sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Lamppuhelmien väkerrystä

Tässä tulikin pikkuinen tauko postauksiin. Oli mulla onneks pätevä syy: Olen ollut kahtena viikonloppuna Nuutajärvellä Lea Swantzin studiolla väkertelemässä lamppuhelmiä.

Edellissunnuntaina oltiin pienemmällä porukalla tutustumassa Lean uuteen studioon. Puitteet olivat aika hienot... Lasikattoinen ja -seinäinen huone joen rannalla, metsän keskellä. Melkoinen paratiisi, etten sanoisi. Eilen oltiin sitten ns. perinneporukalla.


Eilisistä helmistä ei ole vielä kuvia, kun ei ole vielä helmiäkään :-D Tässä kuitenkin kuvasaastetta ja todistusaineistoa edelliskerralta.

Ihan ensimmäisenä piti yrittää tehdä erästä korua varten pääkalloja, norsunluun värisellä opaakkilasilla tietystikin. Jokaisesta tuli kovin oman näköisiään, mutta tuli niistä tunnistettavia. Kai. Nämä muuten ovat kerrankin livenä paremman näköisiä kuin kuvassa. Kuvassa ne ovat vain tuollaisia mönttejä.

Yhtä reppanaa parikin sanoi pupun kalloksi. Ehkä se sitten on sellainen. Mä en osannut tehdä lajimääritystä.

Näiden piti olla onttoja helmiä. Jos onttoudeksi lasketaan se, että helmen sisällä on pikkurippuinen ilmaa, niin sitten nämä ovat onttoja. Olivat muuten kovasti vaikeita tehdä. Mun seinämistä halusi tulla koko ajan liian paksuja. Näistä ajattelin nysvätä olohuoneen ja keittiön välille jonkunlaisen mobilen. Tai tällaisia on siis tehtävä rutkasti lisää sitä mobilea varten, näistä ei vielä kovin näyttävää saa.

Sitten tein pari kokeilua mustalla kirkkaan päälle. Eihän mustasta mitään mustaa tullut, vaan violettia. Länttäsinpä sitten yhteen mustan alle oranssiakin. Oikein väri-ilottelua.

Väri-ilottelu lähti sitten ihan lapasesta, kun löysin kivan keltaisen. Mulla on nyt ekaa kertaa elämässäni alkamassa joku keltainen kausi, yök. Löysin ihanan harmaan ja keltaisen kirjavan paitakankaan, ja siihen piti nyt tietysti tehdä helmiä.

Osassa oli värin kanssa sotkettu kirkasta.

Perushelmiä kahdella harmaalla ja suosikkikeltaisellani.

Loppuun ähräsin muutaman testihelmen, joista ei nyt mitenkään erityisen kauniita tullut. Kyllä niillekin paikka löytyy.


Myöhemmin sitten lisää kuvia niistä eilen tehdyistä helmilöisistä. On kuulkaa tuskaa odotella postipojalta pakettia. Haluaisin nähdä valmiit helmet niinkuin nyt.

10 kommenttia:

  1. Hienoja helmiä taas oot väkertäny. Ja voin niin kuvitella tuon tunteen odottamisen suhteen. Koita jaksaa kyllä ne sieltä aikanaan tulee. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitäis monta yötä nukkua, ainakin kaks. Ehkä mä maltan. Voisin vaikka sillä välin yrittää väkertää tuon harmaa-keltaisen korun valmiiksi, jos vain suinkin ehdin. Tuskin :D

      Poista
  2. Iiiks, tuo on niin kivaa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Oispa niin hienoa, kun pääsis vaiks kerran kuussa ihan säännöllisesti.

      Poista
  3. Upeita helmiä oot tehnyt. Noi pääkallohelmet on niin iiks - ihanii, meidän poikakin varmasti tykkäis niistä. Pupu = <3 Tykkään kyllä noista parista viimeisestäkin helmisatsista, vaikkei ne mukamas kauniita ollut. OLIPAS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin meillä on erilainen maku :D Onneksi kaikille helmille löytyy joku käyttötarkoitus tai henkilö niitä käyttämään.
      Noita pääkalloja oli huisin hauska tehdä. Livenä ne ovat paljon enemmän pääkallomaisia, vaikka aika möykkyjä ovatkin :D

      Poista
  4. no onhan sulla ollut aikamoisen hieno viikonloppu ja hienot tuotokset vielä päälle!!! <3 Nuutajärvellä olisi ihana käväistä muutenkin kuin 'turistina'...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä oli tosi kivaa! Tuo lamppuhelmien väkertäminen on niin hauskaa, että ei haittaa vaikka helmistä tulisi ihan kamalia tai jotain. Kyllä ne aina paikkansa löytää.

      Nuutajärvellä järjestetään sekä aikuisille että lapsille sellaisia päiviä, että itse pääsee kokeilemaan hommia. Nyt en muista kuinka seuraava kerta on. Lea Swantz taas vuokraa polttimia tai järjestää kurssimuotoisia (esim päivä) lamppuhelmijuttuja kotistudiollaan muutaman sadan metrin päässä Lasikylästä. Lealle kannattaa soittaa/meilata suoraan. Kannattaa <3

      Poista
  5. Hitsi, tuo on multa yhä testaamatta... mut sä alat kyllä olemaan mun silmissä ihan pro :) tosi upeita helmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun pitää päästä kokeilemaan tätä, kun mäkin muka-kokeilin sitä filigraania! Sovitaan joskus treffit Lealle Nuutajärvelle?

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.