sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pienestä se lähtee

Koruilu on ollut pitkään ihan jumissa ja jäissä. Näin kevään tullen alan huomata pieniä merkkejä heräämisestä. Pinterestin ja omien korusäläpussukoiden läpikäyminen sekä korukavereiden hienot työt ovat selvästikin auttaneet asiaa. 

Tällä kerralla esiteltävänä on vain pieniä harjoituksia. Päätin kokeilla uudelleen langalla juottamista, se kun on ollut minulle himppasen vaikeaa. Yleensä joko lanka jää kiinni kappaleeseen tai sulaa valtavaksi palloksi, joka peittää alleen koko juotettavan kappaleen. Nyt taisin saada langan päästä kiinni. Hehheh, huono vitsi :-D

Juotettava kappale sivellään juotosvedellä. Lanka lämmitetään ja kastetaan juotosveteen. Kappale lämmitetään, otetaan liekki pois ja suunnataan lanka kohdilleen. Tämän jälkeen tuodaan liekki takaisin. En minä tiedä, jotta onko tuo oikea tapa, mutta tästä kehitellään etiäpäin. Käsi pitäisi vielä saada tärisemättömäksi, ja vasen käsi yhtä hyvään osumatarkkuuteen kuin oikeakin.

Tässä vielä pieni kirjanen, jonka sain joululahjaksi. Se on ihan oikea sidottu kirja, se löytyi Pukstaavista. Se oli kaulakoruna nahkanauhassa, mutta sellaiselle minulla on melko vähän käyttöä. Vaihdoin sidotun kirjan sitten korviskoukkuun - ja nyt toimii loistavasti. Tukka kun on toiselta puolelta lyhyt, niin koru pääsee sen puolen korvassa hyvin oikeuksiinsa.

8 kommenttia:

  1. Voih, ihastuttavia<3
    Juottamisen taito on mullakin tavoitteena. Tosin en ole edes kokeillut, kun en ole löytänyt tarpeeksi selkeää ohjetta mistään, vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastosta olen löytänyt Stephen O'Keeffen kirjan Upeat, helpot korut. Aivan mahtavia harjoituksia ja tekniikoita, myöskin juottamisesta. Juottamisessa pitää vain olla reipas. Jos kappale sulaa, niin so not. Sitten siitä keksitään jotain muuta kivaa :-D

      Poista
    2. No voi, mulla onkin tuo kirja! Nyt lukemaan tarkemmin:)

      Poista
    3. Joskus sitä tekee löytöjä omasta kirjastosta :-D
      Jos Lontoon kieli taipuu, niin youtubesta löytyy tosi hyviä videoita kaikesta hopean työstöstä. Tällä hetkellä oma suosikkini on Soham Harrison. Luis F. Morenon videotkin olisivat hyviä, mutta tarkennus on monasti turhauttavan hukassa. Kun näitä vaan ehtisi katsastella...

      Poista
  2. Ekat korvikset on oikein mageet <3 Juottamista en ole kokeillutkaan, vielä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat munkin suosikit. Kiitos Susanna!
      Juottaminen antaa paaaaljon lisämahdollisuuksia. Moni vähän arastelee sitä, mutta aivan suotta. Järki vaan päähän, ettei ihan paperipinkan päällä juottele.

      Poista
  3. Oih, ihania 'harjoituksia'! <3 <3

    Ja mikä sattuma -viime yönä juotin unissani hopeaa!

    Olen joskus kokeillut hopean juottamista ihan valveilla ollessanikin, mutta ... Kädet nähtävästi tärisivät liikaa, en saanut muuta kuin sotkua aikaan - paitsi yhden rinkulan, josta piti tulla sormus, mutta tulikin salpalukko.

    Olisi ihana kyllä taas kokeilla tätäkin menetelmää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaa mennä vaan - tää yhdistettynä sun uneen on selkeästi merkki siitä, että kyllä sun nyt täytyy tehdä se sormus! Vaan eikö olekin hienoa, kun alkuperäinen suunnitelma voi muuttua ihan toiseksi :-D
      Otetaas nyt sellainen käsien tärisemättömyystreeni, jookos? Ei tarvi ottaa edes tulta ja hopeaa mukaan, törkitään vaan neulalla pieniä helmiä vierekkäin tai jotain.

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.