sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Alpin Pfeilraupe

Jossakin netin ryhmässä törmäsin vallan ihastuttavaan huiviin. Siinä on nerokas rei'itys reunassa, joka hoitaa kiinnityslenkkien virkaa. Tässä on vähän samaa ideaa kuin Clincherissä, jota en ole raatsinut ostaa vaikka ihastuin siihen aika päiviä sitten. Clincherin renksut vaan olisivat niiiiin herkulliset.

Olipa muuten homma etsiä ohje uudelleen, kun tallessa oli vain muistilapun omainen kuva. Onneksi ohje löytyi - laitan version tähän muillekin näytille. Meinasi jo iskeä hätä, että pitää opetella neulomaan saksaksi... Hyvä ettei tarvinnutkaan.

Ohjeessa huudeltiin sport-vahvuista lankaa ja 3,5 mm:n puikkoja. Otin langaksi Hot Socks Spectra 70:n ja kolmosen puikot, eli lopputulos on alkuperäistä pienempi. Tätä lankaa sattui olemaan kaksi kerää, mutta neuloin niistä vain toisen. Läpiä neuloin kuusi, lisäyksistä ja lyhennetyistä kerroksista mulla ei ole mitään tolkkua, en jotenkin vain ymmärtänyt ohjetta. Tämä ohje oli selvästi mulle liikaa :D Ihan pidettävä huivista tuli, mutta ei todellakaan mikään Clincherin veroinen, ei. Kivaa huivissa on se, että sen voi laittaa kunnolla tiiviisti rynttyyn kaulan ympärille, tai vaihtoehtoisesti jättää löysemmälle. Taitaa silti mennä lahjalaatikkoon, luulen ma. Ei tästä tullut mulle huivia sittenkään.

Jotain tietoakin tarttui matkaan tätä huivia neuloessa. Etsiskelin jotain taulukkoa langanvahvuuksista, ja sellainen löytyi Koukuttamon sivuilta. Ai niin. Kuvissa on päällä Kloritella (tarkoituksella) sotkettu paita. Marimekon mustasta trikoosta tulee näköjään vähän tuollaista persikahtavaa oranssihtavaa peessiä. Ei ois haitannut, vaikka olis tullut vihervääkin. Mut ei ny tullut. Kivaa tulevaa viikkoa kaikille! Mun viikko alkaa mukavasti kahdella vapaapäivällä, jipii!

16 kommenttia:

  1. Kylläpä on vekkuli huivi! Ja värit superkivat :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan ookoo... Hassua oli, että vasta ulkona huivia kuvatessa tajusin, että värissä on jotain violetihtavaa. Emmä vaan lankakaupassa tai kutoessa sellaista huomannut :D

      Poista
  2. Hauska huivi, pitää käydä ohje kurkkaamassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sä saat siitä enemmän iloa irti kuin mä! Toista en aio neuloa, en.

      Poista
  3. No niin ja arvaappas ketä alko tuommonen ketutusohje kiinnostaa. ;D
    Ja tietenkään nyt ei saa alottaa uutta... ei missään nimessä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä :D Mulla saa olla kaks työtä menossa yhtä aikaa, ja nyt niitä on vähän enempi tossa nojatuolin vieressä ja käsilaukussa ja...

      Poista
  4. Kiva huivi. Olen ihaillut tuota Ravelryssa, mutta vasta nyt tajusin että se onkin n o i n kiva malli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykästyin huiviin, mut tekemisen tylsyys sai koko huivin tuntumaan tylsältä. Prosessin etenemisellä on siis selkeästi merkitystä!

      Poista
  5. No onpas hauska malli! Todella hieno. Tämä menee kyllä heti Ravelryn jonoon muistiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi jotain ideaa! Tästä sovellusversiosta ei tullut ihan nappi, munkin kannattais ehkä neuloa uus ihan ohjeen mukaan :D

      Poista
  6. Vau, upea! Kauniimpi tää minusta on kuin tuo Clincher. En tiedä antaiskohan kipeä olkapääni myöden tehdä tätä, no ehkä joskus myöhemmin. Ohjeen nappasin talteen joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje talteen, ja neukomista rivi silloin ja toinen tällöin, kun olkapää antaa myöten. Kyllä se sitten jonain vuonna valmistuu. Olkapäävaivat ovat ikäviä neulojalle. Arvaa mistä tiedän...

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Eikö vain! Tästä vois oikeasti kehitellä jotain - jos osaisin.

      Poista
  8. Minä oon kans katella tillittäny jostain tuon tyyppistä huiviratkasua, että oispa vekkuli idea. Ja tuo paita, pisti heti silmään (huivin jälkeen), että onpas hauskan näkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähet tuosta ohjeesta kehittelemään jotain hyvää hupailua, ja kirjoitat samalla meikäläisen kaltaisille poropeukaloille siitä ohjeen? Se ois hyvä idea, eikö?
      Kloritea täytynee varmaan laitella jossain vaiheessa suihkepulloon ja suitsutella jotain kivoja kuvioita toisiinkin paitoihin.

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.