sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Paksut ohutsukat

Ystäväni on monitaituri. Hän ainakin neuloo, virkkaa, ompelee, värjää etenkin kankaita, rakentaa puutarhaa, tekee keramiikkaa sekä keksii mitä hienoimpia risu- ja kierrätysmateriaalijuttuja. Varmaan jätin jonkun tärkeän osa-alueen mainitsematta, kun ei pieni ihminen voi muistaa kaikkea. Yksi puutos hänellä on, ei niinkään taidoissa vaan viitseliäisyydessä: Sukat neuloutuvat lähinnä tossuiksi, eikä sukkia neulota alle seiskaveikkapaksuudesta. Kenkiin kuitenkin piti saada sukat, ohuet sukat.

Mua ensin kauhistutti, kun en saa itsellenikään tehtyä fingering-sukkia. Tarkempi tiedustelu kuitenkin paljasti, että hänelle ohut sukka on nallevahvuinen. Phuuuuh, mikä helpotus. En hakenut kaupasta harmaata, joka olisi ollut nappiväri. Sen sijaan kaivoin 2014 värjäilyistä Kujeen paksumpaa sukkalankaa, jonka olin värjännyt kanervalla. Kakspuolosilla tykitin 52s:lla Heidin Aurinkotanssien innoittamana nurjaraitaista perussukkaa niin pitkälle kuin lankaa riitti. Olin värjännyt langan kahdella vyyhdillä ja näihin käytin 81-grammaisen vyyhdin. Tiukille meni, ja varsi jäi omaan makuuni vähän naftiksi. Lankaa jäi yhteensä 5cm.

Näitä neuloessa huomasin, että musta on tullut kranttu. En enää tykkääkään ChiaoGoon käyristä pyöröpuikoista. Kaapeli on edelleen jumalainen, mutta en osaa pitää puikko-osaa kädessä. Täytynee kokeilla vielä jollain toisella langalla. Vihasin nimittäin neuloa tätä lankaa. Mun prinsessasormiin se on paksua, karheaa eikä se taivu minnekään eikä mitenkään. Voi kökkö. Sen siitä saa, kun tikutti 1,5 kuukautta merinovillaa. Taidan ottaa kurinpalautuksena jonkun ison karheuslankaneulomuksen, etten opi hinostelijaksi.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kapallinen kissoja

Kesällä kerran kävi hauska sattumus. Olin tehnyt Sinikalle kissukorvikset, ja Susu sattui bongaamaan ne täältä blogista. Ja kun Susu tahtoi sellaiset, niin mun mielestä hänen piti tietysti saada tahtomansa. Näistä toki täytyi tehdä hieman tassumaiset, onhan Tassu ehdoton Kuningas ja Laumanjohtaja Susun perheessä.

Vartaloksi sovittelin mattamustat onyksrondellit. Sääli, ettei mulla ollut yhtäkään musta-valko-kirjavaa kivihelmeä, sillä näissä olisi ehdottomasti pitänyt olla yksi sellainen. Noh, tassukkaat valmistuivat aikanaan syksyn tullen. Ekan kerran ikunansa käytin tuollaisia lukittavia koukkuja. Toivottavasti ne toimivat Susun toivomalla tavalla, etteivät kissut mene hukkaan. En ehtinyt tarkastaa kuvien tarkkuutta, kun korvikset piti saada kiiruulla postiin. Vaan kai näistä idea selviää :-D

Aukusti-pappa (13v) lähettää täten Tassulle terveisiä!

Kaikkein hauskinta minun osaltani tässä oli yllätyspalkka, joka sovittiin hoidettavan lankana. Susu tietää ennestään, että tykkään kovasti ruskeasta (paitsi epäväri peikestä en suuremmin piittaa) ja rakastan iloisen harmaata. Tykkään hirmuisesti myös väreistä, paitsi en persikasta tai muista hailuväreistä.

Kerroin, että suunnitelmissa on neuloa joskus hamassa tulevaisuudessa Veera Välimäen Kappa. En tiedä, osaanko ikinä sellaista käyttää, mutta tahdon sellaisen. Tahdoin siitä lähtien, kun Napit puuttuu -blogin Tiina oli kutonut sellaisen Lotalle. Mäkin haluan olla yhtä iloinen ja nauravainen - ja Kappa-huivi/kaapu/poncho päällähän se onnistuu. Ainakin jos yrittää liikuttaa käsiä. Silloin voi olla kroppa jumissa ja nauru herkässä.

Tässä siis mun Kappa, silvuplee. Ai miten niin se näyttää ruuvinvääntimeltä?

Koska se on maailman paras ja ihanin ja hienoin ja pehmein ja siliteltävin ruuvinväännin! Siksi.

Värijärjestyksestä ei ole vielä minkään valtakunnan hajua, mutta onhan tässä tulevat vuodet aikaa suunnitella. Kiitos Susu ja Ida-Maria - tää oli mieletön ylläri!

Ainoa huono juttu oli se, että nyt erilaiset violetit näyttävät mun silmään tosi hyvälle. Paaaljon paremmalle kuin aiemmin. Sehän sitten poiki sen, että mun oli kaivettava kaapista pari vuotta marinoitu Ottobre 303 workshopin paitakaava ja opeteltava tekemään trikoopaita. Hitto. Kolme yötä meni neljän tunnin yöunilla. Nyt kaava on kumminkin muokattu tämän ekan version jälkeen siten, ettei pitäis tulla selkäpussia. Etukappaleellekin olen kuositellut vaihtoehtoisversion Linnean vinkkien mukaisesti. Näitä versioita en ole vielä testannut oikeasti, ehkä tänään olisi sopivasti aikaa ommella.

Mut nyt mulla on paita/mekko/tunika, ja kaavaa on muutettu mulle sopivaksi. Harjoituskappaleina syntyi neljä muuta rättiä. Hehee, en ehkä ole oikein vakavasti otettava, kun paidassani on vaaleanpunaisia elefantteja. Ilme yrittää kyllä olla oikein tuima. 

Juuri nyt olen tosi innostunut ompelusta. Hupparimekkoja ja tunikoita tekisi mieli surruutella koko ajan. Yritän kumminkin pitää ompeluksia pois täältä blogista. Se johtuu ihan siitä, että ompeluksista pitäis olla sovituskuvia, henkarikuvista en itse saa oikein mitään irti. Mulla ei oo mannekiinia, enkä tykkää itse olla kuvattavana. Joten No Can Do. Sorry.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Puolangan punos

Mä en ole erityisesti erilaisten punosten ystävä. Joo, toki Inarin punos on kiva ja näyttävä, mutta pantamalliset rannekkeet eivät jotenkin ole mun juttu. Nyt homma kuitenkin lähti lapasesta. Toooosi yllättävää.

Kaikki lähti sormuksesta. Mähän tunnetusti olen ihan sormushöppänä. Niitä kun ei tarvi koskaan tehdä kahta samanlaista ja symmetristä, niillä on kiva leikitellä ja niistä saa näyttävää aikaan pienellä vaivalla. Tai noh, joskus vähän isommalla vaivalla.

Tähän sormukseen laitettiin etuosa Puolangan punoksesta ja takaosa puolipyöreästä langasta. Patinoituna tästä minulle uudesta punoksesta tuli tosi kaunista. Tosin leveyttä olisi voinut olla lisää, olishan noita punoksia voinut juottaa useamman vierekkäin tai levyn päälle tai jotain. Nyt se on vähän pikkusievä. Tykkään silti, kovasti.

Sormuksen tekemisestä jäi sitten ylimääräistä punosta, sillä siihen hupeni tangosta vain pari senttiä. Jämäpätkiä ei jätetä pakkiin pyörimään, vaan siitä piti kehitellä jotain. Punosta oli vähän naftisti, mutta päätin tekaista siitä rannekkeen.

Päätteiksi en tahtonut yleisesti käytettyjä spiraalin pätkiä, vaan tahdoin jotain sileää, joka ei vie yhtään huomiota punokselta. Tällaiset siihen sitten tekeytyivät.

Yllätyksekseni taidan tykätä tästä rannekkeesta. Niin ainakin luulen. Ehkä.

Tällä hetkellä on kaikki hommat vähän vaiheessa, niin korut kuin käsityötkin. Muutamia on työn alla tai melkein valmiina kummassakin kastissa. Jonkun vaan pitäis tomeroitua ja tehdä ne loppuun, kuvata ja kirjoittaa postaukset. Kukahan se Joku olis... Nyt pitää kuitenkin ruveta suunnittelemaan töihin lähtöä. Pitäkää kiva sunnuntai!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Voittajaolo!

Mulla kävi mäihä. Ihan mieletön mäihä. Maaliskuussa olin ilmaissut TiiQ:lle, että mulle olisi kunnia käyttää hänen tekemäänsä projektipussukkaa. Hänen pussukkansa ovat nimittäin ihan omaa luokkaansa, rakastan niitä. Koska puhun ja pälätän paljon niin netissä kuin IRL ja minulla on hirveän huono muisti, niin olin unohtanut koko jutun jo aikapäiviä sitten.

Eräänä kauniina päivänä postilaatikkooni sitten putkahti paksu kirjekuori. Siitä paljastui TiiQ:n ompelus.

Maailman hienoin projektipussukka! Mun! Mulla on jonkun toisen tekemä projektipussukka! Jaa pikkuisenko on luksusta, kyllä vaan.

Kaikkeist hauskinta oli tuo kangasvalinta, joka mun pussukkaani oli sattunut. Mä nimittäin yritin äitienpäivänä värjätä koivun hiirenkorvilla sitä ärjyn vihreää väriä, joka viime vuonna meni ihan ohi. Liottelin lehtiä yön, keitin tunnin, värjäsin Cascade Heritagea tunteroisen ja jätin hellankulmalle seuraavaan aamuun.

Ensi alkuun väri oli todella karvas pettymys. Pesin ja kuivasin langan ja nostin sen esipuretettujen lankojen kanssa samaan naulaan häpeämään ja  odottamaan päällevärjäystä. Joka kerran lankojen ohi kulkiessani aloin pitää väristä enemmän ja enemmän, ja loppuviimeeks se näytti mun silmään tosi hyvältä. Valohoito ja häpeämisnaula auttoivat. Päätin, että noiden lankojen täytyy päätyä samaan työhön jollain tavalla, sillä ne sopivat täydellisesti keskenään. Vaan mikä se väri ja väriyhdistelmä siis olikaan ja miten kummassa värjääminen kuuluu mitenkään projektipussukkaan?

Millainen ajatustenlukija tuo TiiQ oikein on? Aivan huippuhieno yhdistelmä. Ainoa pulma on nyt se, että jatkossa mun täytyy säilyttää näitä tällein yhdessä. Emmä voi nyt noista langoista mitään neuloa!

Tällä tontilla ei siis saada kirkkaan vihreää, ei. Se vaan on nyt tosiasia, joka on pikkuhiljaa uskottava. Mutta jos haluat mistä tahansa kasvista ja mistä tahansa langasta villin rohkeaa beeshiä, niin tuo tänne vaan. Kyllä mä peikeä värjään!