sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Atrimet mukana

Mulla on uus lemppari - taas. Tuntuu niin mukavalta, kun joskus näissä väkerryksissä onnistun tekemään jotain omannäköistä, itselle mieleistä. Toisinaan on hyvä heittää itsekriittisyys nurkkaan, tai vaikka nurkan taa, ja olla tyytyväinen tekeleisiin.


Vanha kurssikaveri halusi luopua hopeisista atrimistaan. Lusikoita mulla jo jonkun verran onkin jemmassa, mutta nyt sain hyppysiini ensimmäiset haarukat. Eivätkä olleet haarukat hinnan kiroissa, lähtivät muutamalla lantilla.


Tästä piti tulla jotain ihan muuta kuin mitä siitä tuli. Tai siis sormus piti tullakin, mutta ihan toisen näköinen. Siihen piti tulla yksi musta kivi ja neljä kirkasta cubic zirconiaa. Ei sitten tullutkaan. En saanut haarukan piikkejä kääntymään haluamallani tavalla. Vaihdoin sitten suunnitelmaa lennosta.


Olin Laiskimus jaakkimus ja menin sieltä missä aita on matalin. Taivuttelin piikit juuri siten kuin ne halusivat mennä, en oikonut tai hiulannut tai yrittänyt uudelleen. Teen sitten seuraavasta alkuperäistä ajatusta paremmin vastaavan.


Tästä tuli tosi hauska. Tykkään mielettömästi noista kikerryksistä ja spiraaleista. Painavahan tää on, mutta eipä tarvi lähteä illalla punttisalille rehkimään - ihan kuin mä muutenkaan kävisin :D Ihan mun näköinen sormus!

12 kommenttia:

  1. Kyllä haarukastakin saa kaunista kun osaa:) Ihana sormus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haarukat on ihan himpskatin hienoja! Tukevaa tavaraa vain ovat, joten vaatii voimaa työstää, kun ei ole tekniikka hallussa :D

      Poista
  2. Mahtavaa, miten haarukkakin voi taipua sormukseksi. On kyllä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja haarukkakoruja löytyy pilvin pimein vaikkapa Pinterestistä. Ihan tällaista ei ole sattunut silmään, vaikka taatusti tällaisia on tehty kiljoonittain.

      Poista
  3. Wau, tuo olisi myös niin minun näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on jotenkin niin koristeellinen ja silti pelkistetty. Hauska sormus, jota on kaikenkukkuraksi kiva pitää. Tosin neulehuivin asentaminen tämän kanssa voisi olla haastavaa...

      Poista
  4. Aikamoinen hakkyra mykkyra mutta tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Ei ainakaan heti tule kadulla samanmoista vastaan :D

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.