitoja, isot möhkylät pikemminkin muovia. Niitä ei montaa uusiin versioihin eksynytkään. Kaveriksi laitettiin tällä kertaa hopeoitua korumetallia, muutama helmihattu ja vuosia laatikoissa pyörineitä linkkejä sekä jokunen punainen akaattipötkylä.

Korviksia tuli väkerrettyä muutama pari. Hyvin peruskamaa höystettynä muutamalla pienellä tai vähän isommalla korumetallihelmellä.

Toisesta kaulakorusta tein hyvin lyhyen, toki laitoin pienen jatkoketjun. Minkä tahansa sirujen käyttö on mulle hyvin vaikeaa, kun en meinaa mitenkään hyväksyä, että sirujen välistä voi pilkottaa lanka.

Pidempään kaulakoruun sujautin joukkoon muutaman akaattipötkylän, ketjua ja pussukasta löytyneen ison riipuksen.

 

Rannekoruun pääsi useampikin nuita muovisoikuloita. Samaa linjaa on tämäkin, hyvin yksinkertainen. Toivon, että siinä on kuitenkin tarpeeksi toivottua ilmavuutta.

Siruja jäi vielä sen verran, että niistä sai rakennettua helinäriipuksen pitkään ketjuun.

Keramiikkahelmillä jatkoin samaa linjaa.

Pidempään, lukottomaan, ketjuun lisäsin keramiikan ja kukkalinkkien lisäksi muutamia kirkkaita lasihelmiä.

 

Lyhyeen kaulaversioon tuli pelkistetysti ainoastaan sinisiä helmiä ja kukkalinkkejä ilmavuutta tuomaan.

Rannekorussa on ainoastaan pussukan helmiä. Lukon vastakappaleeksi laitoin tuollaisen valmiin korumetallirinkulan.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että kyllä näitä väännettiin kuin Iisakin kirkkoa, vaikkei koruissa mitään erityisen mullistavaa olekaan. Monen korun väkertäminen samoista matskuista, ilman hopeaa ja kiviä, on mulle vähän vaikeaa. Loput muovipalat heivasin surutta roskiin, kun en halunnut kuskata niitä enää kotiin. Palautteen perusteella korut taitavat päästä aktiivikäyttöön. Hyvä niin <3

Mäkimeirami ja leskenlehti

Yhtenä kauniina päivänä elokuussa intouduin kitkemään kivimuurista villiintynyttä mäkimeiramia. Olin heittänyt jo ne kompostiin, kunnes tajusin kokeilla niitä värjäyshommiin. Kaivoinpa varret kukkineen ja lehtineen kattilaan, keittelin niitä tunnin verran.

Liemi oli kauniin kirkasta, tummanpunaista. Päätin viilentää lientä heivaamalla joukkoon esipuretuksesta jäänyttä lientä. Sekunnin sadasosassa kuulas liemi muuttui samean vihreäksi. Yritin toistaa jutun uudella erällä myöhemmin, mutta ei liemen väri sillä kerralla minnekään muuttunut. Myöskin langoista tuli saman värisiä, laitoin ne sitten vihreään tai punaiseen liemeen.

Näissä lankana on ollut valkoinen, kirjava ja keskiharmaa Hjerte Sock 4. Tuli oikein kivoja värejä. Hassua todeta, että keltaisen vihreitäkin voi olla niin monenlaisia, toisista tykkään ja toisista en. Näistä tykkään. Ylemmässä kuvassa väri on oikeampi, tämä alakuva on aivan liian heleä. Olen vaan sellainen velho, että kuvat ovat justiinsa sellaisia kuin millaisina ne kamerasta tulevat :-D

Kun pääsin kerran pihan rikkakasveiksi luokiteltujen kasvien makuun, päätin nyhtää pihasta vielä elokuisia leskenlehden lehtiä. En enää muista mitä niistä piti tulla, mutta samanlaista kellervän vihervää niistä tuli noihin samoihin pohjalankoihin :-D Ehkä mie en enää yritä kuvata näitä lankoja. Nämä kaksi lankaa on livenä tosi saman värisiä, kuvat on otettu minuutin väliajalla samalla paikalla, ja silti nää värit on ihan pöllöt.

Tässä vielä vertailukuvaa kaveruksista. Alarivissä leskenlehdet ja ylärivissä mäkimeiramit. Leskenlehdestä tuli sävyltään hiukan vihreämpi ja mäkimeiramista keltaisempi. Tykkään näistä tosi kovasti.

Mä näen nämä jotenkin niin kaikki samassa huivissa. Hmmm... Löytyisköhän Stephen Westiltä jotain kivaa, vaikka Daybreak. Siihen olisi ohjekin jo ostettuna... Olen saattanut vahingossa hamstrata huiviohjeita, vaikka kynnys niiden neulomisen aloittamiseen onkin suhteettoman korkea.

Merenkulkijalle

Mikäs sopisikaan merimiehelle paremmin sukkamalliksi kuin Tiina Kuun Merenkulkijat. Ei sitten mikään. Tiina Kuulla on muutoinkin ihania sukkamalleja, niinkuin Ulrika tai Fredrika tai Verso tai Oi ihana toukokuu tai... Ja Tiinan mallit ovat sellaisia, että sukat ovat peilikuvat, niinkuin pitää ollakin. Vaan tämä malli siis valikoitui täysin nimen perusteella.

Ei kerrota kelleen, että nämä ovat SeVe-sukat, jotka siis on tehty SeiskaVeikasta. Kiireelliseen tarpeeseen ei löytynyt paksua mutta parempilaatuista lankaa omasta varastosta, joten harmaa veikka pääsi hommiin.

Olipa melkomoista neulomista. En oikein tykkää näin paksuista sukkalangoista, vaikka tarpeensa näillekin on. Jos ei muuta niin saapassukkana ainakin toimii, jos on tarpeeksi suuret saappaat. Lanka nitisi ja natisi, kolmepuoloset puupuikot (Miksei mulla ole tän kokoisia metallisia, kysynpä vaan.) tuntui käteen inhalta, jälki jäi löysän oloiseksi, sukat piti aloittaa varresta, murinaa ja marinaa. Ihan hyvät sukat näistä tuli langasta huolimatta. Kaikki virheet ovat omiani, Tiina Kuun ohjeista ei virheitä löydy.

Kantapään vaihdoin lyhennetyin kerroksin tehdyksi. Yritin kyllä lappukantapäätä, joka on ohjeessa. Tämä vaan on niitä EVO (En Vaan Osaa) -asioita. Lapun reunaan jäi järkyttävät reikärivit, kun en osannut poimia silmukoita oikein. Joskus otan oikein asiakseni harjoitella sitä, mutta nyt ei aika riittänyt. Halusin saada nämä pikaan pois puikoilta, kun lahjontapäivä määritteli deadlinen. Lisäksi saajan (ainoat?) villasukat olivat menneet puhki juuri edellispäivänä. Omaan jalkaan sukka tuntuu armottoman löysältä, mutta toivottavasti saajalla on himpun isompi jalka kuin mulla.

Perjantaina oli kiva messupäivä. Mukaan tarttui lankojen lisäksi pieniä silmukkaruuveja, keraaminen raastin ja kaksi metriä puuvillanauhaa. Yhtään kivoja nappeja ei löytynyt. Harmi. Saatoin ehkä ostaa muutaman kilometrin Väiskiä, Heritagen sukkalankaa, Artesano Defininition sukkalankaa,  TeeTeen Pallasta, viron villaa, avaruuslankaa, reumalankaa... Hups. Pitäiskö pyrkiä vuorotteluvapaalle, että kerkeis kutimoidakin näitä?

Mysteerilanka paljastui röyhytattareksi

Yhtenä sateisena maanantaina löysin kamerastani mystisiä kuvia. Lankaa, jooo-o. Hjarte Sockia, sitä ohutta, jooo-o. Itsevärjättyä, jooo-o. Vaan millä himputilla se on värjätty? Pohjana oli selvästi käytetty harmaata lankaa. Väri oli todella kaunista, kaunista tummanvihreää.

Samaa satsia löytyi vielä yksi väritykseltään äärettömän hieno vyyhti. Lankana näyttää olevan Nalle, vyyhti on osittain värjätty ja osittain jätetty valkoiseksi.

Oli ihan pakko lähteä kaivautumaan itsevärjättyjen lankojen laatikkoon. Hahaa, sieltä se vastaus löytyi. Kyseinen mysteeriväri on röyhytattarella värjättyä, ties kuinka mones jälkiväri. Liemi oli ystävältä saatua, moneen kertaan värjäyksessä käytettyä ja nimettömässä kanisterissa säilytettyä.

Tämän siitä saa, kun napsii kuvat ja on aikeissa kirjoittaa postauksen heti. Sitten se unohtuu, vyyhdit siirtyvät kuvaamattomien kasasta oikeaan säilytyslaatikkoon ja hautautuvat sinne. Kun kuvat löytyvät kamerasta, ei ole mitään käsitystä siitä, mitä on kuvattu. Käykö kenellekään muulle ikinä näin? Miulle tämä on melko tavallista.

Ens viikonloppu on lähestulkoon vuoden odotetuin. Perjantain anoin vapaapäiväksi jo kuukausia sitten - silloin mennään Tampereen kässymessuille. Ostoslistakin on jo valmiina: 12 nappia kotitiikereihin, joita ei ole vielä edes aloitettu. Saattaa tuota joku heräteostoskin tarttua matkaan. Ehkä.

Yhtä tuskaa

Olen jokunen vuosi sitten väkerrellyt itselleni kaulaan millisestä hopeasta 4 in 1 puolipersialaista. Silloin tekemiseen innosti lempinimi tuska, toiset kutsuvat lituskaksi tai käärmeketjuksikin. Tuska kuvaa siis ketjun aloittamisen vaikeutta. En muista siinä olleen mitään erityisen hankalaa.

Nyt tuli mieliteko saada kaulakorulle kaveriksi rannekoru. Sen aloittaminen olikin sitten yhtä tuskaa, kunnes tajusin liiskata aloitusrenkaat sinitarraan. Näin ne pysyvät paikallaan parin ekan lenkin kiinnityksen ajan, jonka jälkeen homma sujuu kuin itsestään.

Tästä ekasta versiosta, kuvassa taaempana, tuli aivan liian pikkusievä ja hentoinen. Jotenkin epähuomiossa olin veivannut vähän turhan pieniä lenkkejä. Mullehan näitä sattuu tämän tästä - ihan epähuomiossa. Tämä päässee patinapataan siinä vaiheessa kun sinne on menossa jotain muutakin. Ei se käyttämättä jää, ei todellakaan.

Olipahan hyvä syy punoa toinenkin tuska. Nyt otin vähän jytkympää lankaa, 1,2-millistä. Kokeilin tähän laatikkolukkoa, kun Rouva Ihanaiselle on hakusassa helppokäyttöinen lukko. Tämä  ei ollut sitä. Lukossa ei ole ns turvakoukkua, joten siihen oli laitettava turvaketju. En tykkää turvaketjuista käytössä, en. En vaan raaski ottaa riskiä korun katoamisesta, varsinkaan näillä hopean hinnoilla. Lukon kielen klipsi on myöskin mahdottoman pieni. Jopa mun kynsillä tämän käyttö on hankalaa. Etsintä siis jatkuu.

Alunperin en mitenkään ihastunut tähän ketjumalliin. Taidan olla vähän hämäläinen... Muutaman vuoden kypsyttelyn jälkeen se näyttää oikein kivalta. Tästä tuli ihan kiva kolmikko.

Krappipäivän tulokset

Tässäpä tulisi niitä viime viikolla lupaamiani tuloksia heinäkuun kimppavärjäyspäivältä. Kaikki langat oli valmiiksi esipuretettu alunalla. Langat lilluivat lämpöisissä liemissä tunnin verran, paitsi krapin jälkiväri, joka sai kylpeä haalenevassa liemessä päivän-pari. Lopuksi langat huuhdeltiin muutamissa koko ajan viilenevissä vesissä. Ihan viimeiseksi vyyhdit pääsivät vielä etikkakylpyyn. 

Kuivuneet vyyhdit pesin vielä tapani mukaan pikapesulla koneessa, ja huuhteluaineeksi laitoin tilkkasen etikkaa. Uuden kuivattelun jälkeen vyyhdin langat uudelleen ja laitoin takaisin vanhan vyötteen lisättynä värjäyskasvilla. Miun oli pakko kehittää joku systeemi, millä pysyn kärryillä kustakin langasta. Tämä systeemi tuntuu hyvältä, ja vyyhdit näyttävätkin kauniilta. Se on kuulkaa tärkeä asia se. Mutta nyt kuvien pariin.

Nämä molemmat vyyhdit olivat alunperin vitivalkoista Nallea. Etummaisen vyyhdin värjäsin krapilla ihan sinällään. Taaempi vyyhti oli ensin puoliksi värjätty keltasauramolla, ja se pääsi kokonaisuudessaan krappiin. Kauniit värit, tykkään krapista.

Etummaisen vyyhdin olin alunperin värjännyt 2/3 keltasauramolla, ja nyt upotin toisesta päästä 2/3 krappiin. Siitä tuli oikein varoitusmerkkiväri - hieno kuin mikä; keltaista, punaista ja oranssia. Taaempi vyyhti oli värjätty myöskin keltasauramolla, ja se pääsi kokonaisuudessaan krappiin. Väristä tuli todella kauniin oranssi.

Tottahan krapista piti ottaa kaikki ilo irti. Valkoista ja kirjavaa Hjerte Sock 4:ää pääsi krapin jälkiväriin. Kaverukset uiskentelivat viilenevässä padassa päivän tai kaksi. Kaunis, lämpimän ruskea väri. Tykkään kovasti tästäkin.

Nämä kaverukset ovat lähtöjään valkoista Nallea. Etummainen oli maitohorsmapadassa ja takimmainen vadelman ja rautaritelikön kanssa lämmittelemässä. Kuva jotenkin valehtelee tuon vatun osalta. Väri on vihreämpi, sellainen punasipulimainen enemminkin. Näistä tuli ihan ookoo värit, mutta en taida toista kertaa vaivautua näiden värien takia.

Vattuversioon tuli riteliköstä hauskoja, violetihtavia läikkiä. Yritin pyöritellä vyyhtiä jotta olisin saanut 'virheitä' enemmänkin, mutta ei niitä sitten loppuviimeksi paljoa tahtonut tulla. Sääli.

Tämä valtavan kaunis, hieno, upea, pysäyttävä vyyhti oli alunperin valkoista Nallea tämäkin. Ensin se kävi keltasauramossa. Sen jälkeen vyyhdin toinen pää pääsi sinipuuhun. Ihan loppuviimeksi kastoin värien vaihtokohtaa hieman syvemmälle sinipuuhun ihan hetkeksi, jolloin sain vaihtokohdan vihreäksi. Tästä tuli aarre. Mielenkiinnolla odotan kuinka tämä neuloutuu.

Ihan viimeksi keräilimme ja keittelimme vielä kattilallisen tarhakäenkaalia. Se olikin jännä tuttavuus. Odotin vedenvihreän, vaalean sinisen ja harmaan kirjavaa lankaa. Tässä ystävän letissä näkyy, kuinka marjapuuron värinen lanka alkaa muuttua pian sinervämmän sävyiseksi.

Nämä molemmat vyyhdit olivat alunperin valkoista Nallea. Ne on kuvattu monen päivän kuivamisen ja värinmuutosodottelun jälkeen. Ne oli puretettu samassa erässä, samalla aineella, samalla tavalla, keitetty samassa liemessä saman aikaa, huuhdottu yhtäaikaa samoissa vesissä - ja näin eri värisiä niistä tuli! Ainoa mahdollinen ero on voinut olla alkuperäisessä värjäyserässä, mutta sitä en pysty sanomaan jälkikäteen, kun vyötteet ovat menneet moneen kertaan sekaisin.

Vaan kyllä meillä oli mahdottoman kiva päivä. Näistä langoista saa kutiloitua monen monta sukkaparia tai vaikka jokusen huivinkin. Vai pitäisikö sitä suunnitella välillä pipoja tai säärystimiä? Äääh, taidan vaan ihastella niitä vyyhdeillä ainakin vuoden tai pari :-D

Raglan -hartialämmike/Ei mennyt kuin Römssöös

Maria Rajapuun oksilta pisti mulle keväällä helposti toteutettavan haasteen. Mä olen laiska vastaamaan haasteisiin, mutta tämä(kin) työ oli mielessä heti haasteen saatuani. Haasteessa ideana oli siis esitellä joku homma, joka ei mennyt ihan putkeen. Tarkoitus onkin ihan reilusti kaivella niitä kauhistuksia kaapin perältä muiden iloksi. TsiSiskoilla on ainakin kiva postaus aiheesta. Haasteen saapi napata tästä ken tahtoo, olisi kiva jos linkkaisit mieleenpainuvan römssööläisesi miullekin päin nähtäville!

Keltanokkaisena neulojana ja neuleiden käyttäjänä olen huomannut, että en osaa käyttää huiveja. Ne jotenkin valuvat ja tippuvat ja lenksottavat ja tekevät kaikkea muuta paitsi pysyvät hyvin paikallaan. Poikkeuksen muodostaa Salkkarit, mutta nyt halusin jotenkin huivimaisemman hartialämmikkeen.

Jostain netistä - ahaa, näyttää olevan ravelryn linkki, ihme! - löysin tällaisen viittamaisen huivin ohjeen nimeltään Raglan Shawl. Langaksi valikoitui lämpimän tummanruskea CascadeYarnsin Heritage Silk (85% merino/15% mulberry silk, 400m/100g, toista vyyhtiä) ja muistaakseni nelosen pitkät pyöröt.

Raglan-lisäysten jälkeen jaksoin kutoa sileää jonkun sentin ennenkuin kyllästyin tyystin ja kokonaan. Sittenpä jatkoin reunakuviolla, ja tein sitä vähän enemmän kuin ohjeistetut 2-3 kertaa. Päättelystä en halunnut liepsuttavaa kuten JSSBO:lla tuntuu tulevan. Ainoa muu tuntemani päättely tehdään ylivetokavennuksin. Just joo, oon ihan pro. Knitfreedom.com -sivuilta löytyy apu pulmaan kuin pulmaan, niin tähänkin.

Kaikkiaan huivista jäi vähän matala, mutta ehkä mä kestän sen. Kyllähän tuonne ne hartiat mahtuu alle. Sitten siitä tuli ympärysmitaltaan vähän pieni. Eikä se pysy harteilla. Sille täytynee neuloa vielä jotkut lipareet, joihin laitan kiinnitysnapin tai teen huivineulan. Tai laitan tän jonkun pienemmän ihmisen lahjalaatikkoon. Miks mä tuhrasin mun ihanan silkkimerinolangan tähän, kun tää ei ole edes mun näköinen? Kysynpähän vaan. Pienuudenkin kestäis jos se edes toimis. Ja kun kukaan lähipiiristä ei edes käytä mitään liepareita, niin en  voi lahjoakaan ketään. Huoh. Neulominen on kiva harrastus. On se. Oikeasti. Taidan purkaa tän, kun kuvakin valehtelee. En näytä itseltäni ollenkaan. Ja sain kuvattua kaikkea muuta paitsi sitä huivia. Mut koirun kanssa kaksin oli hauska kuvata, eli ei menny hukkaan tämäkään!