sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ei koruilua joulunpyhinä

Syksyllä tuli yhtäkkinen mieliteko hävittää jonnekin vaaleanpunaisen Nallen jämäkerä. Mikäpä sen mukavampi kohde kuin pienen prinsessan sukat, joihin riittää pikkuinen määrä lankaa. Varpaiden jälkeen piti keksiä joku malli, nyt perussileä ei vain innostanut. Muistuipa mieleeni Olga-sukat. Kaivoin mallia esille ja löysin alkuperäisen tarinan sukkien takana.

Minulla oli vain 20s/puikko, joten rukkasin vähän mallineuletta. Tikuttelin mallineuleen myöskin jalkaterän  päälle. Varteen neuloin juuri ennen päättelyä pari riviä nurjaa, ettei reuna lähtisi rullaamaan. Varren päättelin hyväksi havaitsemallani Jeny's Suprisingly Strech Bind-offilla. Eikös kuulostakin mutkikkaalta päättelyltä? Sitä se ei kuitenkaan ole.

Olgassa joka toinen kerros neulotaan siis oikein, ja joka toiselle kerrokselle neulotaan jotain muuta. Tässä sukassa laitoin sen toisen kerroksen näin: 2 oikein yhteen, 2 oikein, langankierto, 2 oikein, langankierto, 2 oikein, ssk (Mikä ihme tämä on suomeksi? Nosta oikein, nosta oikein, neulo takareunasta yhteen?)

Tätä toistetaan jalkaterässä kaksi kertaa ja varressa neljä kertaa. Hyvin yksinkertaista ja oikein nättiä. Kokeneempi neuloja olisi varmaankin osannut valita kavennustyylit niin, että mallikuviosta olisi tullut symmetrisemmän näköinen. Mä en osannut, keskikohta jäi himpun verran kökön näköiseksi. Uskon tämän silti sopivan pienelle trimpstrempssalle, jonka mielestä jo keltainen ja oranssikin luetaan poikien väriksi. Tyttöjen värejä ovat vaalenpunainen, liila, pinkki ja ehkäpä juuri ja juuri myös violetti. Ehkä. En ole varma.

Harmi kyllä jouluna paljastui, että sukkaset olivat aivan liian kapoisat. Jalassa varmaan olisivat olleet hyvät, jos olisivat menneet kantapään yli. Heti aattoiltana aloitin sitten tikuttelemaan neidille uusia sukkia väritoiveen mukaan: viluletti ja vaaleanpunainen <3

Tuossa aikaisemmin olen aloitellut jo broken seeds -mallia, se on vielä puikoilla. Päätinpä tehdä tähän samaa, mutta siten, että viluletti pysyy hallitsevana värinä. Sen lisäksi tein näistä muutenkin sekametelisoppasukat. Sehän sopii joulunpyhien neulomukseksi oivasti, sekametelisoppa siis.

Etsiskelin minipienien kirjoneulekukkasten ohjetta, mutta törmäsinkin tällaiseen. Miun kukkarivistä tuli erilainen, ja olinkin heti sitä mieltä, että ohjeessa on virhe. Siinähän on selvästi nurjia tuossa kukkasten alareunassa. Ei miulle vaan sellaisia tullut. Hetken perästä sitten hoksasin, että malli ja ohje on tasona neulotulle, mie kudoin sukkia pyörönä. Noh, onneks ei ole niin vakavaa. Ehkä neljä vee rinsessa kestää tuon epäsymmetrisyyden. Tosin upeasti kirjotut kukatkin näyttävät siltä, että kyseinen rinsessa olisi kirjonut itse siistimpiä ja nätimpiä kuin hänen muutaman vuoden vanhempi tätinsä.

Arvonta-aikaa on vielä tämä päivä. Jos hyvin käy, niin tulokset ovat saatavilla keskiviikkona. 

14 kommenttia:

  1. Ihanat, malli ja väri sopisi mullekin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kuulemma on nimenomaan tyttöjen väriset, joten hyvin kävisi. Se on tarkkaa tuo värihomma tuossa pikkuneidin iässä, vissiin.

      Poista
  2. Katsoin ensin että ne on lapaset...Mutta hauska malli, ihanat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on sievästi venytetty rusenneltujen henkareiden päälle, kun eihän mulla ole näin pieniä blokkeja. Lapasia en ole vielä tehnytkään, kohta uskallan kokeilla.

      Poista
  3. Oi kuinka ihastuttavia söpöstelysukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöstelysukka on justiinsa oikea sana. Taidanpa joskus väsätä hälle oikein timanttiset prinsessasukat, ne ois ihunat myöskin.

      Poista
  4. Ihanat Olga-sukat! Malli muistuttaa kovasti Hiitolan sukkia, mutta se ei lienekään mikään ihme, kun on perinnesukista kyse. Hienoa, että olit linkittänyt tarinaan sukista, oli mukava käydä lukaisemassa sukista enemmänkin.

    Alemmat kukkaissukkaiset ovat myös mahdottoman söpöt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kovasti tarinoista tekeleiden takana. Se on jotenkin se juttu tekemisen lisäksi.

      Poista
  5. Ihan selkeesti tyttojen rinsessasukat. Pinkit ja kaikki! :) Kylla tatsy tietaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätsyjen kuuluu tietää, se on osa toimenkuvaa :-D
      Toivottavasti nämä uudet sukat miellyttävät tulevaa saajaansa, vaaleanpunaiset lähtivät kiertoon jollekulle kapeampijalkaiselle kaverille.

      Poista
  6. Ihanat sukat.
    Kyllä sä oot sitten taitava teet mitä vain.
    Sanon kokemuksesta kun mun korut on niin kauniita jotka mulle teit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RitvaN!
      Et tiedäkään kuinka mieltä lämmittää, että edelleenkin pidät koruistasi <3

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.