Taas tuunataan koruja

Aina välillä tulee tarve modata koruja uuteen muotoon. Toisaalta ei raaskisi millään "tuhota" alkuperäisiä juttuja, mutta joskus vaan täytyy. Perustelen tuhoamista sillä, että alkuperäiset korut ovat maanneet käyttämättöminä jossain jemmassa eikä niistä ole ollut iloa kelleen.

Natoni eli kälyni toivoi paria lusikkasormusta omista lusikoistaan. Lupasin tehdä, tietystikin. Niistä tulee oma postauksensa sitten myöhemmin, kunhan saan halutut koot ja pääsen tunaamaan atrimia. Lusikoiden mukana sain paketissa Kalevala Korun Talon sydän -rannekorun, risat helmet, parittoman korviksen, katkenneen rannekorun ja jotain tilpehöörirannekkeita.

Risoista helmistä piti tehdä rypäskorviksia. Helmet paljastuivat joksikin ihan höpöhöpöksi, josta oli pinnoite lohjennut isoina laattoina pois. Ei maksanut vaivaa alkaa kuorruttaa niitä hopealla. Höpöhöpöranneke oli juuri nimensä väärti. Rihkamapohjaan liimattuja lasinpaloja ja "helmiäis"helmiä. Siitä otin kuitenkin talteen kaksi ruusukvartsia ja yritän saada niitä puhdistettua.

Muutama vuosi sitten tehdyn korviksen kaveri oli mennyt hukan teille 50-vuotispippaloissa. Ilmeisen hyvät pileet siis :D Mallin mukaan oli helppo tehdä uusi kaveri, vaihtaa koukut sekä kiillottaa ja rummuttaa kaverukset.

Katkennut rannekoru oli nopsa juottaa pastalla. Etukäteen näissä aina vähän jännittää josko koko hela hoito sulaa yhdeksi klöntiksi. Ei sulanut tällä(kään) kertaa. En alkanut tekemään tappiliitosta kuten noissa väleissä on alkuperäisesti ollut. Yksi kiinteä väli ei jäykistä ranneketta liikaa.

Sitten se isoin homma. Talon sydämen sydänaihioista viilailin pois sivulenkit ja juotin uudet lenkit korviskoukkua varten. Patinoin, poistin liian patinan, muotoilin ja kiinnitin koukut, rummutin - ja siinä se. Nyt on natosella monta paria korviksia lahjapaketteihin laitettavaksi!

Kaikki osaset tietysti tulee käyttää. Rannekorun poistetuista lenkeistä sulattelin palleroisia ja laitoin pallerolaattaan ylijääneen lukon kiinni. Sen voi laittaa vaikka vetskarin vetimeksi jos ei muuta keksi. Pallerojuttu on tuossa vasemmalla keskellä, siitä en huomannut ottaa muuta kuvaa.

Alpin Pfeilraupe

Jossakin netin ryhmässä törmäsin vallan ihastuttavaan huiviin. Siinä on nerokas rei'itys reunassa, joka hoitaa kiinnityslenkkien virkaa. Tässä on vähän samaa ideaa kuin Clincherissä, jota en ole raatsinut ostaa vaikka ihastuin siihen aika päiviä sitten. Clincherin renksut vaan olisivat niiiiin herkulliset.

Olipa muuten homma etsiä ohje uudelleen, kun tallessa oli vain muistilapun omainen kuva. Onneksi ohje löytyi - laitan version tähän muillekin näytille. Meinasi jo iskeä hätä, että pitää opetella neulomaan saksaksi... Hyvä ettei tarvinnutkaan.

Ohjeessa huudeltiin sport-vahvuista lankaa ja 3,5 mm:n puikkoja. Otin langaksi Hot Socks Spectra 70:n ja kolmosen puikot, eli lopputulos on alkuperäistä pienempi. Tätä lankaa sattui olemaan kaksi kerää, mutta neuloin niistä vain toisen. Läpiä neuloin kuusi, lisäyksistä ja lyhennetyistä kerroksista mulla ei ole mitään tolkkua, en jotenkin vain ymmärtänyt ohjetta. Tämä ohje oli selvästi mulle liikaa :D Ihan pidettävä huivista tuli, mutta ei todellakaan mikään Clincherin veroinen, ei. Kivaa huivissa on se, että sen voi laittaa kunnolla tiiviisti rynttyyn kaulan ympärille, tai vaihtoehtoisesti jättää löysemmälle. Taitaa silti mennä lahjalaatikkoon, luulen ma. Ei tästä tullut mulle huivia sittenkään.

Jotain tietoakin tarttui matkaan tätä huivia neuloessa. Etsiskelin jotain taulukkoa langanvahvuuksista, ja sellainen löytyi Koukuttamon sivuilta. Ai niin. Kuvissa on päällä Kloritella (tarkoituksella) sotkettu paita. Marimekon mustasta trikoosta tulee näköjään vähän tuollaista persikahtavaa oranssihtavaa peessiä. Ei ois haitannut, vaikka olis tullut vihervääkin. Mut ei ny tullut. Kivaa tulevaa viikkoa kaikille! Mun viikko alkaa mukavasti kahdella vapaapäivällä, jipii!

Puffalan Tarat

Hyvää Ystävänpäivää, blogiystäväiseni! Täällä ollaan vietetty hiljaiseloa, mutta hengissä ollaan. Korupajalla on ollut melko hiljaista, mutta puikot ovat kyllä suihkineet. Postausten kirjoittaminen, tai lähinnä kuvaaminen, on vain ollut ylivoimaisen vaikeaa. Nyt on hiukan todistusaineistoa tikuttelusta!

Ostin Tampereen kässämessuilta ensimmäiset puffalaiseni. Bling-blingiä ja iloista harmaata. Merinosekoitetta. Täydellistä sukkalankaa. Voi veljet ja siskot sentään, varsinaista ihanuutta. Kannattanee joskus kokeilla. Postausta kirjoittaessani juuri tätä lankaa ei ollut kaupassa saatavilla, joten siksi siihen ei ole tarkempaa linkkiä.

Langalle piti löytää täydellinen malli, tietystikin. Ainoat kriteerit olivat kärjestä aloittaminen ja ohjeen helppo saatavuus. Tara-ohje oli seikkaillut läppärini työpöydällä varmastikin pari vuotta, mutta en ollut saanut aikaiseksi aloittaa sitä. En ennenkuin nyt. Ohje odotti vain sopivaa lankaa. Näistä tulikin täydellinen pari.

Neuloin sukat kakskaksvitosilla HiyaHiyan pyöröillä. Puikot olivat ihan jees, mitä nyt turhan terävä pää upposi pari kertaa peukaloon tai etusormeen. Auts vaan. Valitsin kanoottijalkaani Taran ohjeesta L-koon, ja siitä tulikin melkoisen täydellinen.

Päättelyn tein ekan kerran Jeny's Suprisingly Strech Bind Offilla, mutta virkkuukoukun avulla. Ihan näppärä systeemi, jos ei halua neulan ja langan kanssa kikkailla kuten yleensä teen jos käytän muuta kuin JSSBO:ta.

Kuvista nyt ei juurikaan saa selkoa, kun ovatten harmaana päivänä otettu. Kuviot sukassa ovat äärettömän viehättäviä. Langassa on blingiä, vaikkei se näykään. Langan värikin on livenä jotenkin tasaisempi, aivan ihastuttava. Eikö olekin kiva, kun näin kerron että mitä kuvissa olisi pitänyt olla...?! Hehee! Kivaa sunnuntaita! Tää lähtee nyt ansaitsemaan lankarahaa.