sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Miss Mathilde

Syyskuun puolessa välissä kotiin saapui odotettu uusi perheenjäsen, Miss Mathilde. Neiti on lähtöisin Hollannista, mutta saapui meille Englannin kautta. Hän on siis Louetin Woolmakersille valmistama pikkuruinen pystyrukki, kaksipolkiminen Bliss.


Tilaaminen kävi helposti, toimitus hoitui hienosti, kokoamiseen meni aikaa 40 minuuttia.


Pikkuruinen rukki siirtyy helposti yhdellä kädellä löhönojatuolin edestä hieman sivummalle ollessaan toimettomana. Ei tämä mikään matkarukki ole, mutta kevyenä ja pienenä kulkee hyvin vaikka auton kyydissä.


Kehruukaveri röhnöttää toisinaan omalla sohvallaan, toisinaan kehrääjän sylissä. On toki hiukan haastavaa harjoitella uutta juttua melkein 40kg koiraa sylissä.


Ensimmäisten joukossa puolalle pääsi huristelemaan keltainen merino, josta lisää juttua sitten joskus aikanaan kun lanka on kasteltu ja kuivattu.


Ekan kerran eläissäni koskin rukkiin :-D Se oli menoa heti, tältä(kään) tieltä ei taida olla paluuta... Ei homma tietysti käy vielä kuin tanssi, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Huomaan nyt jo muutaman vyyhdin jälkeen, että langoistani jää helposti alikierteisiä. Kai senkin aikanaan oppii! Joulukuuta odotan jo kuin kuuta nousevaa, silloin pääsen paikallisen Opiston kehruukurssille. Jeeee!

Tälle koko kehräämishommalle on olemassa perimmäinen tarkoitus ja määränpää, mutta siitä sitten jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Tässä välissä näette vaan lankoja eestä ja takaa ja semmosta. Yrittäkää kestää! Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Persikkakorallisöpistely

Tätä kaksisäikeistä merinolankaa tahkottiin kulkaas monta päivää. Kädet olivat aivan tunnottomat, hartiat olivat jumissa, pää ei kääntynyt. Värttinä pyöri ja pyöri ja pyöri kolme päivää.


Mun piti harjoitella merinoa yhteen toiseen kehruuseen, ja aloitin tutustumisen värttinällä ja World of Woolin pinkin paketin vähiten pinkillä kuidulla. Se oli niin persikkaista tai korallista ja mulle niin epätyypillisen väristä, jotta siihen piti sekoitella vähän saman virman harmaata. Pinksupaketista löytyi sitten mulle sopivia pinkkejä ja magentoja, jotka on sotkettu toiseksi langaksi.


Lopputulemana oli kaksisäikeistä lankaa, noin 170m ja noin 70g. Succaplokin kontrollikortin mukaan langasta tuli 'hieman vaihtelevaa', WPI 8-16, eli vaihtelua löytyy fingeringistä araniin :-D Paksuudeltaan/juoksevuudeltaan lanka on keskimäärin 250g/100m. Olen tähän lankaan itse asiassa kovin tyytyväinen. Nätimpi tää on kuin ekat rukkikehruut. Tulette vielä näkemään...!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Knick #2

Olin neulonut pikkuisen Geckolino-huivin 2015 keväällä. Vuotta myöhemmin heräsin huomaamaan, että en ole käyttänyt huivia yhtään kertaa. Sen istuvuudessa kaulalle on jotain kummallista, joten en halunnut antaa sitä kelleen muullekaan riesaksi. Samaan syssyyn Mhii teki uusintaversiota Knickistä (rav-ohje).


Ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin purkaa Geckolino ja käyttää Baba Jaga paremmin. Siihenhän ei kuulu mitenkään se, että samaan aikaan puikoilla oli mun ensimmäinen Knick, joka jäi vähän turhan lyhyeksi. Täysin aivotonta neulontaa, mukava matka- ja opiskeluneule. Pinnasta tykkään edelleen kuin hullu puuurosta, siitä vaan tulee niin kaunista.


Tähän versioon halusin myös hienot raidat, poolingista kai puhutaan. Ei sitten ollut mulle helppoa. Yritin netistä etsiä ohjeita, mutta kun termit ovat hukassa, niin se oli vähän hankalaa. Aloitin huivin lukemattomia kertoja eri silmukkamäärillä ja eri puikoilla, eri kohdasta lankaa ja vaikka mitä. En vaan osaa etsiä mokomaa taikayhdistelmää jolla olisin saanut huivin raidoittumaan. Loppuviimeeksi tein aloituksen provisional cast on -tyylillä, 61 silmukalla ja 3,0mm:n puikoilla. Päätin olla välittämättä siitä, etten saa ihan täydellisiä pitkittäisraitoja.


Kyllähän raidoista ihan mukiinmenevät tuli, mutta jokunen silmukka tai kaks vaeltelee sinne tänne. Tämän neulominen ei ollut ihan niin vaivatonta kuin mitä pintaneule antais ymmärtää. Kiristelenkö tässä, löysäilenkö tuossa, nyt mustaa on puoli riviä, mitä mä teen...? Vaan hyvä siitä tuli. Paljon on ollut jo käytössä, vaikkei nyt tiukkakierteisenä merinona ole mitään ekstra-super-lämmintä tai -pörheää. Kiva huivi eniveis.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kalaverkkoa kaulalla

Näin jossain kaupassa Ioanna Kourbelan monikäyttövaatehässäkän. Ne ovat siis sellaisia, mitä voi kietoa päälleen suunnilleen sadalla miljoonalla tavalla. Sellaisia, että aamulla myöhästyy töistä, kun pitää ohjevideosta alkaa kurkkia, kuinka vaate ylipäätään puetaan päälle.

Sitten tietystinnii halusin neuloa itselleni jotain samalla idealla. Ekana oli mielessä Martina Behmin Shrug&More, mutta joku siinä tökki. Valitsin sitten mallikseni kalaverkkokaulahuivin, Sleeveless in Vancouverin. Mietin kyllä hetken hihallistakin versiota, mutta päädyin kuitenkin tähän.


Lankavaihtoehtoja ei löytynyt kaapista juuri mitään. Olen siinä tilanteessa, että kaapissa on yksittäisiä keriä sukkalankaa, kaksi määrättyä paidallista ja loput paita-/takkimäärät ovat samaa väriä kuin mistä on jo neuleita. Ainoa yksivärinen vaihtoehto oli siis kaksi vuotta hillottu Artesano Definition Sock Yarn petroolin värisenä. Ei paha. Tosin jossain matkan varrella tajusin, että tähän menee kolme (3!!) vyyhtiä lankaa, joten yksivärisyyden sai unohtaa. Nappasin toiseksi väriksi syksyisen Cascade Heritagen sukkalangan tuollaisena punertavan rusehtavana. Muuten ihan hyvä, mutta olis se pelkkä petroolikin riittänyt - ja silloin tätä huivia ois voinut käyttääkin jonkun vaatteen kanssa! Ja kumpiakin lankoja jäi reilusti yli. Huoh.


Harmitti, kun ainoat metalliset 3,5 mm:n puikot olivat muualla kiinni. Jouduin aloittelemaan tätä puisilla puikoilla, ja mulla ei vaan lanka luista niillä. Pitää ehkä satsata lisäkokoihin Zingeistä.

Noh. Kun olin neulonut selkäosan ja vähän etuosaa, totesin selkämyksen olevan himpun liian kapea mulle. Kädentietkin olin neulonut himpun liian pieniksi. Purin siis koko höskän ja aloitin omilla suunnitelmilla uudelleen. Sama lanka, nelosen Zingit, koko L.


Tään neulominen oli niiiiin tylsää ja niin puuduttavaa ja yök-yök-yök. Pakko tää oli kuitenkin tikutella lopputuloksen siintäessä silmissä. Kiva tästä tuli, oikein kiva. Toista kertaa en kuitenkaan tähän lähde, en. Tylsä pinta neuloa, koko ajan 'liian samaa' mutta kuitenkin sellainen, että sitä ei voi neuloa täysin katsomatta. Puuduttava kokemus, joka otti aikaa monen monta viikkoa. Enkä ole käyttänyt tätä vielä kertaakaan. Saas nähä miten käy.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Having Hope

Keväällä kuulin, että paljon mielessä olleen ihmisen kertaalleen voitettu syöpä on levinnyt. Emme ole niin tuttuja, että voisin tehdä mitään konkreettista täältä kaukaa. Jollain tavalla halusin kuitenkin kertoa hänelle, että hän on ajatuksissani päivittäin.


Mitäpä sukankutoja muutakaan tekisi kuin ottaisi sukat puikolle (2,25mm). Ohuet, kauniit, pehmoiset sukat. Ajatuksella ja rakkaudella neulotut. Malliksi valikoitui se ainoa mahdollinen: Diane Mulhollandin Having Hope -malli.

Halusin sukkiin ehdottomasti vihreää, sillä sen sanotaan olevan sydämen väri, tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä. Lanka on tilattu ihanuusjemmaan kolmisen vuotta sitten Neuleunelmia-nimisestä kaupasta. Se oli hieman höttöisen oloista neuloessa, mutta toimi ihan hyvin. Vyyhdillä vihreä oli paljon intensiivisempi ja vihreämpi kuin valmiissa sukassa. En tiennyt yhtään kuinka väri neuloutuisia, läiskittyisi tai raidoittuisi. Ajattelin ottaa vastaan mitä tuleman piti.


Samoin tein ohjeen kanssa. En oikeastaan edes katsonut kunnolla palmikoiden kulkua, en lukenut etukäteen ohjetta, en selvittänyt lyhenteitä tai tekniikoita. Päätin ottaa ohjeen haltuun rivi kerrallaan. Se näkyy esimerkiksi kantapäässä, joka ohjeen mukaan tehdään vahvistettuna, mutta mä posottelin epähuomiossa sileää.


Malli ja lanka eivät olleet ihan täydelliset toisilleen. Malli söi langan väritystä ja väritys mallin palmikoita. Mutkia oli välillä matkassa, palmikot kiertyivät väärin ja uudet lyhenteet ohjeessa aiheuttivat hämmennystä, pysähtelyä ja opettelua. Jossain kohtaa mietin, että puranko sukkaa väärän palmikonkierron takia. En tahtonut ottaa takapakkia, vaan ajattelin, että pieni takaisku saa näkyä sukassa. Pirskatin ohuilla HiyaHiyan Sharpeilla etusormi tökkiintyi verille ja silloin ärräpäitä sateli. Näistä tuli jotenkin kummallisella tavalla koko elämän vertauskuva. Nää sukat tarvitsevat aika isot saappaat, ja sellaiset saajalta löytyy.

Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen olisi tarkoitus palata ruotuun blogin suhteen. Päivätöissä on ollut melko hektistä ja se on vienyt mehut ihan totaalisesti. Onneksi asiakkaat ovat maailman ihanimpia <3 Täällä on vietetty Pappakoiran 14-vuotissynttäreitä, hoivattu Setämiähen vaurioitunutta varvasta, neulottu ja kehrätty. Hitupikkuisen koruhommiakin on taas aloiteltu. Kyllä tää tästä! Ihania syyspäiviä kaikille!