sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Open läksiäislahja

Meillä on ollut maailman mahtavin työväenopiston korukurssin ope. Nyt open on aika jatkaa matkaa muihin hommiin, ja meidän pitää sanoa hetkeksi heipat. Hyvästejä ei jätetä, sillä vielä me tavataan!

Porukan kanssa päätettiin, että halutaan ehdottomasti muistaa opea jollain meidän porukan näköisellä jutulla. Keksittiin sitten, että jokainen meistä tekee jonkin pienen omannäköisen palasen, joista sitten kootaan ranne- tai kaulakoru. Ainoana rajoituksena oli, että mahdollisen metallin tulisi olla hopeaa, eikä pala saisi olla hirmuisen suuri. Halukkaita osallistujia löytyi niin paljon, että kaulakorusta meinasi tulla piiiiitkä.

Rasia piti tietystikin askarrella ihan itse

Raakelin punsseloitu pala ja Jorman vyötiäiskorun osa

Yksi Marin kuningasketjun paloista ja Piian palleroiset
  
Kalevin oranssi kukkalinkki ja Marin kuningasketjua

Mun tekemä pallerohelmi

Iisan kuningasketjua ja hematiittihelmi

Tapion hopeakallo

Hannun hioma ja istuttama spektroliitti

Eeron fold forming -lehdykäinen

Päivin sudenkorento

Päivin toinen, siemenhelmistä taituroitu sudarihelmi

Suvin hopealaatta

Kaikki palat yhes koos
Sellainen hauska sekametelisoppa siitä tuli! Koru on ihan yhtä sekalaisen näköinen kuin koko meidän porukkammekin. Siitä tuli juuri täydellinen tähän tarkoitukseen. Pakko on kyllä myöntää, että aika haikeaa oli tämän antaminen. Onneksi oltiin sovittu vikalle kurssikerralle oikein intensiivistä ohjelmaa, joten ei ehditty vetistellä kovinkaan paljoa. 

18 kommenttia:

  1. Ooh my my, miten ihana koru!! Kyllä yhteistyössä on voimaa <3 Eikä näytä näytä muuten yhtään 'sekametelisopalta', ruudun tälläkään puolen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tuli tosiaankin aikas kiva. Eikä taatusti tule toista samanmoista vastaan :-D

      Poista
  2. Oppilaiden töistä päätellen hyvin taitava ope :) Ja rasiakin on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ope todellakin on taitava. Paljon erilaisia malleja ja ideoita aina mukana, aina auttamassa - ja kaiken lisäksi muutenkin ihana <3

      Poista
  3. Oi, miten ihana! Todella upea koru, ja aivan älyttömän herttainen ajatus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ennis! Jostain idea päähän pätkähti, ja sehän oli toteutettava juuri sellaisenaan. Onneksi kaikki tykkäsivät idiksestä. Eipä pääse ope meitä karkuun ikunansa!

      Poista
  4. Taa on aivan mieleton. :) Jos ei ope tykkaa niin jo on kumma! Ma ainakin tykkaan, jo pelkka idea on ihana. Ja sitten tuo itse koru. Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ina! Ope tykkäsi tosi paljon - onneksi. Koruja on aina vaikea antaa koruntekijälle, mutta tässä se idis oli koko villakoiran ydin.

      Hauskaa oli, että ope arvasi oikein kaikkien palojen tekijät. Yhtä osaa mietti pitkään, ja tuumasi, että jos Tapio olisi kurssilla, niin tää olisi Tapion tekemä. Aika hauskaa, sillä Tapio halusi osallistua ihan kurssin ulkopuolelta :-D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Eila!
      Tästä oli varmastikin iloa kaikille - sekä tekijöille että saajalle. Tai näin ainakin tahdon uskoa :-D

      Poista
  6. Aivan upea koru. Välittäminen ja open tärkeys välittyy korusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa kuulla, että idea välittyy ainakin näin tarinan myötä myös muille. Tällaista ei varmaan koskaan tule toista tehtyä.

      Poista
  7. Mahtava koru. Just paras kiitos. =)
    Ja onhan magee toi edellisen huivikin. Mä en oo tuohon wollmeiseen vielä tutustunut... yritän hillitä tätä kallista lankamakuani väliin. ;D
    Mut siitä rumapaidasta... ei se mun mielestä ruma oo. =) Pistä mulle tuleen jonsei sulla oo käyttöä. ;P Ja niin, viskaaks osottees mulle. =) Kevät meni jo, mut ois tommoset kötöstykset tuossa oottamassa siitä pika-arpasusta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oot, Kati, hirmuisen kiltti <3 Oot niin pikkainen, että hukkuisit rumapaitaan.

      Oikeesti, oonks mä ihka oikeesti voittanut jotain arvonnassa? Häkellyttävää, sillä arpaonni kiertää mut yleensä melko kaukaa. Kiitos, laitan hetimmiten postia!

      Tuo Wollmeisen lanka on aika ihanaa. Varmasti löytyy monta muutakin saman oloista, mutta mä olen nyt jumittunut toistaiseksi tähän. Mä neulon niin hitaasti ja vuodessa määrällisesti vähän, että onneks ei tuu vararikko eikä huono omatunto :-D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Voi kiitos, Suvituulia!
      Sinun blogistasi löytyykin monen moista, puutöistä virkkaamiseen. kadehdittavan monitaitoista!

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.