keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Surutyö

Mulla on ollut syksystä asti mielessä yksi filigraanityö, jonka olisin halunnut tehdä. Siihen oli tarkoitus tulla filigraanikukkanen, jonka keskustana olisi Miekkosen hioma spektroliitti. En kumminkaan koskaan ollut tehnyt 'oikeaa' filigraania, joten tekniikkaa piti hiukan harjoitella etukäteen.


Rungon tein 1,2 mm:n langasta. Kipertelin ja valssailin 0,4-0,5 mm:n hopealankaa ja tein niistä erilaisia kiemuroita. Sulattelin palleroita. Otin valmiin istukan kivelle ja juottelin kaikki osaset toisiinsa kiinni pastalla.

Kiveksi nappasin mustan onyksin. Se auttaa kuuleman mukaan vapautumaan surusta ja murheesta. Hämmästyksekseni huomasin postausta pohjustaessani, että onyks on horoskooppimerkki kauriin onnenkivi ja sitä löytyy mm Brasiliasta. Sen verran oli tahattomia sattumia, että päätin luopua 'sen oikean korun' teosta. Tästä harjoituskappaleesta tulikin juuri se Surutyö, jonka olin päässäni suunnitellut.


Sydän on edelleen rikki ja maailma väärässä järjestyksessä. En ole löytänyt itsestäni sitä empatianappia, millä toisen puolesta kannetun tuskan voisi napata pois päältä. 

Nyt kuitenkin päätin, että tästä riipuksesta tuli tietyllä tapaa surutyöni. Kun koru oli valmis, oli aika lopettaa asioiden ylenpalttinen märehtiminen ja jatkaa eteenpäin. Oikeastaan on aika ihmeellistä, kuinka hyvin tällainen itselle asetettu raja toimi.


"Gone."
The saddest word in the language.
In any language.

7 kommenttia:

  1. kaunis, jos tämä kumpuaa surusta, niin mitä kaunista tuleekaan ilosta tai rakkaudesta. miusta filigraanit ovat kauniita,herkkiä ja keveitä. mie aina ootan innolla mistä postaat, kun aina on kaunista oli se koruja tai kehruuta tai neulomuksia. Myös tuo mietelmä lopussa on koskettava, saanen laittaa sen muistiin. joskus olen törmännyt mietelmään surusta, en kyllä muista oliko siinä mainittuna nimeä kenen mietelmä,mutta se meni jotenkin näin:
    Surun kantaa yksinään, iloon tarvitaan kaksi.
    ja voi miten monesti olen pohtinutkaan sen paikkansa pitävyyttä, ainakin itsessäni. Mutta tämä surutyö on kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi routa <3 Kiitos tästä kommentistasi, pääsi itku.
      En tiedä kenen mietelmä tuo viimeinen on, mutta se koskettaa minua sydänjuuria myöten. En ole vieläkään pystynyt kaivertamaan laattaa loppuun asti.
      Nyt mä taas muistan miksi kirjaan tänne väkerryksiäni. Kiitos siitä, että jaksat käydä kurkkaamassa tällaista sinne tänne rönsyilevää höpöblogia :D

      Poista
  2. Ei totisesti näytä harjoituskappaleelta. Valtavan hieno! Oot kyllä supertaitava.

    VastaaPoista
  3. Hurjan kaunis koru! Taito hyppysissä :).

    VastaaPoista
  4. Olette ihanan kannustavia <3 Kiitos Suntsa ja Lotta!

    VastaaPoista
  5. Erittäin kauniin korun teit .
    Surua voi käsitellä niin monella tapaa. Käsillä tehden alitajunta työstää surua ja tuloksena on puhdasta kauneutta.
    Itse olen monta korua tuskissani tehnyt, toki taitoni ovat erilaiset , mutta niin on jokaisen surukin.
    Sinulla on taitavat kädet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eila!
      Mulla tuntuu näitä surutöitä vuosien varrella kertyvän niin koruissa kuin neuleissa. Ikävä kyllä taas on yksi surukoru tulollaan. Sellaista se elo on... Pää nollautuu kun pitää keskittyä täysillä johonkin 'ihan muuhun' ja jokaisen työvaiheen myötä alitajunta tekee hommia. Näin se menee <3

      Poista

Kiva kun piipahdit - tervetuloa uudelleenkin!
Toivottavasti ehdit jättää puumerkkisi.