sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hassut elikot lasissa

Olemme yrittäneet käydä kerran tai kaks vuosittain Lea Swantzin lasistudiolla Nuutajärvellä. Viime vuonna väkersin lintusia, joihin olin äärettömän tyytyväinen. Maaliskuussa ideana oli tehdä lintuja vuosimallia -15.

Ensinnä aloittelin ihan pötkylähelmillä, jotta saisin hiukan tuntumaa lasiin. Ei se ollutkaan niin helppoa kuin muistin... Standardikoosta on turha puhua tässä yhteydessä. Takana olevat helmet olen tehnyt viime vuonna.

Nämä ovat todella kauniita ruusuja tai tulppaaneja, jos et ihan heti kuvasta tunnistanut. Lea väsäsi mallin tuosta noin vain suit sait sukkelaan. Mä sain päivän toiseksi parhaat naurut näistä helmistä, kun sain helmilähetyksen hyppysiini.

Sydänaihe ei ole ihan ykkönen korutarvikelistallani. Jostain syystä päätin käyttää 'luppoajan' sydämien värkkäämiseen. Eipä näissä ole paljoa kerrottavaa. Taustan vihreä sydän on tehty aikaisemmin.

Näistä piti tulla aivan upeita musta-valko-harmaa-sävyisiä kalloja. Oikein erityisen hyvällä mielikuvituksella varustettu henkilö voi tässä niitä nähdäkin. Kaiken kukkuraksi näyn tehneen niistä epäkeskoja, epäsymmetrisiä ja eri kokoisia :-D

Vihreänapaisen helmen piti olla omena. Ei siitä omenaa tullut, mutta ihan kiva helmi kuitenkin. Iso musta möykky meinasi olla lintu, mutta ei sitten ollutkaan. En muistanut, kuinka päin lintu tehdään tikkuun, ja olin kovaa vauhtia tekemässä sitä väärinpäin. Ihan itse huomasin, ettei linturaukalle saa tällä systeemillä päätä eikä pyrstöä. Kirjavainen helmi on pienen lasipätkän tuhoamista. Hänestä tuli viehättävä.

Tämä vekkuli aiheutti ehdottomasti päivän ja viikon parhaat naurut. Hän saa kulkea mukanani, sillä aina häntä katsoessani tyrskähdän nauruun. Joo - se on kissa, on on. Livenä ei näytä ihan näin epämuotoiselta, mutta kertakaikkiaan huvittavalta siltikin.

Sitten päästiin päivän aiheeseen. Ensimmäisestä linnusta (lukuunottamatta tuota ylempänä olevaa möykkyä) tuli vähän eri mallinen kuin mitä oli tarkoitus. Tästä tuli tällainen korkea, pyöreäkroppainen. Vähän aikaa piti miettiä, että mikä meni vikaan.

Sitten muistin, että aloitushelmen massa on syytä muotoilla enemmänkin kiekoksi kuin pitkulaiseksi helmeksi, niin mittasuhteet menevät siten kuin haluan. Tässä näkyy hyvin, kuinka linnuille tulee aivan oma persoonansa tehdessä.

Oransseja tipusia piti tehdä toki myöskin. Tulen näistä aina niin hyvälle tuulelle.

Tässä kuvassa näkyy ehkä parhaiten tämän kerran kropan malli. Näistä tuli jotenkin virtaviivaisempia ja isopyrstöisempiä kuin aikaisemmin. Enkä vaan yhtään tiedä mistä moinen johtuu. Näistä kauniin maanläheisistä linnuista yksi tuli takaisin kotiin siipirikkona. Liekö siipi ollut liian hento tai sitten olen törkännyt sen uunin seinään laittaessani helmeä jäähtymään.

Meillä oli kyllä valtavan kivaa taas kerran! Kiva 'oma porukka' on ihan ehdoton jutussa kuin jutussa. Tän sakin kanssa voisin melkein lähteä vaikka pitsinnypläyskerhoon, ja silti olisi ihan huisin hauskaa. Niin, voisihan nypläys olla muutenkin kivaa. En ole koskaan kokeillut.

Tätä postausta kirjoittaessani itsesensuuri oli valmis sensuroimaan lähes kaikki helmikuvat huisin hiiteen. Eihän kukaan voi vapaaehtoisesti esitellä julkisesti tällaista kättensä jälkeä, eihän? Sitten tuumasin, että kun kaikki mun hommani eivät käy niinkuin siellä kuuluisassa käsityöpaikassa, niin saahan se näkyä blogissakin. Minulle ilo tekemisestä on kuitenkin se suurempi juttu kuin ne täydelliset lopputulokset. Tällä itsekritiikillä ei tarvitsisi esitellä yhtään mitään, jos meinaisi esitellä vain ne täydellisyydet...

14 kommenttia:

  1. Oi, minusta nämä ovat liikuttavan kauniita<3
    Olisipa hauska joskus päästä kokeilemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeasti tosi-tosi hauskaa. Ja tosi-tosi vaikeaa. Ihan hirmuisen mukaansatempaavaa hommaa kumminkin!

      Poista
  2. Ei liene ihan kaikkein helpointa hommaa, joten ei ihme ettei heti tule täydellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuossa koordinaatiossa joku virhe. Käsi ei vaan tee sitä mitä silmät näkis sen tekevän :-D

      Poista
  3. Oi, lasihelmiä! Lamppulasitouhuissa täydellisyyden tavoittelun oon huomannut ihan turhaksi hommaksi - meininki pysyy mukavampana kun hyväksyy pienet "epäonnistumiset" ja yllätykset, joita tikkujen päistä löytyy lasin jäähdyttyä. Tirppuset ovat kyllä ihan älyttömän sieviä, ja jostain syystä tuo sopivan kaheli kissa sulattaa mun sydämen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei onneks tarvi tulla täydellistä jälkeä! Mä tykkään näistä itsetehdyistä ylläreistä ihan huisisti. Ei niitä raaskukappaleitakaan voi minnekään hävittää.
      Tirppoja en ole raaskinut vielä käyttää mihinkään. Niille pitäisi keksiä se Idea.

      Poista
  4. Ihania, juurikin yksilöllisiä. =)
    Ja nuo kalat on kyllä huippuja. ;D
    Kissan ottasin minäkin mieluusti itelle ja ihan kuule riipukseksi ohueen hopeaketjuun. =) Mulla kun tuon sydämen tahtoo viedä aina noi vammaset yksilöt... jokusen simmosen hoitanut kissatalon aktiivi aikoina. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mun hassukissalla on melkein fanikerho jo <3 Vasta huomasin, että raukan silmä taitaa olla puhki sen lisäksi että se karsastaa todella pahasti.

      Poista
  5. Kauniita helmiä! Nuo linnut ovat tosi ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JennyF!
      Tirpat ovat olleet pari vuotta jostain syystä sydäntä lähellä. Noi mustarastaat (ihan selvästi mustarastaita, eikö vain) kun hyppäilee kotopihassa, niin pitihän heidät yrittää saada ikuistettua lasiinkin.

      Poista
  6. Mahtavaa! Kai muilutat sitten näitä helmiä kaikkiin riipuksiin ja korviksiin? Tätä lisää :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän, yritän parhaani! Todennäköisesti päätyvät helmi kerrallaan korviksiksi, kun en osaa tehdä näistä mitään muuta...
      Lisätuotantoa joudut odottamaan ehkä syksyyn asti, olen pahoillani :-/

      Poista
  7. Voi mahdotonta...Kaiken sen ihanan lisäksi, mitä teet, teet vielä lasihelmiäkin!!! <3

    Nämähän ovat kertakaikkisen upeita, persoonallisia -ja Ihania! Onneksi sait itsesensuurin hetkiseksi hiljenemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vakuuttava ja ennenkaikkea kova ääni, saan puhuttua itsesensuurin välillä kumoon. Se menee nurkan taa häpeämään ja hiipii sitten pikkuhiljaa sieltä takaisin. Mokoma.

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.