lauantai 27. elokuuta 2016

Pappa on arponut

Perjantain sadepäivän kunniaksi meillä on vietetty toimintahetkeä toisen koiruuden kanssa. Tehtävänä oli arpoa minua ahkerampi käyttäjä hopeiselle langanohjurisormukselle.


Arvontaa oli hauska toteuttaa kohta 14-vuotiaan Pappakoiran kanssa. Ensinnä kahdesta pallerosta valittiin monesko seuraavan kierroksen palleroista kertoisi voittajan.


Pappakoira tarkisti molemmat paperimytyt. Sitten hän poistui paikalta. Pienen suostuttelun ja lahjonnan jälkeen hän palasi, otti toisen palleron, heitti sen matkalla suustaan ja kävi vaihtamassa sittenkin toiseen palleroon.


Siinä luki 2, joka tarkoitti sitä, että seuraavan kierroksen myttypalleroista toinen kertoisi voittajan. Pappakoiran takia kaikki pallerot siis piti tietysti kantaa Mammalle, jotta pikkumiehellä olisi Suuri Tehtävä.

Seuraavalle kierrokselle askarreltiin kahdeksan myttyä, vaikka arvontaan osallistuikin vain neljä (4) henkeä. En viitsinyt sataa lappua tehdä, olisi Pappakoiralta loppunut kunto kesken - ja Mammalta rullatessa neljää kommenttia kunnes selviää sadas kierros...


Pitkällisen tarkastelun jälkeen mytyistä valikoitui numero viisi.


Arpaonni eli Pappakoira suosi siis Huopatossusta! Onnea, Huopatossunen!

Met kiitämmä, meillä oli hauska touhutuokio pikkumiehen kanssa!


Ai niin, onhan täällä neulottukin monta riviä, ainakin 40 krs! Kaulahuivia, tai hihatonta hihatinta tai jotain sellaista pukkaa. Ei puutu kuin pari metriä enää!


4 kommenttia:

  1. Voi ihanuus miten suloinen arvontakaveri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä arvontakaveri on ollut assistenttina tai oikeastaan päätoimijana kaikissa arvonnoissa. Mammam murunen <3

      Poista
  2. Viisas koira ;) Ja niin kaunis <3

    Kiitos arpojalle ja sormuksen tekijälle. Voitto innosti heti suunnittelemaan kirjoneuletumppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lisähärpäke innoittaa hienoihin tumppuihin, joita on kiva neuloa! Onnea! Ja Grislille sekä kisuille raaputukset <3

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.