sunnuntai 2. elokuuta 2015

Filigraania

Vihdoinkin olen uskaltautunut kokeilemaan filigraania. Tai ainakin wanna be -filigraania. Kesäkursseillessani piti kehitellä joku väliaikatyö, mitä voisin omatoimisesti väkertää opea odotellessa tai pimeinä yön tunteina. Päätinpä sitten sykerrellä lankaa.

Ensin tästä piti tulla sormus. Koska en ollut ajatellut sivuosien leveyttä ja niistä tuli eri levyiset, päätinkin tehdä tästä rannekkeen. Toki paloja ja pituutta piti tehdä lisää, piti keksiä lukko ja saranointiakin piti harjoitella.

Filigraaniosuudesta tuli aika kaamea. Saranoista tuli hirveän kaameita. Lukkoa en viimeistellyt, koska tiesin muokkaavani tätä.

Tokikaan en arvannut, että palaisin takaisin alkuperäiseen ajatukseen. Tästä tulikin sormus. Kierrätys kunniaan!

Rannekkeelle piti sitten tehdä uusi keskuspala ja kauniimmat saranat. Ei tullut ihan mun näköinen, eikä istu täydellisesti mun ranteeseenkaan. Pitäisi olla himpun pienempi jotta sopisi mulle.

Lukon tappikin tuli lyhennettyä suht oikeaan mittaansa.

Tästä ei tullut mulle korua, mutta se poiki taas lisää ideoita ja aatoksia. Sormus on kiva ja jää käyttöön, muu menköön harjoittelun piikkiin. Tämäkään ei siis ollut turha koru, tarkoituksensa kaikella.

11 kommenttia:

  1. Jos tuo ensimmäinen tekele on kaamea, niin hyvin osaat huijata kuvaamalla ;) Minusta se näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  2. En tajua ollenkaan mistä kaameuksista puhut :D . On nimittäin niin kaunista filigraania jokaisessa kuvassa. Ihanat!

    VastaaPoista
  3. Ainakaan ruudun tälle puolelle ei erotu kaameutta, enemmänkin kauneutta :).

    VastaaPoista
  4. Kauniitahan nuo ovat! Kyllä olet taitava! Mulla ei riittäisi millään hermot tuonkaltaiseen käsityöhön.

    VastaaPoista
  5. Ei tuossa alkuperäisessä rannekkeessa vikaa olisi ollut, mutta hyvännäköinen on kyllä sormuskin! Ja tyylikäs tuo uusi rannekoru, sille tuskin on ongelmia löytää uutta omistajaa... :-)

    VastaaPoista
  6. Minusta tuo näyttää hyvältä. Kauniita ovat kaikki.

    VastaaPoista
  7. Te kaikki olette kyllä ihan liian kilttejä, kiitos kauniista sanoistanne.
    En viitti sormella osoitella kaikkia ei-niin-kauniita juttuja, hyvä jos ette huomanneet :-D

    VastaaPoista
  8. No, jo on upeita filigraani -kiemuroita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän välillä pitää kokeilla jotain uutta. Tanja Marita (Saurikki) on yrittänyt varmaan kaksi vuotta saada mua tekemään filigraania. Olen hieman hitaasti lämpeävä...

      Poista
  9. Oo'ou, hieraisin silmiäni nämä kuvat nähdessäni... Niin tavattoman kaunista on työsi jälki... UPEETA!!! <3 <3 <3 (anteeksi, että korotin ääneni, mut en muuta voinut! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä saa karjua jos kokee aiheelliseksi :-D Ei o niin vaarallista laisinkaan.
      Seuraavasta filigraanista lupaan tehdä siistimmän ja suunnitellumman, enkä vain syhertele ja juottele lankoja sikin sokin. Lupaan.

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.