sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Metsään meni

Tour De Sockin kakkosetapin ohje Far Into The Forest oli huiman näköinen. Tiirailin sitä pikkupuhelimen näytöltä, rakastuin ja kauhistuin samalla. Kirjoneuletta koko sukka, ohut lanka, ihanan pelottavia kuvioita. Aloitusta täytyi odottaa kunnes sain valmiiksi edellisen etapin sukat, ettei ykkösetapin sukat olisi jääneet kesken.

Halusin neuloa M-koon, koska siinä kuulemma sivupalmikot menevät kauneimmin. Valitsin siis vähän paksumman langan (SandnesGarn Sisun) ja 2,75mm puikot, jotta saisin kanoottijalkaani sopivan sukan. Tässä kohtaa mentiin kirjaimellisesti metsään. Käsialani on vissiin maan perusteellisen tiukkaa kirjoneuleessa, ettei sukkaa ollut toivoakaan saada jalkaan. Tämä sukka oli niin ihana ja työläs, että sitä ei voinut kutoa muille kuin itselle. Purkuun mäni.

Noh, tulipahan opeteltua laskemaan kahteen ja kiinnittämään huomiota lankadominanssiin. Kymmenisen silmukkaa nimittäin meni väärällä dominanssilla, enkä näköjään osannut korjata kaikkia. Se häiritsi silmää suunnattomasti. Sen lisäksi neuloin useammassa kohdassa vain yhden harmaan silmukan, kun niitä olisi pitänyt olla kaksi. Liian vaikeaa laskea. Harmaa olisi saanut olla tummempaa, tai jopa mustaa, jotta kuvio olisi tullut paljon paremmin esille. Seuraavissa sitten tikuttelen vaikka mustaa ja neonvihreää, mutta mustan neulominen saa odottaa ensi kesään.

Kahden illan jälkeen kiskaisin HiyaHiyat irti ja aloitin alusta L-koolla, muutoin samoilla spekseillä. Päätin tehdä varresta justiinsa sen mittaisen kuin mihinkä yhdet kerät riittäisi. Muutaman kerroksen takia en tahtonut korkata uusia keriä. Ihan hyvät nilkkikset näistä tuli. Kakkosetapin loppuessa juhannussunnuntaina mulla oli valmiina aika vähän sukkaa. Nämä jäivät puikoille odottelemaan seuraavaa vapaahetkeä. Sain ne kuitenkin valmiiksi ennenkuin koko TdS loppui - jee!

Tämä kisa oli valtavan antoisaa, vaikken itse kisannutkaan. Mun on tullut tehtyä ja opeteltua sellaisia juttuja, mihin en olisi koskaan kuvitellut ryhtyväni :-D Suomalaisilla oli huikea menestys kisassa. Mieleen tuli sama tunne kuin aikanaan miesten keihäskisoja katsellessa. Sitä melkein halkesi ylpeydestä ollessaan suomalainen, vaikkei ollut koskaan edes koskenut keihääseen. Tässä sama juttu. Suomalaisilla on niin Maine maailmalla, mollaan maailman nopeimpia neulojia!

Miljoonasti onnea kaikille tour-sukkansa neuloneille - ja erityisonnittelut hienosti kisassa pärjänneille!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Revontuli #2

Monet ihastelevat kovasti erilaisia käsinneulottuja juttuja. Toisen pyytävät hyvinkin herkästi neulomaan pitkät pitsi- tai palmikkosukat tai huivin tai jotain muuta pienempää tai isompaa. Jokunen on valmis tuomaan käytetettävät langat, vaivanpalkka onkin jo isompi kynnys. Toisinaan se lankakin on jäänyt saamatta.

Mä olen tuumaillut, että en neulo tilauksesta - ja kerronkin sen hyvin herkästi. Neulon jos tahdon ja sillä aikataululla kuin kerkeän. Tai olen neulomatta :-D Toisinaan löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät ihan aidosti sen työmäärän, mikä pienenkin oloiseen neuleeseen kuluu. Tunteja hujahtaa helposti kymmenen tai kymmeniä.
Ryttymytty ennen pingotusta
Rouva Ihanainen ihastui joskus neulomaani Revontuleen, siihen ensimmäiseen. En kuitenkaan luvannut neuloa sellaista tilauksesta, en. Mieleen jäi kuitenkin pyörimään, että hänelle haluan neuloa sellaisen, sillä hän on täydellisen knit-worthy (neulomisen arvoinen) henkilö niinkuin lontooksi osuvasti sanotaan.

Rouva Ihanaisen Revontuli neuloutui välipalojen omaisesti puseron ja sukkien välissä, rivi silloin ja toinen tällöin. Omaan aikatauluun ja neulomismielentilaan sopien. Tämä on neulottu ilolla kivalle ihmiselle. Sinne on ujutettu joukkoon pari omaa suunnitteluelementtiä (ei siis virhettä, ei suinkaan!). Lankana käytin tapani mukaan sukkalankaa, Hot Socks Spectraa värissä 73. Sitä meni himppasen toista kerää. Toivottavasti lanka ei kutittele, tai mun täytyy tehdä uusi versio jostain kutittamattomasta. Isommat pyöröt olivat Jemmassa, joten tikuttelin huiviin 4,5 mm:n pyöröillä ilmavaa pintaa.

Voi kaameus. Postaushan kuulostaa siltä, etten tahdo kutoa kelleen muulle kuin itselleni. Se ei kyllä pidä täysin kutiaan, mun ulosannissa täytyy olla joku ohjelmointivirhe. Toistaiseksi itselle ei ole montaa neuletta jäänyt, sukkiakin on omassa laatikossa vain kolmet.


Mut Revontulesta tuli hyvä! Rouva Ihanainen oli tapansa mukaan ihan 'pähkinöinä' ja kertakaikkisen ihanainen, ja alkoi tuuppia mua kiitokseksi kylpylään. En suostunut.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ässät: Anoppi ja mä

Hopeapajat ja -kurssit ovat ihania. Rakastan sellaisia. Miljuuna kertaa mieluummin valitsen lomaohjelmaksi viikon kurssin täysylläpidolla, rajattomalla pajankäytöllä ja neljän tunnin yöunilla kuin Karibian loman rantalöhöilyineen. Olen kokeillut, joten tämä on satavarma tieto.

Kursseilla tulee aina uusia ideoita ja vinkkejä. Tällä kertaa S-sormus iski aivan satasella. Sellainen oli saatava. Jokin tässä muodossa kiehtoo aivan valtavasti. Sormuksen tekeminen oli sinänsä jännittävää, sillä S-kaarteen kokoa tai täydellistä muotoa ei voinut tietää etukäteen. Rungon koko oli ainoa varmaksi tiedettävä juttu. Sormuksen korkeus on kuulemma hankala ja liioiteltu. Miten niin, kysyn vaan? Voiko sormus olla liian näyttävä tai kivi liian iso? No ei todellakaan voi. Tässä kuvassa on kaksi sormusta.

Koska tiedän Anopin pitävän tästä tyylistä, tein hänelle ihka oman, jotta ei tarvi nyysiä mun sormusta. Anopin ässässä on toinen puoli harjattu ja toinen kiiltävä, joten sormus saa mukavaa eloa katselukulman mukaan.

Omani tein hieman välikokoiseksi. Talvella se sopii hyvin keskisormeen, ja kesällä sitä käytetään nimettömässä. Vielä on pohdinnan alla, jos istuttaisinkin sormukseen kiven tai kaksi. Täytyy nyt vähän käyttää, katsella ja makustella.

Oijoi. Ihmiselle tulee aina tarpeita tällaisten projektien myötä. Mites mä nyt tällaisia voin tehdä kotona, kun mulla ei ole valssia? Sellainen täytyy varmaankin lisätä tuohon loputtoman pitkään Tällaisen Vempaimen Tarvitsen Ehdottomasti -listaan. Oisko kellään myyä halavalla?

Tour de Sockin viides etappi alkoi eilen iltapäivällä. En aloittanut vielä. Pakkasin kyllä varmuuden vuoksi langat ja puikot ja ohjeen reissukassiin kun lähdin humputtelemaan vielä omaa kotiakin korvempaan. Korpikuusen kannon alla tällainen mörrimöykky pärjää ilman neulomista - just ja just - kun on hyvää seuraa!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kaiverrettu suojelussormus

Kurikan kurssilla kokeilin kaivertamista ensimmäistä kertaa eläissäni. Se oli ja on vaikeaa. Ehkä senkin voi oppia, kun tarpeeksi treenaa. Voin kuitenkin huvittaa teitä näyttämällä ihan ihka ensimmäisiä kokeiluja. Näissä on pyritty täyttämään pinta mahdollisimman tarkkaan - ja vielä molemmin puolin levyä. Materiaalia ei pidä tuhlattaman.

Tässä on ensinnä tasokaiverrusharjoitusta. Silläkin oli jokin hieno ammattitermi, rambuleeraus/skrambuleeraus tjs, mutta en saata muistaa sitä. Pari pientä viivanpätkää tuolla täysissä kuparilevyissä on sen näköisiä, että voisin kutsua niitä onnistuneiksi. Vaan kuten piirroksista ja sommittelusta näkyy, niin kyllähän näistäkin jotain on suunnitteilla.

Kuinka vaikeaa voi viivan tekeminen olla? Suorasta tulee mutkittelevaa ja kaarevasta tulee kulmikasta... Askelpituuden vaihtelusta näkee, että mulla ei ole rytmitajua ollenkaan.

Pyör(t)ökaivertimen kanssa toimiminen oli sitten vielä astetta tai paria hankalampaa. Jälki on tässä ekassa levyssä aivan hirveätä - eikä vammoiltakaan vältytty. Voin omakohtaisesti kertoa, että pajatyöskentely hankaloitui jonkin verran, kun kaivertimen tuikkasi etusormeen luuta myöten. Auts. Ihan kaikki naarmut eivät  ole lipsahduksia, levyssä oli jo valmiiksi jälkiä :-D

Mun ehdoton lempparisormus on ollut tämä ylimmän kuvan vasemman puoleinen sormus. Se sujahtaa sormeen useammankin kerran viikossa. Sille piti nyt tehdä seuraaja, tai ainakin kaveri. Pikatyönä tekaisin sitten tällaisen hyvin yksinkertaisen sormuksen, jossa haasteena oli taivuttaa ylä- ja alareunaa siten, etteivät reunat hinkkaa ihoa. Hyvin onnistui. Kaiverrusjälki nyt on mitä on, mutta toimii. Rungon takaosa on tehty puolipyöreästä langasta, jotta sekin istuisi mukavasti.

Jostain intternetin syövereistä löysin kuvion symboloivan perskohtaista suojelusta. Sitä tarvittiinkin tässä toissayönä. Koirapojat ulkoilivat harvinaisen pitkään omassa, aidatussa metsässä. Yhtäkkiä kuului epätavallinen Setämiehen haukahdus, ja minun piti lähteä oikein katsomaan, jotta mitä metsässä tapahtuu.

Tyypit olivat ihan tohkeissaan, ja rhodekoira kantoi suussaan jotain vähän isompaa ja karvaista. Hemmetti, se oli supinpoika. Onneksi supeilla on tapana feikata kuollutta. Tämäkin oli hiirenhiljaa ja velttona vaikka ympärillä tapahtui mitä. Hain lumilapion ja roudasin mettänelävän takaisin aitojen ulkopuolelle. Toivottavasti se ymmärtää pysyä tulevaisuudessa poissa meiltä. Supeja ei meillä kaivata.

torstai 2. heinäkuuta 2015

TdS:n kupla puhkes

Tour de Sockin kolmas etappi päättyi pari tuntia sitten, tänä aamuna 4:30. Vaan olipa etappi, sanon minä.

Kyllä ei sukkakisa nyt suju suunnitelmien mukaan. Ekan etapin aloitin myöhässä ja sluibailin koruilemassa monta päivää etapista. Toisen mallin aloitin vähän jäljessä, mutta sainpa sittenkin neulottua etapin aikana muutaman sentin. Kolmosetapin aloitin aivan ajoissa, juhannussunnuntaina klo 8:00. Ohhoi, sitten piti ottaa vähän päikkäreitä, käydä tervehtimässä (ystävän) uutta koiranpentua, kaiverrella pennulle nimilaattaa... Ekan päivän aikaan sukat edistyivät vain vajaan varren verran - toki kaks kerrallaan.

Malli ei sytyttänyt mitenkään erityisesti, mutta toki tahdoin kokeilla sitä, kun kerran olin hereillä etapin alkaessa. En halunnut tärvätä malliin ihania käsinvärjättyjä tai muita luksuslankoja, joten valitsin Sisua petroolin värisenä ja 2,25mm:n puikot. Toivoin, että sukasta tulisi vähän mallisukkaa isompi, kun kokovaihtoehtoja oli ohjeessa tasan yksi.

Ekan sukan varren alussa kaavio meni jotenkin sekaisin. Siis kaavio, ei suinkaan neuloja. Tuli kummallista sykerrystä, josta neuloja päätti olla välittämättä. Varret valmistuivat maanantaina (=13h). Tiistaina tein kantapäät vastoin ohjeita vahvistamattomina ja ohjetta vähemmillä kerrosmäärillä (=3h). Kantapäistä tuli julmetun suuret.

Keskiviikkona aloitin kiilakavennuksia ja sekosin varren kuvion jatkumisessa (=2h). Torstaina meni pinna, nykäisin puikot irti ja kerin Sisut uudestaan. Ohjeenkin heitin jo takkaan, mutta vielä en tuikannyt tuleen.

Kyllä melkein kannatti neuloa jotakuinkin 18h saamatta mitään aikaan. Ihan tyhmät sukat :-D Senkin ajan ois voinut kutoa uusia Virrat-sukkia, jatkaa kakkosetapin sukkia, aloittaa neulepaitaa tai tehdä koruja. Tai vaikka siivota ja pyykätä. Viime perjantaina päätin, että aloitan nämä sukat uudestaan heti kun mulla on vähän sopivaa aikaa. Hyvä että purin silloin edellispäivänä. Olishan ne olleet jo kohta viikon valmiina. Oispa ollut tosi harmillista... Mutta kun olisin nähnyt sukissa vain ne virheet, en olis voinut käyttää niitä enkä myöskään antaa kelleen lahjaksi. Hyvä että ovat nyt näteillä kerillä.

Kerrottakoon, että en ole herännyt tänään puol viis kutomaan sukkaa. Enkä myöskään aio kutoa sukkaa, jossa on minipieniä helmiä kuten tämän etapin sukissa. Jotenkaan From A Distance -sukat eivät nyt sykäyttäneet.